Toisenlainen hyvinvointi: "Välittämistä ei voi ulkoistaa valtiolle"
Britannian konservatiivien johtaja David Cameron tapasi joustavaa osa-aikatyötä etsiviä äitejä huhtikuussa 2010. Kuva Reuters / Lehtikuva.
Helsingin Töölön kirjaston toisen kerroksen neuvotteluhuone on täynnä ja tunnelma odottava marraskuisena tiistai-iltana.
Alkamassa on yksi kolmesta osallistuvan budjetoinnin työpajasta. Paikalla on tällä kertaa noin 20 eri-ikäistä helsinkiläistä. He ovat mukana päättämässä, miten 100 000 euroa käytetään Helsingin uuden keskustakirjaston suunnittelussa ja toiminnassa.
Osallistamista ja yhteiskehittelyä on tehty eri tavoin koko vuosi. Kaupunkilaiset ovat kertoneet vuoden aikana yli 2 200 ideaa ja unelmaa keskustakirjastosta. Nyt he saavat valita, mitkä pilottiprojektit kaupunginkirjasto käynnistää vuonna 2013. Keskustakirjasto valmistuu 2017.
Kirjaston vuorovaikutussuunnittelija Virve Miettinen jakaa ryhmätöitä osallistujille. Kiihkeä työskentely kestää pari tuntia. Ryhmätöiden ja äänestyksen tuloksena päätetään rahoittaa kirjastoon esimerkiksi kaupunkiverstas, lasten satusynttärit ja Suvanto, mielen virkistymisen slow-tila.
”Tässä on sellainen uusi vaikuttamisen tapa, joka toivottavasti saa taas kiinnostumaan osallistumisesta”, sanoo toimitusjohtaja Raimo Muurinen Avanto Insight Oy:stä. Avanto on nuori yritys, joka myy osallistuvaa budjetointia julkiselle sektorille.
Rahasumma, 100 000 euroa, on kaupunginkirjaston 36 miljoonan kokonaisbudjetissa vielä pienehkö, mutta suuri osa kirjaston kehittämisrahasta.
”Helsingissä ollaan rakentamassa kaupunkia, jossa ihmisten ajatuksilla ja teoilla on väliä”, sanoo Virve Miettinen.
Osallistuva budjetointi on osa isompaa ilmiötä. Päätäntävaltaa siirtyy nyt monella suunnalla suoraan kansalaisille, ohi edustuksellisen demokratian ja hyvinvointivaltion tulonsiirtomekanismien.
Suomeen ollaan rakentamassa suurta yhteiskuntaa.
Tai ei, ei sitä olla rakentamassa - suurta yhteiskuntaa vyörytetään Suomeen. Niin lukee professori emerita Briitta Koskiahon esityksessä. Koskiaho valmistautuu luentokeikkaan Helsingin Säätytalolla. Eläkeläisprofessori tutkii hyvinvointivaltion muutosta Euroopassa ja luennoi siitä ahkerasti.
Mutta vaikka Koskiaho puhuu vyöryttämisestä, hän ei tarkoita, että muutos kohti kansalaisyhteiskunnan entistä suurempaa osallistumista olisi huono asia. Siitä vain pitäisi keskustella enemmän.
”Perinteinen valtiokeskeinen malli Suomessa on murenemassa. Tilalle on nousemassa Britanniasta kopioitu kansalaisten oma vastuu ja kumppanuus hallinnon kanssa. Siinä kansalaisyhteiskunta ottaa tehtäväkseen valtiolle aiemmin kuuluneita töitä”, Koskiaho sanoo.
Pääministeri Jyrki Katainen vahvisti Koskiahon viestiä uuden vuoden tervehdyksessään. Katainen sanoi, että rahat eivät riitä hyvinvointiyhteiskuntaan. Jotain uutta on tulossa rahan rinnalle. ”Hyvinvointiyhteiskunnan käyttövoima ei ole veroeuro vaan lähimmäisistään välittäminen”, pääministeri sanoi.
Kataisen puhe saattoi olla perusoikeistojargonia yksilön vastuusta. Mutta ehkä sen taustalla oli isompi ajatus, jota Katainenkaan ei osannut paremmin sanoa? Briitta Koskiaho on samalla huolissaan ja ehkä hieman innoissaan. Jotain, josta hän on puhunut pitkään, on toteutumassa.
Koskiahon mukaan erilaisia suuren yhteiskunnan kokeiluhankkeita nousee eri puolille Suomea kovaa vauhtia. Kokeiluista vain ei käytetä esikuvansa nimeä.
