Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Talvivaara Sotkamo hakeutuu konkurssiin. Yhtiö tiedotti asiasta torstaina 6. marraskuuta. ”Talvivaara Sotkamon konkurssihakemus toimitetaan Espoon käräjäoikeuteen tänään”, yhtiö arvioi.

Konkurssiin päädyttiin, koska Talvivaara Sotkamolle ei saatu lisärahoitusta, jolla se olisi voinut jatkaa.

Periaatteessa uutinen ei tarkoita sitä, että Talvivaaran kaivos kokonaisuudessaan menisi konkurssiin. Talvivaara on yhtiö, jossa on kaksi osaa: pörssiyhtiö Talvivaara Kaivososakeyhtiö Oyj ja tuotantoyhtiö Talvivaara Sotkamo Oy. Talvivaara Sotkamo omistaa kaivosoikeudet ja metallitehtaan.

Talvivaara Kaivososakeyhtiö, emoyhtiö, on yrityssaneerauksessa. Se yrittää nyt saada rahoitusta, jolla se voisi hankkia konkurssipesältä ”kaivostoiminnan ja siihen liittyvät omaisuuserät ja oikeudet”. Näin yhtiö ilmoitti tiedotteessaan.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) suhtautuu aikeeseen kuitenkin epäilevästi. ”Tämän toteutuminen on mitä suurimmassa määrin epävarmaa”, hän sanoi tiedotustilaisuudessaan.

Emoyhtiöllä ei ole rahaa. ”On hyvä huomata, että tätä on nyt vuosi juostu kasaan.”

Vaikka konkurssiin hakeutuu tytäryhtiö, kyse on kokonaisuudesta, Vapaavuori muistutti.

Talvivaara voinee käytännössä selvitä vain, jos sille löytyy uusi omistaja.

”Tilanne on monella tapaa lohduton, surullinen”, Vapaavuori sanoi. ”Tämä ei ehkä kuitenkaan tullut yllätyksenä.”

Talvivaaran suurin omistaja on valtio. Se on sitä sijoitusyhtiönsä Solidiumin kautta. Valtio on myös Talvivaaran suurin lainoittaja.

Jos koko Talvivaara kaatuu, valtio menettää noin 200 miljoonaa euroa.

Lisäksi on mahdollista, että valtio joutuu panemaan konkurssipesään vielä toiset 200 miljoonaa euroa. Kaivoksen toimintaa ei nimittäin voi ympäristösyistä yhtäkkiä lopettaa, vaikka yhtiö menisi konkurssiin.

”Valtio on asianmukaisesti varautunut ja ottaa tilanteen haltuunsa”, Vapaavuori sanoi.

Voi kulua kymmeniä vuosia ennen kuin kaivos on suljettu ja alue maisemoitu.

Vapaavuori nimesi Talvivaaran ”yhdeksi aikakautemme suurimmista yrityskatastrofeista”.

 

Suomen Kuvalehti kertoi Talvivaaran taipaleesta tasan vuosi sitten. Toimittaja Kustaa Hulkko kirjoitti tarinan, jossa alku on komea: Kainuun mustaliuskeesta piti tulla miljardibisnes. Kuinkas sitten kävikään?

Alla oleva juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 47/2013:

 

Liian iso riski

 

Torstai, 7. marraskuuta 2013, oli kaivosyhtiö Talvivaaran osavuosikatsauksen päivä.

Yhtiö itse oli kertonut jo lokakuussa 2013, että sen rahoitustilanne on vaikea. Sijoitus­analyytikot ennakoivat, että heinä–syyskuun liiketappio olisi kaksikymmentä miljoonaa euroa.

Yhtiön suurista omistajista esimerkiksi Norilsk Nickel ja Ilmarinen olivat lähteneet. Myös Varma oli vähentänyt omistustaan.

Kaivokseen ja liuotuskasoihin jäänyt ylimääräinen vesi oli hidastanut tuotantoa jo edellisenä vuonna. Prosessi oli elpynyt keväästä lähtien, mutta silti tuotanto kärsi yhä liikavesistä.

Kello 14 osavuosikatsaus julkaistiin. Luvut olivat dramaattiset. Yhtiön liiketappio oli tuntuvasti odotettua suurempi, ja tappio tammi-syyskuulta nousi 81 miljoonaan euroon. Kassassa oli rahaa 46,5 miljoonaa euroa – suunnilleen kattamaan loppuvuoden menot.

