Toimittaja Unto Hämäläinen sai Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon

journalismi
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Unto Hämäläinen

Politiikan toimittaja Unto Hämäläinen taitaa aikakauslehtijournalismin ja bloggaamisen. Suomen Kuvalehti palkitsi tänään Hämäläisen vaikuttavasta journalistisesta toiminnasta.

Pitkä ura, kaksikymmentäneljä vuotta. Eduskuntatoimittajana Aamulehdessä, politiikan toimittajana ja esimiehenä Helsingin Sanomissa, toimittajana Kuukausiliitteessä, bloggaajana Helsingin Sanomien verkkolehdessä.

Siinä syitä, joiden vuoksi Unto Hämäläinen, 54, sai tänä vuonna Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Se jaettiin tänään Yhtyneiden Kuvalehtien toimitalossa Helsingin Pasilassa.

“Hämäläinen on yhdistänyt uuden ja vanhan, sähköisen ja paperisen median onnistuneella tavalla”, palkintolautakunta sanoo.

Hämäläinen on nyt Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja, mutta hän kirjoittaa myös Sunnuntai-sivuille, arvioi politiikan kirjoja kulttuurisivuilla ja kolumnoi pääkirjoitussivuilla. Kunnallisvaalien aikana hän piti lehden verkkosivuilla Perässähiihtäjä-blogia, kuten kaksissa vaaleissa aikaisemmin.

Unto Hämäläinen 031208

“Hämäläinen on osoittanut kuinka kokenut, taitava toimittaja pystyy uusiutumaan median muuttuessa”, palkintolautakunta kiittää.
Journalistipalkinto annettiin Unto Hämäläiselle Yhtyneiden Kuvalehtien toimitalossa Pasilassa Helsingissä 3. joulukuuta 2008.

Lautakuntaan kuuluivat tänä vuonna SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen, Ilkan päätoimittaja Matti Kalliokoski, Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, varatuomari Eira Palin-Lehtinen, Yhtyneiden Kuvalehtien toimitusjohtaja Alexander Lindholm, Suomen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala, ministeri Antti Tanskanen sekä kirjailija Kjell Westö. Lautakunnan puheenjohtaja ja sihteeri oli Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen.

Suomen Kuvalehti perusti nimikkopalkintonsa vuonna 1975. Palkinto jaetaan vuosittain “vaikuttavasta journalistisesta toiminnasta tai merkittävistä yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevistä kirjoituksista, kuvista tai ohjelmista mediassa”. Palkintoon kuuluu 5000 euron sekki.

Viime vuonna palkittiin Marja Manninen, Yleisradion Lappeenrannan aluetoimittaja.

Seuraavassa lautakunnan
perustelut kokonaan:

“Sananvapaus on oikeusvaltion ja demokratian perusta. Hyvä journalisti edistää työssään näitä arvoja. Korostaakseen journalistisen työn merkitystä Suomen Kuvalehti perusti vuonna 1975 nimikkopalkintonsa, johon liittyy nykyisin 5000 euron sekki. Sääntöjen mukaan Suomen Kuvalehden journalistipalkinto jaetaan vuosittain vaikuttavasta journalistisesta toiminnasta tai merkittävistä yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevistä kirjoituksista, kuvista tai ohjelmista mediassa.

Suomen Kuvalehden journalistipalkinto 2008 annetaan politiikan toimittaja Unto Hämäläiselle, uuden ja vanhan median reportterille.

Toimittaja Unto Hämäläinen työskentelee tällä hetkellä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. Hän kirjoittaa myös HS:n Sunnuntai-sivuille ja kolumnoi pääkirjoitussivulle sekä arvioi politiikan kirjoja kulttuurisivuilla. Yhteiskuntatieteiden maisteri Unto Hämäläinen on ollut HS:n toimittaja vuodesta 1986, muun muassa politiikan toimituksessa toimittajana ja esimiehenä. Sitä ennen hän on työskennellyt Aamulehden eduskuntatoimittajana.