Kukaan ei oikein osaa sanallistaa, millaista uutta Suomea kohti olemme menossa. Koskiahon mukaan tämä johtuu siitä, että aihe on niin arkaluonteinen.
”Suuri yhteiskunta haastaa valtiokeskeisen sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltiomallin. Kaikissa eurooppalaisissa maissa huudetaan nyt kansalaisyhteiskunnan perään. Britit ovat jo toteuttaneet sen. Muut vasta haikailevat.”
Koskiaholla on suomalaisen hyvinvointivaltion murroksesta kirjakäsikirjoituskin. Yhteiskuntatieteelliset kustantajat epäröivät.
Kirjoittaja epäilee sen liittyvän siihen, että aihe on myös poliittinen. Se haastaa perinteisen hyvinvointivaltiokäsityksen.
”Suomessa puhutaan kumppanuudesta julkisen vallan ja kansalaisten välillä, mutta ei sillä tavalla, että me kansalaiset joutuisimme ottamaan suoraa taloudellista ja sosiaalista vastuuta. Jos se tapahtuu laajasti, se romahduttaa verotuksen legitimiteetin.”
Toisin sanoen: jos kansalaiset alkavat itse ottaa vastuuta omasta elämästään, mihin oikeastaan tarvitaan kansalaisten elämään lukemattomin eri tavoin puuttuvaa valtiota? Eikö suuri yhteiskunta riittäisi?
Kansalaisten vastuuttamisella osallistumaan on kahdet kasvot. Valta mutta samalla myös vastuu lähiympäristöstä kasvaa. Monelle budjettivallan käyttäjälle suuren yhteiskunnan ideologia tuntuu houkuttelevalta. Näin leikkauspolitiikalle voisi antaa kansalaisyhteiskunnan ihmiskasvot.
Suuren yhteiskunnan juuret ovat Britannian pääministerin Margaret Thatcherin aloittamissa uudistuksissa 1980-luvulla. Hänen hallituksensa leikkasivat julkista sektoria rajusti. Pääministeri Tony Blairin ajan työväenpuolue pehmensi linjaa, mutta perusperiaatteet säilyivät samana: vastuuta hyvinvoinnista siirrettiin yksilölle.
Nykyinen pääministeri David Cameron toi pitkään jatkuneeseen siirtymään uuden sävyn. Nyt konservatiivit alkoivat puhua siitä, että yhteisöt täytyy saada mukaan palveluiden tuottamiseen.
”Britanniassa tajuttiin, että slummialueiden ihmiset loitontuvat entisestään muusta väestöstä. Nousi ajatuksia siitä, että kun ihmiset saadaan mukaan palveluiden tuottamiseen, voidaan julkista taloutta ja sen taakkaa helpottaa”, Koskiaho sanoo.
Kyse oli myös suuresta demokratiakäsityksen muutoksesta. Edustuksellinen demokratia ei ollutkaan kehityksen huippu, vaan kansa ottaa vallan ruohonjuuritason ratkaisuilla. He huolehtivat omista ja asuinyhteisöjensä asioista - näin ainakin teoriassa.
Käynnissä on myös valtataistelu kahden eurooppalaisen sosiaalisen mallin välillä.
Suomi rakensi hyvinvointivaltion alun pitäen saksalaisen sosiaalivakuutusmallin mukaan. Siinä sosiaaliturva on ikään kuin automaatti, rahallinen turvaverkko joka napsahtaa tilille pahana päivänä.
Britanniassa taas tarjotaan palveluita, yhä enenevässä määrin yksityisiä, joista ihminen itse valitsee maulle ja kukkarolle sopivimman. Valtio tarjoaa vain välttämättömimmän.
”Suomesta on tullut näiden mallien sekamuoto. Vakuutusjärjestelmä on kriisissä rahapulan vuoksi ja sen kehittäminen on lopetettu. Sen päälle on kasattu erilaisia palveluja, joista uusimmat alkavat siirtää vastuuta toteutuksesta kansalaisille itselleen. Olisiko korkea aika siivota tämä viidakko!” Koskiaho sanoo.
Koskiaho vetäisee esiin listan. Tutkijana hän on sitä mieltä, että suurta yhteiskuntaa tuodaan Suomeen määrätietoisesti.
