Tervetuloa Moriaan: Tytyrin kaivoksessa pääsee 1900 miljoonaa vuotta ajassa taaksepäin

Kesämatkalla: Lohjan kaivosmuseo saa Tolkien-fanin liikuttumaan.

Kesämatkalla
Teksti
Jari Lindholm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

KESÄMATKALLA – Miksi viettää heleä kesäpäivä auringossa loikoillen, kun sen voi kuluttaa villapaita päällä sata metriä maan alla pimeässä ja kosteassa?

Näköalan vuoksi, tietenkin. Yksikään Sormuksen ritarit -elokuvan nähnyt ei voi olla liikuttumatta Tytyrin kaivoksen sata metriä korkean louhoksen reunalla. Näkymä on kuin suoraan Moriasta, vain Balrog puuttuu.

Pelkästään valoshow vanhassa louhoksessa olisi 14 euron sisäänpääsymaksun arvoinen. Mutta siinä ei ole kaikki. Lohjalla sijaitsevan Tytyrin kaivosmuseon yleisökierroksella voi nähdä aavemaisia tippukiviä, synkkään pimeyteen johtavia puuportaita, 33 000 kiloa painavan kaivosauton ja ehkä syksyllä ohi viuhahtavan lepakonkin.

Vuonna 1897 avattu kalkkikivikaivos toimii edelleen. Joka aamu kello kuusi ryhmä Nordkalk Oy:n kaivosmiehiä ajaa pölyisillä avolava-autoilla puoli kilometriä pitkää tietä alas 320 metrin syvyyteen, mistä maan pinnalle nostetaan hissillä tuhat tonnia ”Tytyrin kultaa” päivässä – noin 300 000 tonnia vuodessa.

Kaivoksen lisäksi Tytyrin uumenissa on Kone Oy:n laboratorio, jonka pystysuorissa kuiluissa testataan pilvenpiirtäjähissejä. Hiljaisena hetkenä hissien huminan voi jopa kuulla kallioseinämien läpi.