Suomen Kuvalehden journalistipalkintolautakunta toteaa perusteluissaan, että Unto Hämäläinen on yhdistänyt sähköisen ja paperisen median onnistuneella tavalla ottaen huomioon lukijansa. Hän on tullut tunnetuksi useissa vaaleissa internetissä ylläpitämästään Perässähiihtäjät-blogista, joka on avannut uutta uraa suomalaiselle poliittiselle nettijournalismille. Hän esiintyy myös nettivideoilla kommentaattorina.

Mirja Pyykkö ja Unto Hämäläinen

Viimeksi hänestä kehkeytyi kuntavaalien tähtireportteri. Näin hän on yhdistänyt vanhan ja uuden median. Hämäläinen nostanut keskustelun tasoa netissä omilla kirjoituksillaan ja tavallaan ottaa lukijat mukaan. Hämäläinen on osoittanut kuinka kokenut, taitava toimittaja pystyy uusiutumaan median muuttuessa sekä raportoimaan monimutkaistuvista politiikan asiakysymyksistä ja taustoista kiinnostavalla tavalla. Hän on myös toimittanut ja kirjoittanut useita tietoteoksia kansainvälisen tason journalistien tapaan.
Kaksi journalispalkittua: Mirja Pyykkö sai palkinnon vuonna 1988.

SK:n journalistipalkintolautakunnan mukaan Hämäläinen arvostaa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan demokraattisia instituutioita ja oikeusvaltioperiaatteita aikana, jolloin politiikka viihteellistyy ja sen instituutioiden yleinen arvostus horjuu. Hyvää makua ja arvostelukykyä osoittava raportointi on perusjournalismia, jota Hämäläinen toteuttaa uutismaisesti ja persoonallisesti: vaikka hän osaa arvostella politiikkaa, hän puolustaa demokratiaa ja sananvapautta. Monimutkaistuvien kysymysten äärellä on tärkeää, että journalisti hallitsee tapahtumien selostamisen lisäksi niiden taustat ja asiakysymykset.”

Seuraavassa Unto Hämäläisen
kiitospuhe kokonaisuudessaan:

“Hyvät naiset ja herrat.

Kiitän mahdollisuudesta käyttää puheenvuoro tässä tilaisuudessa. Tyylini mukaisesti puhun vain kuivaa asiaa, joten varautukaa noin kahdeksan minuutin mittaiseen luentoon.

Tilaisuus on niin arvokas, että minua hieman jännittää, mutta ei pelota läheskään niin paljon kuin pari viikkoa sitten puhuessani Messukeskuksessa. Silloin kuulijoina oli nimittäin 300 hammaslääkäriä.

Sain pitää heille luennon aiheesta: Miksi vain huono uutinen on hyvä uutinen?

Kun kuulijakunta oli silloinkin vaativa, yritin tehdä perusteellista työtä. Muun muassa analysoin erään tiistaipäivän Helsingin Sanomien kaikki uutiset ja luokittelin ne myönteisiin, neutraaleihin ja kielteisiin uutisiin.

Helsingin Sanomissa julkaistiin sinä päivänä 138 juttua. Niistä sisällöltään tai käsittelytavaltaan myönteisiä juttuja oli 22 eli 15 prosenttia, mutta sisällöltään tai sävyltään kielteisiä oli 65 eli lähes puolet.

Saman illan TV1:n pääuutisissa oli 14 juttua. Niistä vain yksi oli selvästi myönteinen, ja sekin oli aika vanha. Jutussa kerrottiin, että sinä päivänä tuli kuluneeksi 90 vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisestä.

Olen tuskallisen hyvin tietoinen, että tänä syksynä ei ole ollut pulaa sisältönsä puolesta huonoista uutisista. Talouskriisi on tuottanut niitä yllin kyllin. Journalismissa ei ole mitään syytä lähteä peittelemään tai käyttämään valekieltä.

Työntekijöiden irtisanominen on suomeksi potkut eikä suinkaan ”yrityksen proaktiivinen tehostamistoimi”, kuten muun tunnettu teollisuusjohtaja äskettäin saman asian ilmaisi.