Julkisuudessa huomio kääntyi nopeasti Talvivaaran rumista numeroista siihen, mihin yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Pekka Perä oli kadonnut.

Yleensä kun yhtiö on kriisissä, tilannetta selittää toimitusjohtaja. Osavuosikatsauspäivä kääntyi iltaan, mutta Perä pysyi poissa julkisuudesta.

 

Talvivaaran kaivosta ei olisi olemassa ilman Pekka Perää.

Perä syntyi Seinäjoella vuonna 1964 mutta lähti opiskelemaan vuoriteollisuutta Teknilliseen korkeakouluun Espooseen. Valmistumisen jälkeen Outokumpu palkkasi hänet kaivosinsinööriksi, ja hän teki töitä Suomessa ja ulkomailla.

Perän johtamisvastuut Outokummun kaivostoiminnassa kasvoivat. Hän joutui lopettamaan kaivoksia ja irtisanomaan ihmisiä.

Uralla tapahtui kuitenkin ratkaiseva käänne, kun hän perehtyi Talvivaaran nikkeliesiintymään 2000-luvun alussa.

Geologit olivat löytäneet Talvivaaran nikkelimalmin jo vuonna 1961. Outokumpu tutki esiintymää pitkään, mutta päätyi siihen, että kaivosta ei sinne kannattanut perustaa, koska esiintymän malmissa oli niin niukasti metallia.

Malmin rikastamisen menetelmät kuitenkin kehittyivät. Biokemisti Marja Riekkola-Vanhanen oli tutkinut bakteerien käyttöä metallien erottamiseen malmista, ja Perä tutustui häneen. Bakteereihin perustuvalla ”bioliuotuksella” köyhääkin malmia pystyttiin rikastamaan kannattavasti.

Alkoi myös näyttää siltä, että Talvivaaran nikkelille olisi maailmalla kysyntää. Metallien kysyntä kasvoi Kiinassa ja muissa nousevissa kansantalouksissa, ja nikkelin hinta nousi maailmanmarkkinoilla. Perä ja Riekkola-Vanhanen rakensivat Talvivaaraan koekasan, joka alkoi toimia. Perä perusti Talvivaaran Kaivososakeyhtiön vuonna 2004.

 

Pekka Perä onnistui vakuuttamaan myös kansainväliset sijoittajat siitä, että uusi teknologia toimii, ja että Talvivaaran Kuusilammen ja Kolmisopen esiintymät kuuluvat Euroopan suurimpiin sulfidisen nikkelin varantoihin.

Vuonna 2007 yhtiö listautui Lontoon pörssiin. Menestystä vauhditti se, että nikkelin hinta oli huipussaan, 54 000 dollarissa tonnilta. Talvivaara keräsi 300 miljoonaa euroa omaa pääomaa, ja pankit antoivat lisäksi 220 miljoonan euron luotot. Seuraavaksi yritys listautui Helsingin pörssiin.

Sijoittajien rahoilla Sotkamon korpeen ryhdyttiin rakentamaan kaivosta. Talvivaara aloitti kaivostoiminnan vuonna 2008, ja kaupallinen tuotanto alkoi seuraavana vuonna.

Alkuun Perä omisti yhtiöstä 27 prosenttia. Muita suuria omistajia olivat venäläinen Norilsk Nickel, Outokumpu, Metso ja työeläkeyhtiö Varma.

Tänä syksynä Talvivaaran palveluksessa on ollut 570 ihmistä, mutta yhtiö työllistää alihankkijat mukaan lukien noin kaksituhatta ihmistä lähinnä Kainuussa. Se toimittaa nikkeliä raaka-aineeksi Norilsk Nickelille Harjavaltaan, mistä se kuljetetaan edelleen Outokummun terästehtaalle Tornioon.

 

Talvivaaran legendaan kuuluu väite, jonka mukaan Pekka Perä olisi ostanut Talvivaaran kaivosoikeudet Outokummulta yhdellä eurolla.

Tarkkaan ottaen väite ei pidä paikkaansa. Perä ei ostanut koko Talvivaaraa, vaan Outokumpu jäi siihen vähemmistöomistajaksi.

