Tutkija vaatii: Uusi Yle-laki täytyy tehdä uusiksi – ”Se ei kestä pahoja voimia, rytkyjä ja jytkyjä”
Lakiesitys lisää poliittista painetta Yleä kohtaan ja heikentää journalismin ja politiikan välistä palomuuria, sanoo Anu Koivunen.
Hallitus antoi lakiesityksen uudesta Yle-laista 2. maaliskuuta. Siinä Yleisradion strategiasta päättäminen siirrettäisiin Ylen hallitukselta poliitikoista koostuvalle hallintoneuvostolle.
Esitys pohjautuu kansanedustaja Arto Satosen (kok) parlamentaarisen työryhmän raporttiin, joka julkaistiin kesällä 2016. Raportissa selvitettiin Ylen tehtävää ja rahoitusta.
Mediatutkija Anu Koivusen mielestä eduskunnan ei tulisi muuttaa Yle-lakia Satosen työryhmän esittämällä tavalla.
Koivunen esittää, että eduskunta vahvistaisi Ylen riippumattomuutta ja suomalaista demokratiaa perumalla strategian antamisen hallintoneuvoston päätettäväksi.
Lakiesitys pitäisi hänen mielestään tältä osin arvioida uudestaan.
”Esitys lisää poliittista painetta Yleä kohtaan ja heikentää journalismin ja politiikan välistä palomuuria”, hän perustelee Suomen Kuvalehdelle.
Koivunen kirjoittaa asiasta myös Ajatuksia ajasta, demokratiasta ja Ylestä -julkaisussa, joka on koottu strategiatyön taustaksi Ylen hallintoneuvostolle, hallitukselle ja johdolle. Se on julkaistu Ylen nettisivuilla.
Koivunen työskentelee elokuvatutkimuksen professorina Tukholman yliopistossa. Hän osallistuu laajasti mediapoliittiseen keskusteluun asiantuntijakommentaattorina Suomessa ja on muun muassa TV1:n Pressiklubin vakituinen vieras.
Hallituksen tekemä lakiesitys on Koivusen mielestä ”epäajanmukainen” ja kirjoitettu ”irrallaan tämänhetkisestä maailmasta, jossa mediat ovat politisoituneita”.
”Supervaltojen johtajat politikoivat medialla, ja meillä on pääministeri, joka on kiistasuhteessa Yleisradioon, ja puolustusministeri, joka syyttää Yleisradiota valemediaksi ja informaatiovaikuttamisen uhriksi”, hän sanoo.
”Onnetonta”, ettei lakiesityksestä syntynyt julkista keskustelua jo viime vuonna.
Tieto lakiesityksestä, joka vahvistaa Ylen hallintoneuvoston valtaa, tuli viime viikolla kuin puun takaa, vaikka se oli kirjattu Satosen työryhmän loppuraporttiin.
Koivusen mielestä on ”onnetonta”, ettei asiasta syntynyt laajempaa julkista keskustelua jo viime vuonna.
Miten näin pääsi käymään?
Mediatutkijalla on siihen selitys.
Asian sivuuttaminen on hänen mielestään täysin linjassa sen kanssa, ettei Suomessa ole kokonaisnäkemystä mediapolitiikasta.
Myös julkisen palvelun Yleisradion toiminnasta puhutaan yleensä rahoituksen kautta.
”Keskustelusta puuttuvat kaikki nyanssit. Jos jokin asia nousee esiin, syntyy välittömästi ’Ylen puolesta – Yleä vastaan’ -asetelma”, Koivunen sanoo.
”Näin ei reagoida ainoastaan Ylen sisällä vaan myös ulkopuolella.”
Viime kuukaudet keskustelua on hallinnut kysymys Yleisradion journalistisesta riippumattomuudesta sekä niin sanotusta palomuurista median ja poliitikkojen välillä.
Koivusen mielestä Ylen journalismin poliittista riippumattomuutta ja palomuuria voisi vahvistaa säätämälle Ylelle toimilupakaudet.