Listan kärjessä ovat Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n raportit Holhouksen alaiset - Seitsemän näkymää ylisääntelyn Suomeen ja Palvelut auki - Viisi vaatimusta kuntauudistukselle. Niissä vaaditaan valtiota vetäytymään hallitsevasta roolistaan palveluntuotannossa ja päästämään yritykset ja kolmas sektorit töihin.
Sama on viesti EVA:n raportissa Valta yhteisöille! Sen alaotsikko kertoo kaiken: Mitä opittavaa Suomella on Ison-Britannian Big Societysta?
EVA:n raportit eivät saa Koskiaholta hyvää arvosanaa.
”Ne ovat valtiovastaisuutta. Se ei ole hyvä juttu. Ne lähtevät negaation kautta. Ei se ihan niin mene, että EVA heittelee yhteiskunnan kannalta keskeisiä muutosperiaatteita, jotka se on kopsannut muualta. Täytyyhän siinä olla taustalla joku ajattelutapa, miten me kokonaisuutena toimimme.”
EVA ei ole Suomen ainoa Big Societyyn viehtynyt ajatushautomo. Talousliberaalien uusi Libera on puhunut yhteisöjen noususta julkisen vallan rinnalle ja ohi. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran Uusi demokratia -foorumi tuotti joukon vahvasti Big Society -henkisiä pilottihankkeita.
Osallistuva budjetointi Helsingin kaupunginkirjastossa on yksi Sitran vauhdittamia kokeiluja. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan päättämään julkisista määrärahoista. Samanhenkisessä Out of the lautakunta -hankkeessa edustuksellisen järjestelmän kokouksiin tuodaan ”ulkopuolisia”.
Virkamies fasilitaattorina -kokeilussa palveluja tuottavat virkamiehet tutustuvat etnografisella menetelmällä niihin ihmisiin, joille he palveluja tuottavat.
Kokeilussa on kaikuja Britanniasta. Siellä suuren yhteiskunnan uudistukset ovat johtaneet 700 000 virkamiehen irtisanomiseen tai uudelleenkouluttamiseen kansalaistoiminnan fasilitaattoreiksi ja palveluyrittäjiksi yhteiskunnallisiin yrityksiin.
Hallinnon beta -hankkeessa liikkennevirasto avasi tietovarantojaan, joiden pohjalta tiedon avoimuuden aktivistit tekivät vuorovaikutteisen hirvikolarikartan.
”Sitran aloitteet ovat hyviä. Pilotit ovat aitoja kansalaisaloitteita. Niissä virkamies on taustalla ja antaa kaikkien kukkien kukkia. Juuri niin pitääkin tehdä. Uusi demokratia -hankkeessa on kokonaisajattelua”, Koskiaho sanoo.
Professorin lista jatkuu.
Valtiovarainministeriön sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe-ohjelma) on varsinainen suuren yhteiskunnan muutosklusteri valtionhallinnon sisällä. Sateenvarjon alla esimerkiksi kehitetään ”uusia välineitä kansalaisille oman terveyden ja hyvinvoinnin aktiiviseen edistämiseen” ja tuetaan ”kansalaisten valinnanvapautta palveluihin hakeutumisessa.”
Kansalaisista tulee oman elämänsä toimitusjohtajia niin yrittäjyyden, demokratian, koulutuksen, asumisen ja rakentamisen kuin sosiaali- ja terveyspalvelujenkin alueella.
Mutta kuulostavatko hankkeet oikeasti mullistavilta, saati uhkaavilta?
Budjetointityöpajoja, hirvikolarikarttoja, vuorovaikutteisia verkkopalveluita. Ei vaikuta virtaukselta, joka mullistaa hyvinvointiyhteiskunnan. Ja siksi siinä saattaa piilläkin niin suuri muutos.
Muutosta voisi ehkä verrata pankkipalvelujen digitalisoitumiseen. Vielä 1980-luvulla ihmiset kävivät pankkikonttoreissa, joissa pankkivirkailijat hoitivat asiat heidän puolestaan. Henkilökuntaa oli valtavasti. Asiakas ei voinut omin päin tehdä mitään. Sitten alkoi rytistä. Tietokoneet tulivat, ja ihmiset alkoivat hoitaa niillä raha-asiansa itse.
Olisiko valtion ja kuntien hallinnossa nyt alkamassa sama muutos kuin pankkialalla 1990-luvulla? Ihmiset tekevät itse päätöksiä lähidemokratiaa, sosiaali- ja terveyspalveluja ja julkista vallankäyttöä koskevissa asioissa tietokoneelta samalla lailla kuin maksavat laskuja, tekevät rahastosijoituksia tai ostavat pörssiosakkeita.