Talvivaaran yhtiörakennelma on itse ­asiassa yllättävän monimutkainen. Alusta asti siinä on ollut kaksi osaa: pörssiyhtiö Talvivaara Kaivososakeyhtiö Oyj ja tuotantoyhtiö Talvivaara Sotkamo Oy, joka omistaa kaivosoikeudet ja metallitehtaan. Pörssiyhtiö omistaa 84 prosenttia tuotantoyhtiöstä, ja loput on Outokummulla, jonka suurin yksittäinen osakkeenomistaja on Suomen valtio.

Kuvio merkitsee sitä, että Outokumpu on edelleen Talvivaaran toiseksi suurin omistaja ja sillä on edustaja tuotantoyhtiön hallituksessa.

Outokummun ja Talvivaaran suhde on ollut vaikea. Vuonna 2006 Perän korviin kantautui tietoja, joiden mukaan Outokumpu levitti Talvivaaran teknologiasta väärää tietoa, joka tukki Talvivaaran rahoituskanavia. Talvivaara nosti kanteen Outokumpua vastaan Espoon käräjäoikeudessa, mutta loppujen lopuksi osapuolet saivat aikaan neuvotteluratkaisun.

 

Suomalaiset olivat pitkään pyrkineet pois kaivosalalta. Se vaati suuria investointeja, ja siihen liittyi isoja riskejä rajusti heilahtelevien maailmanmarkkinahintojen vuoksi.

Keväällä 2011 Suomeen iski kuitenkin kaivoshype. Poliitikot kilpailivat kaivosmyönteisyydellään.

Esimerkiksi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) korosti, että kaivosalasta oli muodostunut Suomelle ”strateginen toimiala”. Intoa selitti se, että nikkelin hinta oli taas kääntynyt nousuun finanssikriisin ja taantuman alhosta.

Huhtikuussa käytiin eduskuntavaalit ja Jyrki Katainen (kok) alkoi koota uutta hallitusta. Neuvottelut pitkittyivät ja Mari Kiviniemen (kesk) hallitus johti Suomea toimitusministeristönä hallitusneuvottelujen ajan. Tämän välivaiheen aikana Solidium päätti ostaa Talvivaaran osakkeita. Siihen tuli tilaisuus, kun Outokumpu päätti myydä pörssiosakkeensa Talvivaarassa.

Niinpä Talvivaara sai uuden omistajan. Kuten Outokummulla, silläkin oli kytkentä valtioon. Uusi omistaja oli sijoitusyhtiö Solidium, joka hoitaa valtion ”ei-strategisia” finanssisijoituksia.

Kiviniemen hallituksen omistajaohjausministerinä toimi Jyri Häkämies (kok). Häkämies sanoo nyt, että Talvivaara-päätöksen teki itsenäisesti Solidiumin hallitus, mutta siitä informoitiin häntä ja omistajaohjausyksikön päällikköä Pekka Timosta. Hän sanoo edustaneensa silloin – ”kuten nytkin” – näkemystä, jonka mukaan valtion on syytä noudattaa näissä toimissa varovaisuutta.

Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen muistuttaa, että Solidium on omistajana mukana muissakin kaivosalaa edustavissa tai sitä lähellä olevissa yrityksissä, kuten Outokummussa, Metsossa ja Outotecissä.

Hänen mukaansa Solidium arvioi myös Talvivaaran riskejä. Kyseessä oli uutta teknologiaa käyttävä yhtiö, joka omisti vain yhden kaivoksen ja jonka tuotoista pääosa tuli yhdestä metallista.

”Lisäksi Talvivaaran toiminnassa oli tunnistettu sekä tuotannollisia että ympäristöön liittyviä ongelmia, mutta niiden ratkaisemiseksi oli olemassa ratkaisut”, Järvinen sanoo.

Sijoittajan luottamusta lujitti myös se, että Talvivaara oli rahoittanut toiminnan aloittamista osakeannin lisäksi satojen miljoonien eurojen ennakkomaksuilla, jotka oli kerätty tunnetuilta kaivostoimialan yrityksiltä.

Kauppa toteutui 1. kesäkuuta 2011: Solidium maksoi Outokummulle 60 miljoonaa euroa 4,3 prosentin osuudesta Talvivaaran pörssiosakkeista.