Toimilupakaudet hän sitoisi rahoitusratkaisuihin.
”Ne olisivat yli vaalien meneviä toimikausia, jotka perustuisivat johonkin pitkäaikaiseen näkemyksellisyyteen”, hän ehdottaa.
Satosen työryhmän esitys ei hänen mielestään suojele julkisen palvelun mediaa poliittiselta paineelta vaan aivan päinvastoin.
Hän korostaa kuitenkin, että niin sanottu Yle-gate ei ole yksittäinen ilmiö tai koske vain Yleä. Se kertoo laajemmin median aseman korostumisesta politiikan pelikenttänä meillä ja muualla.
Tästä hän tekee päätelmän.
Julkisen palvelun malli, jossa rahoitus ”on tavallaan jatkuvasti auki” ja vastaavat toimittajat joutuvat keskustelemaan rahoittajien eli tässä tapauksessa eduskunnan kanssa, ei toimi.
Yle-lain pitää myös kestää joka säässä, tulipa ”minkälaisia rytkyjä tai jytkyjä tahansa”.
”Uuden lain pitää kestää demokratiaa kohtaan kohdistuvat hyökkäykset, kaappausyritykset ja pahat voimat, olivatpa ketkä tahansa ja mitkä tahansa voimat liikkeellä. Julkisen palvelun median täytyy olla suojassa kaikilta hallituksilta ja poliittisilta enemmistöiltä.”
Onko Atte Jääskeläisellä epämukava olo?
Yleisradio aloittaa torstaina 9. maaliskuuta kansalaisten kyselytunnin Ylen journalismista. Ylen vastaavat päätoimittajat, muun muassa Atte Jääskeläinen, vastaavat kansalaisten kysymyksiin Radio Suomen Ajantasassa-ohjelmassa sekä netissä.
”Loistavaa”, Koivunen innostuu.
”Tämähän on lähellä BBC:n mallia. Yle ei ole tässä yksin Suomessa. HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi on vastannut lukijoille suorassa Facebook-lähetyksessä, ja päätoimittaja Antero Mukka ryhtynyt kirjoittamaan perusteltuja kannanottoja.”
”On mielestäni erittäin hyvää kehitystä, että antaudutaan keskustelulle, eikä teeskennellä, että valinnat on määritelty jossakin muualla, ja pyritään perustelemaan omaa toimintaa.”
Mitä mediatutkija itse kysyisi Yleisradion johdolta juuri nyt?
Anu Koivunen kysyisi nyt Atte Jääskeläiseltä, ”onko hänellä epämukava olo, koska hänen täytyy osallistua jatkuviin rahoitusneuvotteluihin?”
”Haluaisin kysyä häneltä tällaisen miltä tuntuu -kysymyksen, joka on mielestäni asian ytimessä, vaikka ei liity suoraan journalismiin.”
”Jos puhumme uudesta Yle-laista, haluaisin kuulla, miten hänen mielestään journalistista riippumattomuutta ja palomuuria voisi vahvistaa Yleisradiossa. Tämä on vaikea kysymys, koska hän ei voi päättää siitä. Hän on tässä todella ristitulessa.”
Anu Koivunen toimii myös tutkijana Helsingin yliopiston hankkeessa Demokratian voimavirrat: Kansanvallan kontekstit ja ominaispiirteet Suomessa ja Ruotsissa 1890-2020.
Tutkijaryhmältä ilmestyy yhteiskirja myöhemmin tänä vuonna.
Teoksessa Koivunen vertaa Suomen ja Ruotsin tämänhetkistä mediapolitiikkaa ja siitä tehtyjä selvityksiä.
”Se että me nyt istumme ja ihmettelemme hallituksen esitystä Yle-laista, kertoo paljon siitä, minkälaista keskustelua meillä käydään Ylestä ja mediapolitiikasta yleensä Suomessa”, hän toistaa.
Ensinnäkin Suomessa ei Koivusen mukaan puhuta mediapolitiikasta, sitä ei kehitetä, eikä siitä tehdä laajempia arvioita.
