THL:n ylilääkäri tupakoinnista: ”Kiellot ovat olleet tehokkaita”

Esimerkiksi aivoverenvuotoon sairastuneiden määrä on pienentynyt, sanoo Antero Heloma.

Antero Heloma
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uusi tupakkalaki muun muassa kieltää sähkötupakan ostamisen alle 18-vuotiailta sekä autotupakoinnin, jos kyydissä on alle 15-vuotiaita. Myös parveketupakointia halutaan rajoittaa.

Kuinka onnistunut laki on, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylilääkäri Antero Heloma?

”Se on selkeämpi kokonaisuus kuin entinen laki vuodelta 1976. Päänsärkynä oli, että vanhaa lakia täydennettiin erilaisilla korjauksilla ja lisäyksillä lähes 20 kertaa. Nyt kyseessä on kokonaan uusi laki.”

Puuttuuko laista jotain?

”Lain valmisteluvaiheessa esitettiin, että tupakkaa myytäisiin täysin tuotemerkittömissä pakkauksissa. Se oli muun muassa THL:n ehdotus. Se ei toteutunut. Pakkauksiin tulee tekstivaroitusten lisäksi kuvallisia varoituksia.”