Silloin kaikki näytti hyvältä. Talvivaaran tulokset ja näköalat olivat lupaavia. Bioliuotus toimi, ja vuonna 2010 nikkelin tuotanto oli noussut yli 10 000 tonnin ja sinkin tuotanto yli 25 000 tonnin.

Vuoden 2011 aikana nikkelin tuotanto vielä kasvoi yli puolet ja sinkin tuotanto neljänneksen. Nikkelin heilahteluille altis markkinahinta oli pysynyt kesästä 2010 seuraavaan kesään asti vähintään 20 000 dollarissa tonnilta mutta nousi ajoittain selvästi sen ylikin.

 

Kataisen hallitus syntyi lopulta 17. kesäkuuta, kaksi kuukautta vaalien jälkeen, ja sen ensimmäinen työpäivä oli 22. kesäkuuta. Omistajaohjauksen ja Solidiumin vastuuministeriksi tuli Heidi Hautala (vihr).

Sen jälkeen Solidium lisäsi omistustaan pörssiostoilla lähes yhdeksään prosenttiin asti.

Hautala piti niitä sikäli perusteltuina, että Solidiumin politiikkaan on kuulunut ­ajatus omistaa vähintään 10 prosentin osuus kohdeyhtiöistään. Solidium nimittäin haluaa olla ankkuriomistaja, jolla on riittävä vaikutusvalta.

Solidiumin yhtiökokouksessa syksyllä 2011 Hautala teki omistajaohjausosaston finanssineuvos Jarmo Väisäsestä yhtiön hallituksen jäsenen.

Se oli linjanmuutos – aikaisemmin Solidiumin hallitus oli miehitetty niin sanotuilla hallitusammattilaisilla.

Talvivaaran perusajatus oli innovatiivinen, ja Pekka Perä oli osannut markkinoida sitä tehokkaasti.

Todellisuus ei kuitenkaan ollut pelkkää riemukulkua. Talvivaaran ympäristöongelmista puhuttiin ensi kertaa valtakunnallisessa mediassa syksyllä 2009, jolloin kainuulaiset valittivat, että kaivos haisi pahalta. Siitä lähtien kaivosalueelta virtasi kielteisiä uutisia.

Syksyllä 2011 kerrottiin, että lähijärvien sulfaattipitoinen vesi aiheutti iho-oireita. Maaliskuussa 2012 Talvivaaran työntekijä kuoli rikkivetymyrkytykseen ja saman vuoden kesällä EU-komissiokin kiinnostui siitä, noudattiko yhtiö EU:n ympäristönormeja.

Omistajaohjausministeri Heidi Hautala keskusteli keväällä 2012 Solidiumin kanssa Talvivaaran ympäristöjohtamisesta. Hautala suositteli Solidiumille analyysin teettämistä ympäristökonsultointia harjoittavalla Gaia Consultingilla.

Konsulttiyritys tekikin raportin, joka korosti, että Talvivaaran piti parantaa johtamistaan ja riskienhallintaansa, jotta ympäristöongelmat saataisiin hallintaan. Muistio annettiin myös kaikille Talvivaaran näkökulmasta keskeisille ministereille.

”Odotin että Solidium tarttuu asiaan”, Hautala sanoo.

Vuonna 2012 satoi poikkeuksellisen paljon. Kainuu kuului runsassateisimpiin ­alueisiin, ja jo keväällä Talvivaaran lumet sulivat nopeasti. Kaivosalueelle alkoi kertyä ylimääräistä vettä, jota varastoitiin kipsisakka-altaisiin. Meneillään oleva poliisitutkinta selvittää, rikkoiko Talvivaara määräyksiä.

Talvivaaran kipsisakka-allas alkoi vuotaa sunnuntaina 4. marraskuuta 2012. Yhtiö tiedotti vuodosta seuraavana päivänä ja kertoi keskeyttävänsä metallien tuotannon.

Ministeri Hautala vaati julkisesti Pekka Perää tulemaan esiin.

Perä palasi yhtiön toimitusjohtajaksi toimittuaan puoli vuotta hallituksen puheenjohtajana. Hän pyysi anteeksi kipsisakka-altaan vuodon aiheuttamaa ”henkistä haittaa ja mahdollista ympäristöhaittaa”.

