Tappiolliset junayhteydet: Vain osa vuoroista säilyy 2016 loppuun

VR:n on ajettava maaseudun kannattamatonta ostoliikennettä omaan piikkiin.

Anne Berner
Teksti
Petri Pöntinen

Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR ilmoittivat syyskuussa 2015 leikkaavansa rajusti maan poikittaista junaliikennettä haja-asutusalueilla.

Maaliskuun lopusta 2016 junat eivät kulkisi Tampereen ja Keuruun, Jyväskylän ja Seinäjoen, Joensuun ja Nurmeksen sekä Joensuun ja Varkauden välillä. Lisäksi vuoroja karsittaisiin usealla muulle reitillä.

Leikkausten syyksi ilmoitettiin hallituksen säästötalkoot: valtion tukeman, tappiollisen ostoliikenteen subventio vähenisi reilut 12 miljoonaa euroa vuodessa.

Maakunnissa alkoi äänekäs kampanjointi junayhteyksien säilyttämiseksi. Kerättiin nimilistoja, julkaistiin vetoomuksia.

Kaksi kuukautta myöhemmin, marraskuussa, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) ilmoitti eduskunnan välikysymyskeskustelussa, että junayhteyksiä korvattaisiin linja-autoilla.