Koskiaho on puhunut hyvinvointiyhteiskunnan muutoksesta pitkään. Hänen paljon huomiota herättänyt kirjansa Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa (Vastapaino, 2008) väitti, että sosiaalipalveluiden yksityistäminen on lähtenyt käyntiin. 2000-luvun ensimmäisinä vuosina julkisia palvelumaksuja korotettiin, palvelusetelikokeilu aloitettiin, palveluja ulkoistettiin, verotusta muutettiin ”kannustavammaksi”.
”Englannin sosiaalipolitiikan trendejä seuraamalla tajusin, mitä Suomessakin tulisi tapahtumaan. Britit ja amerikkalaiset aloittivat hyvinvointiyhteiskunnan saneerauksen, koska he ymmärsivät, että väestö vanhenee, ja jos järjestelmiä aina laajennetaan, niin loppu häämöttää.”
”Sanoin, että tästä hyvinvointivaltion kukoistuksesta tulee kohta loppu, mutta kollegatkaan eivät aina tajunneet, mitä toi höpöttää.”
Johtaja Antti Karjalainen British Council Finlandista on seurannut suuren yhteiskunnan projektia tiiviisti.
Hänen mielestään Suomessa usein sekoitetaan leikkauspolitiikka ja vallan antaminen paikallisyhteisöille. Juuri nyt ne ovat ajallisesti samanaikaisia tapahtumia Britanniassa, eikä Big Society ole siksi pelkästään hyvässä huudossa.
Mutta Britanniassa kansalaisten roolin kasvu alkoi jo Thatcherin aikana 1980-luvulla ja jatkui Blairin aikana nousu- ja laskukausien läpi. Nykyiset leikkaukset puolestaan johtuvat akuutista julkisen talouden kriisistä.
”Suureen yhteiskuntaan kuuluva ajatus pienestä valtiosta ei tarkoita valtion resurssien vähyyttä, vaan valtion pientä valtaa suhteessa kansalaisiin. Suuri yhteiskunta voi hyvin tapahtua ilman leikkauksia”, Karjalainen uskoo.
Karjalaisen mielestä brittinäkökulmasta on hämmästyttävää, että esimerkiksi Suomen kuntauudistuksessa ihmisiltä ei kysytä, mihin kuntaan he identifioituvat, ja lähdetä uudistuksissa siitä. Britanniassa lähtökohtana olisi paikallistason valta.
Toinen esimerkki:
”Kun Espoon kouluruoan huonosta laadusta nousi kohu, Britanniassa ratkaisua olisi lähdetty hakemaan koulun, vanhempien, kunnan ja yrityksen yhteistyöstä. Olisi ehkä perustettu yhteisesti omistettu yhteiskunnallinen yritys hoitamaan ruokailua.”
Suomessa uudistukset ovat rajuja ja yksisilmäisiä. Kun terveyskeskus on kriisissä, kunta tilaa paikalle veroparatiisiin rekisteröidyn osakeyhtiön hoitamaan homman.
Britanniassa työtekijöiden omistavat yhteiskunnalliset yritykset saivat alkunsa Thatcherin aikana ja ovat nyt merkittäviä toimijoita. Esimerkiksi työntekijöiden omistama GLL Limited ylläpitää 115 kuntosali-uimahalli-vapaa-ajankeskusta.
Karjalaisen mukaan samantapainen hyvä ratkaisu on Mänttä-Vilppulan ja Pihlajalinna Oy:n yhteiskunnallinen yritys. Syntyneen yrityksen tarkoitus on julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen.
”En näe suurta yhteiskuntaa ideologisena kysymyksenä. Ratkaisut, joissa haetaan kaikkien asiasta välittävien yhteistyötä, ovat yksinkertaisesti hyviä.”
Monet hyvinvointiyhteiskunnan murentamisen kriitikot ovat pessimistisiä. Heidän mielestään suunta on pelkästään huono ja uusliberalismikortti on kovassa käytössä.
Professori Koskiaho on tässä poikkeus. Hänen mielestään suuressa yhteiskunnassa on paljon hyvää. Se muistuttaa meitä jokaisen velvollisuudesta hoitaa ja auttaa. Välittämistä ei voi ulkoistaa valtiolle.