Runsaat sateet ja nopea lumien sulaminen keväällä hidastivat Talvivaaran tuotantoa vuonna 2012, koska liika vesi haittasi bioliuotusta.

Yhtiön tappio 20 kertaistui edellisvuoden viidestä miljoonasta 104 miljoonaan euroon, ja yritys tarvitsi uutta rahoitusta.

 

Talvivaara ja Solidium alkoivat valmistella osakeantia ilmeisesti jo loppuvuonna 2012. Myös Solidium osallistui Suomen Kuvalehden tietojen mukaan annin valmisteluun. Suurista omistajista myös Varma sitoutui ennalta merkitsemään osakkeita.

260 miljoonan euron osakeanti toteutui ja Solidium osallistui 47 miljoonan euron sijoituksella. Ilmarinen jäi annista pois viime hetkellä.

Solidiumin omistus Talvivaarassa kasvoi 8,9 prosentista 16,7 prosenttiin – siihen missä se on edelleen.

Sijoitus teki valtiosta Talvivaaran selvästi suurimman omistajan.

Hautala sanoo, ettei hänellä ollut perusteita vastustaa Solidiumin lisäsijoitusta Talvivaaraan, vaikka kysymyksessä oli hankala päätös.

”Valtion sijoituspolitiikka ja omistajaohjaus lähtee siitä, että valtio on pitkäaikainen kärsivällinen omistaja.”

Hautala korostaa, ettei silloin ollut nähtävissä, ettei bioliuotusta saataisi toimimaan, ja että ympäristötuhojen korjaamiseen tarvittaisiin vielä uutta lisäpääomaa.

Hautala keskusteli Solidiumin johdon kanssa siitä, että uudesta pääomasta on syytä käyttää riittävä osa ympäristöinvestointeihin.

”Niihin käytettiinkin noin 30 miljoonaa euroa.”

 

Kevään osakeanti ja uusi velkarahoitus eivät kuitenkaan riittäneet pitkälle.

Kansainvälisen talouden taantuma pitkittyi ja Kiinan kysyntä hiipui. Se vähensi raaka-aineiden kysyntää, ja nikkelin maailmanmarkkinahinta putosi jo vuonna 2012 selvästi alle 20 000 dollarin tonnilta. Syksyllä 2013 se laski jo alle 15 000 dollarin.

Sitä paitsi pitkittynyt vesikriisi haittasi jatkuvasti metallien tuotantoa Talvivaaran liuotuskasoissa.

Kevään jälkeen Talvivaara oli käytännöllisesti katsoen kuluttanut osakeannissa saamansa 250 miljoonaa euroa. Rahat alkoivat loppua yhtiön kassasta, ja Pekka Perä alkoi neuvotella kiivaasti lisärahoituksesta.

Media spekuloi valtion mukaan tulolla. Pankkien lisäksi rahoittajien listalla mainittiin myös belgialaisaustralialaisen kaivos- ja metalliyritys Nyrstarin nimi. Nyrstar ostaa sinkkiä Talvivaaralta.

15. marraskuuta, kahdeksan päivää osavuosikatsauksen jälkeen kujanjuoksu päättyi siihen, että Talvivaara haki yrityssaneerausta. Elleivät velkojat ole pitkämielisiä ja uutta rahoitusta löydy, konkurssi on mahdollinen vaihtoehto.

Valtio voi osallistua kahdella tavalla Talvivaaran rahoitukseen. Se voi lisätä enintään 50 prosenttia pottiin, jonka toisen puolikkaan keräävät yksityiset rahoittajat.

Toinen tapa on pelastusrahoitus, jossa valtio rahoittaa suoraan yrityksen toimintaa puolen vuoden ajan. Tätä menetelmää on käytetty EU-maissa.

 

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) syytti Solidiumia 19. marraskuuta Helsingin Sanomien haastattelusta siitä, että se oli ollut Talvivaaran omistajana hidas, vaisu ja passiivinen.

”Olisi ollut toivottavaa, että Talvivaaran rahoitusongelmien syventyessä Solidium olisi aikaisemmin ja aktiivisemmin hakenut vaihtoehtoja ja pohtinut eri skenaa­rioita”, Vapaavuori sanoi.

