Turun teräksinen tuhkimotarina

Näin konkurssin partaalla kiikkuneesta telakasta tuli yksi Suomen talouden harvoista valopilkuista.

Mauri Pekkarinen
Teksti
Mikko Huotari

Valtava kappale maalaamatonta metallia täyttää ääriään myöten parikymmentä metriä korkean hallin. Sinisiin haalareihin ja keltaiseen kypärään sonnustautunut mies kiipeää alumiinitikkaita ja solahtaa pienestä aukosta teräsrakennelman sisään. Pian hallin valaisee sinisenä sykkivä hitsauslaitteen loiste.

Jykevällä kuljetusalustalla lepäävä lohko painaa noin 500 tonnia eli 400 perheauton verran. Juuri ja juuri sen verran telakan suurin nosturi jaksaa nostaa, kun laivan pala nostetaan paikoilleen rakennusaltaassa.

Alempi keulalohko on vain pieni osa melkein 300 metriä pitkää Mein Schiff 5 -risteilijää. Lohkoon kuuluvat uhmakkaasti eteenpäin työntyvä keulabulbi, laivaa ohjaavat kolme keulapotkuria ja keulan alaosa. Kun valmis alus lopulta kelluu Itämeressä, suuri osa lohkosta jää näkymättömiin veden alle.

”Vedenalainen osa rungosta muistuttaa pikemminkin hävittäjää. Se on paljon muodokkaampi kuin vastaava osa perinteisissä ruotsinlaivoissa”, Meyer Turun runkotuotannon kehityspäällikkö Kari Viklund sanoo.

Nyt rakenteilla oleva risteilijä on nopeampi ja käyttää vähemmän polttoainetta kuin 1980-luvulla rakennetut ruotsinlaivat, vaikka se on niitä kolme kertaa suurempi. Kyljelleen kaadetun pilvenpiirtäjän kokoisen aluksen energiatehokkuus on millimetreistä kiinni. Ennen maalausta esimerkiksi keulalohkon hitsaussaumat hiotaan pois, jotta veden vastus saadaan mahdollisimman pieneksi.