”Big Society on ihan oikea kansalaisyhteiskunnallinen reformiohjelma. Valtion tehtävä on toimia rohkaisijana. Nyt julkinen sektori yrittää kontrolloida, miten muut toteuttavat omaa sosiaalista vastuutaan. Suomessa kansalaisyhteiskunnasta on tullut valtion käsivarsi, jota valtio rahoittaa ja ohjaa.”
Huono puoli on se, että kaikilla ei ole voimia tarttua aloitteeseen.
”Britanniassa keskiluokkaiset ovat jo alkaneet hyvin suurella ilolla ottaa tehtäviä vastaan. Mutta eivät brititkään olleet ajatelleet tätä loppuun asti. Heikot sortuu elon tiellä. Julkisen sektorin tehtävänä olisi saada heikoimmat aktivoitumaan itse tekemiseen.”
Koskiaho kuitenkin uskoo, että ongelmista huolimatta vanhaan ei ole paluuta.
Vanha hyvinvointivaltio rakennettiin universalistiselle periaatteelle. Siinä ajateltiin, että kaikille kuuluvat samat palvelut. Kunhan vain maksamme veromme, joku muu hoitaa. Periaate nousee Ranskan vallankumouksen tasa-arvotulkinnoista, eikä Suomessa ole haluttu miettiä, voisiko niitä soveltaa uudelleen muuttuneeseen maailmaan.
”Meillä on kiire ruveta rakentamaan kumppanuuden sosiaalipolitiikka. Siinä yhteiskunnalliset ja sosiaaliset yritykset, kansalaisryhmät ja erilaiset hyvää tarkoittavat porukat lyöttäytyisivät yhteen ja katsoisivat mitkä ovat julkisen sektorin rajat. Mitkä tehtävät voidaan luovuttaa kansalaisille, mitkä ovat julkisen vallan tehtäviä ja mitkä asiat hoidetaan yhdessä?”
Helsingin kaupunginkirjaston osallistuvan budjetoinnin hanke päättyi vuoden 2012 loppuun. Mutta vuorovaikutussuunnittelija Virve Miettinen uskoo, että kansalaisten ja julkisen vallan yhteistyö jatkuu ja syvenee.
”Saimme yli 2 200 ideaa keskustakirjaston toiminnasta, täsmentyneempiä aihioita ja malleja kumppanien kanssa järjestetyistä työpajoista, sekä osallistuvassa budjetoinnissa valitut pilotit. Lisäksi saimme asiakas- ja markkinatutkimuksia syvempää tietoa käyttäjien tarpeista, toiveista ja odotuksista”, Miettinen sanoo.
Viekö suuri yhteiskunta vie meidät hyvässä mielessä takaisin 1800-luvulle?
Ensimmäisiä kirjastoja ylläpitivät sponsorit ja kansalaiset itse, vasta sitten kunta tuli mukaan tukemaan kansanliikettä. Helsingin kaupunginkirjaston ensimmäinen toimipiste aloitti yksityisenä kansankirjastona 1860. Rahat keräsi Helsingin Rouvasväenyhdistys. Kun kirjasto siirtyi kaupungille 1876, rahat uudelle talolle Rikhardinkadulla lahjoitti yksityinen Helsingin Anniskeluyhtiö.
Suuri yhteiskunta - kansalaiset, julkinen valta ja yritykset - toimi jo silloin. Onko sen paluun aika?
Miettisen mielestä vertaus sekä 1800-luvun sääty-yhteiskuntaan että Britanniaan johtavat harhaan. Siellä suuri yhteiskunta on tarkoittanut kirjastojen lakkauttamisia.
Olisiko olemassa kolmas tie, jossa osallistuminen ja hyvin rahoitetut julkiset palvelut yhdistyvät? Tällaista työtä on tehty jo pitkään esimerkiksi Tanskassa.
”Keskeinen kysymys Tanskassa on ollut, miltä julkiset palvelut näyttävät ja tuntuvat kansalaisen arjessa. Tanskalla on jo oma käyttäjälähtöinen kansallinen innovaatio-ohjelmansa”, Mietinen sanoo.
”Sikäläiseen keskustakirjastohankkeeseen on otettu kaupunkilaiset mukaan vaikuttamaan. Kolmen ministeriön alainen ajatuspaja Mind.lab toimii tulkkina ja muutosagenttina julkisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan välillä.”
Millainen on uusi Suomen malli? Yksi suunta näyttää vahvalta. Kansalaisten ja julkisen vallan suhde määritellään uudestaan.
”Me haluamme, että kun keskustakirjasto valmistuu, kansalaiset tulevat ja valtaavat sen.”
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 10/2013.