Trikoot päällä Petteri Tikkanen on Black Peider: ”Minullakin on oikeus olla kaikkein kovin”

Taiteilija ammentaa sarjakuviinsa aineksia omasta elämästään.

Black Peider
Teksti
Lauri Lehtinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kengistä se näkyy, sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen ratkaisukeskeinen asenne. Hän on maalannut korjauslakalla valkoiset tähdet mustien lenkkarien kärkiin. Nuorempana Tikkanen teki samanlaiset maihinnousukenkiin, joilla tuli käveltyä paljon.

”Jos oli yhtään heikompi hetki ja pää painuksissa, niin näkyi ne tähdet. Hei, minä olen tähti!”

Iisalmessa asuva Tikkanen näyttää elokuun lopussa Helsingissä, miten oopperaa voi tehdä piirtämällä. Alban Bergin säveltämä klassikko Wozzeck esitetään Musiikkitalossa. Kun Florian Boesch ja Karita Mattila laulavat aarioita, Tikkanen kynäilee samaan aikaan tulkintoja mustasukkaisuusdraaman kohtauksista. Yleisö näkee työn kaikki vaiheet valkokankaalta.

Samana viikonloppuna Tikkanen osallistuu Helsingin sarjakuvafestivaalille, jonka visuaalisen ilmeen hän on tänä vuonna suunnitellut. Silloin rauhallinen perheenisä pukeutuu pääkallohuiviin ja painitrikoisiin ja muuttuu uhoavaksi showpaini-rock-otukseksi nimeltä Black Peider. Taistelijahahmo on tällä kertaa selostaja, joka lataa hurmosta kansainväliseen sarjakuvamaaotteluun.

Riehakkaat Peider-performanssit ovat jatkuneet yli 15 vuoden ajan – niin kauan, että kukaan ei enää ihmettele kiltin Petterin ja hurjan Peiderin näennäistä ristiriitaa.