Ruotsissa julkistettiin viime vuoden lopulla mediapoliittinen selvitystyö, joka tuotti yhteensä 1 500 sivua väli- ja loppumietintöjä.
Työ kesti kaksi vuotta, ja mukaan oli kutsuttu myös alan tutkijoita pohtimaan median ja kansalaisyhteiskunnan tulevaisuutta.
”Samat veijarit istuvat eri työryhmissä ja ovat kuultavina.”
Suomessa tutkijoilla ei ole juuri mitään roolia mediapoliittisissa selvitystöissä, koska ”ei ole olemassa sellaista lohkoa kuin mediapolitiikka”, Koivunen suree.
Hän on tehnyt laskutoimituksia.
Nokian takavuosien johtajan Anssi Vanjoen kotimaisten mediamarkkinoiden tilannetta kartoittaneen työryhmän selvityksessä oli 17 sivua. Kansanedustaja Arto Satosen työryhmän raportti oli 3,5-sivuinen. Kansanedustaja Hjallis Harkimon (kok) johtama kaupallisen tv-uutisten tulevaisuutta kartoittaneen ryhmän selvityksessä oli parikymmentä sivua.
”Työryhmien raportteihin on kuultu erilaisia intressiosapuolia, mutta mitään kokonaisnäkemystä ei ole”, Koivunen kritisoi.
”Listat paljastavat, että samat veijarit istuvat eri työryhmissä ja ovat kuultavina. Kaipaisin tähän periaatteellista ryhdikkyyttä ja näkemyksellisyyttä.”
Koivunen sanoo, että mediapoliittiset päätökset tehdään Suomessa liikenne- ja viestintäministeriössä ”elinkeinopoliittisina ratkaisuina”.
”Mediapolitiikka ei rajoitu liikenne- ja viestintäministeriöön, vaikka siinä on kyse taajuuksista ja tiedonsiirrosta. Mediapoliittiset päätökset ovat demokratiapolitiikkaa, kulttuuripolitiikkaa, yhteiskuntapolitiikkaa ja sisäpolitiikkaa.”
Ruotsissa tehty laaja mediapoliittinen selvitystyö nosti esiin medioiden lisääntyvän poliittisen ohjauksen Ruotsissa ja piti sitä yhtenä uhkana demokratialle.
Ympäristöpuolueen edustaja Niclas Malmberg teki lakialoitteen sikäläisen palomuurin vahvistamisesta.
Ruotsissa kolmen yleisradioyhtiön toiminnasta päättää säätiö, jonka puheenjohtaja ja puolet jäsenistä vaihtuvat joka vaalien jälkeen.
”Vaikka säätiössä istuu poliitikkojen ohella muita puolueiden nimittämiä edustajia, se on periaatteessa otettavissa haltuun yksillä vaaleilla”, Koivunen sanoo. ”Julkisen palvelun media on hauras.”
Euroopassa on varoittavia esimerkkejä.
Puolassa ja Unkarissa poliitikot ovat onnistuneet tiukentamaan median poliittista ohjausta ja hiljentämään valtaapitävien kannalta kriittisiä ääniä.
Anu Koivunen ihmettelee, miksei ministeri Anne Bernerin (kesk) nimittämissä työryhmissä ole otettu millään tavalla huomioon sitä, että samanlainen skenaario voisi olla mahdollista myös Suomessa.
”Meidän pitäisi mielestäni varautua tällaiseen tilanteeseen. En ennusta, että tällaista tapahtuu, enkä halua maalata piruja seinille, mutta mikään maa ei ole automaattisesti suojassa Puolan ja Unkarin tieltä.”
Juttu julkaistu 8.3. klo 15.59, juttua muokattu 9.3. klo 12.06: korjattu Ylen verkkosivuilla julkaistun julkaisun nimeksi Ajatuksia ajasta, demokratiasta ja Ylestä, aiempi nimi Työkirja tulevaisuuteen oli väärä.