Toisenlaiset luontokuvat: Joka haluaa lähelle lintua, oppikoon lintujen tavoille

Liminkalainen Jari Peltomäki on kuvannut 1970-luvun lopulta asti.

Jari Peltomäki
Teksti
Susan Heikkinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Joka ryhtyy valokuvaamaan lintuja valmistautukoon todistamaan myös murhenäytelmiä.

Tunturipöllön perässä on ehkä käveltävä 200 kilometriä vaikeassa maastossa vain törmätäkseen yhtä lohduttomaan näkyyn kuin Jari Peltomäki kesällä 2007.

Pöllönpesän ympärillä tunturin varvikossa lojui hengettöminä sekä pulskia sopuleita että nääntyneitä pöllönpoikasriepuja.

Lähellä istui neuvoton pöllökoiras.

Ehkä maakotka oli tappanut sen puolison. Se itse oli jatkanut tunnollisesti pöllöisän velvollisuuksiaan ja kantanut pojilleen ruokaa.