Tämä yrmy mies on jatkuvasti julkisuudessa, vaikka ei sano sanaakaan – muistelmia ei tule

Eläkkeelle jäävä eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen aikoo vaieta Tiitisen listasta.

Kookkaan miehen tunnusmerkkejä ovat tumma puku ja kävelykeppi. Keppi on liikkumista eikä keikarointia varten.

Eduskunnan pääsihteerissä Seppo Tiitisessä on samoja piirteitä kuin suurmiehellä, jolla Tiitisen tavoin on juuria Savossa. Pään ja vahvan leuan vino muoto tuovat mieleen länsidemokratioiden pitkäaikaisimman pääministerin Tage Erlanderin, jonka suvussa on Mikkelin seudun Suhosia.

Tage Erlander oli Ruotsin pääministeri yhtäjaksoisesti 23 vuotta 1946–1969. Joulukuussa 68 vuotta täyttävä Tiitinen tulee olleeksi eduskunnan pääsihteerinä 23 vuotta. Vuoden viimeisenä päivänä hän jää eläkkeelle.

Tiitinen on jatkuvasti julkisuudessa, vaikka ei sano sanaakaan. Hän on se yrmy, joka istuu eduskunnan täysistunnossa puhemiehen oikealla puolella ja valvoo, että lait säädetään ja muut päätökset tehdään oikeassa järjestyksessä.

Eduskunnan pääsihteeri Tiitisestä tuli 1992. Hän on ehtinyt palvella ja opastaa kuutta puhemiestä.