Mutta se mikä minua huolestuttaa, että tiedotusvälineisiin pesiytynyt pohjattoman kielteinen käsittelytapa sellaisissakin asioissa, joissa on myös paljon myönteisiä puolia. Tuntuu siltä, että meillä toimittajilla on heikko itsetunto suhteessa toisiimme.

Hyvin helposti ryhdymme miettimään sitä, mitä muut toimittajat minusta mahtavat ajatella. Ja kuten tiedämme, ammattikunnassa on omatekoisia ajatuspoliiseja, jotka valvovat kielteisyyden opillista puhtautta. Ja hyvin usein valvonta on puhdasta kyynistä saivartelua.

Ajatuspoliisien sijasta toivoisin alalle enemmän Valon poikia ja Valon tyttäriä. Sellaisia ihmisiä, joilla olisi edes joskus hyvä sana sanottavana jutuissaan tästä maailmasta, tästä Suomesta tai edes kollegan työstä. Tiedän olevani etuoikeutettu, kun lähimmät työtoverini ovat näitä Valon lapsia. He auttavat minua vaikeiden päivien yli. Kiitos siitä Lauri Malkavaara ja kumppanit.

Tunnen satoja toimittajia, ja uskallan tuntemukseni pohjalta sanoa, että me toimittajat emme ole niin ikäviä ihmisiä kuin juttujemme perusteella saattaisi uskoa.

Hyvät kuulijat

Olen työskennellyt seitsemän vuotta HS:n Kuukausiliitteen toimittajana. Kun Kuukausiliite 25 vuotta sitten perustettiin, alalla kuiskuteltiin, että Erkko pani sen pystyyn tuhotakseen Suomen Kuvalehden.

Olin varsin hyvin perillä siitä, että nämä olivat myös Suomen Kuvalehden silloisen toimituksen tuntoja. Hyvä Ystäväni toimittaja Hannu Savola oli siihen aikaan Kuvalehden toimituspäällikkönä. Hän kertoi minulle näistä toimituksen epäilyksistä.

Tiedä sitten, mitä motiiveja Erkolla on ollut, fakta on kuitenkin se, että Suomen Kuvalehti ilmestyy ja voi ilmeisen hyvin. Ja ainakin minulla on syytä tänä päivänä olla siitä hyvin, hyvin tyytyväinen.

Kuten lähimmät työtoverini Kuukausiliitteen toimituksessa voivat todistaa, olen Kuvalehden uskollinen lukija. Eikä se ole ihme: tietääkseni täytän kaikki Kuvalehden tyypillisen lukijan ehdot, mitä tulee koulutukseen, asuinpaikkaan, ikään, tulotasoon, mielipiteisiin ja kaiketi pukeutumiseenkin.

Edellä mainittu Hannu Savola, Ilta-Sanomien pitkäaikainen päätoimittaja, piti tapanaan aloittaa jo syyskuussa pohdinnat siitä, kuka saa Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon, jota hän piti suuressa arvossa, alan ykköspalkintona. Hyvin usein Hannu vainusi tai urkki selville jo viikkoja ennen palkinnonsaajan, ja hänen kauttaan sain siitä vihiä.

Hannun kuoleman jälkeen minulla ei ole mitään ennakkokäsitystä palkinnonsaajista, joten päätoimittaja Tapani Ruokasen soittaessa olin täysin yllättynyt. Parissa viikossa olen sentään toipunut.

Kiitän palkinnosta. Pidän Suomen Kuvalehden journalistipalkintoa alan ykköspalkintona väheksymättä niitä muita palkintoja. En voi muuta luvata kuin sen, että yritän elää ja tehdä työtäni niin, etten tuottaisi häpeää tälle arvokkaalle palkinnolle.

Erikseen kiitän Tapani Ruokasta siitä, että osasit valita juuri joulukuun kolmannen palkintopäiväksi. Tämä on myös hääpäivämme. Kiitos Liisa, että olet kestänyt kaikki nämä vuodet. Vähintään puolet palkinnosta on Sinun.”

Tämän viikon Suomen Kuvalehdessä on laaja henkilökuva Unto Hämäläisestä. SK ilmestyy perjantaina 5. joulukuuta.

Kuvat
Seppo Saarentola
Kristiina Kurronen