Hänen mielestään vastuullisen omistajan otteen pitää sisältää muutakin kuin voiton maksimointi.

”Tuntuu, että Solidiumissa on henkisesti jo alaskirjattu Talvivaara-omistus”, Vapaavuori sanoi.

Solidiumin äärimmäisen pidättyväiseen ideologiaan kuuluu esiintyä omistajana, joka vaikuttaa osakkuusyhtiöittensä toimintaan vain olemalla mukana valitsemassa hallitusta, joka taas on toimitusjohtajan pomo. Välineenä näissä tilanteissa on nimitystoimikunta. Sellainen tuli Talvivaaraan vasta yhtiökokouksessa 2013.

Toisaalta maan hallitus ohjasi varsin ujosti Solidiumia ennen Heidi Hautalan aikaa. Syyskuun lopussa 2013, vähän ennen eroaan ministerin tehtävästä, Heidi Hautala vielä terästi otettaan ja vaihtoi Jarmo Väisäsen Eero Heliövaaraan, joka toimii omistajaohjausosaston päällikkönä.

Heidi Hautalan analyysi Talvivaaran opetuksista on paljolti sama kuin Vapaavuoren.

”Tulee tilanteita, ettei valtio voi pysyä irti, vaikka sen pitääkin toimia osakeyhtiölain ja arvopaperimarkkinalain rajoissa.”

Hautalan mukaan Heliövaaran nimittämistä Solidiumin hallitukseen paheksuttiin ”pörssipiireissä” voimakkaasti.

”Nyt osastopäällikkö on lähempänä Solidiumia. Ja Heliövaara osaa toimia pörssiyhtiöiden kanssa.”

Veronmaksajan näkökulmasta Talvivaara-sijoituksen tähänastinen tulos on se, että 147 miljoonasta eurosta on jäljellä marraskuun 19. päivän kurssin mukaan vain 12 miljoonaa, kahdeksan prosenttia alkuperäisestä. Tappiota on tullut 135 miljoonaa.

 

Talvivaaran kaivosalue elää nyt hiljaiseloa. Osa aliurakoitsijoista on lopettanut työt. Metallitehdas seisoo kuukauden verran ja uuden malmin louhinta on keskeytetty, mutta liuotuskasoissa ja ympäristönsuojelussa toiminta jatkuu normaalisti.

Yhtiö aikoo vähentää väkeä, ja yt-neuvottelut jatkuvat joulukuun lopulle asti. Niiden aikana Talvivaara kouluttaa henkilöstöään.

Neuvottelut Talvivaaran pelastamisesta jatkuvat työ- ja elinkeinoministeriön johdolla. Solidium on ilmoittanut, ettei se sijoita enää rahaa Talvivaaraan. Talvivaaran velat nousevat 800 miljoonaan euroon. Lähiajan rahoitustarpeeksi arvioidaan 150–200 miljoonaa euroa.

Talvivaara jätti 15. marraskuuta yrityssaneeraushakemuksen Espoon käräjäoikeuteen. Sen käsittely alkaa vasta marraskuun viimeisellä viikolla, kun yritys ensin täydentää hakemustaan.

Jos hakemus hyväksytään, Talvivaaran joukkovelkakirjoista voidaan leikata Nor­dean arvion mukaan jopa 70 prosenttia.

Jos se hylätään, Talvivaaran tarina päättyy toistaiseksi.

 

”Olemme kannattavia tälläkin hinnalla”

 

Toimitusjohtaja Pekka Perän mukaan Talvivaaran ahdinko johtuu vain vedestä.

Talvivaaran osavuosikatsauspäivänä 7. marraskuuta 2013 miltei koko Suomi ihmetteli, missä Pekka Perä piilee, kun häntä odotettiin turhaan sekä televisioon että yhtiön omaan sijoittajatiedotustilaisuuteen. Minne katosit, Pekka Perä?

”Yritimme saada osavuositiedotteeseen mukaan tiedon, että rahoituspaketti on koossa, ja neuvotteluja käytiin loppuun asti, mutta pakettia ei saatu valmiiksi. Aamulla piti olla pari haastattelua, mutta ne peruttiin, kun neuvottelut venyivät. Kaikissa webcasteissa (verkkolähetyksissä) en ole ennenkään ollut mukana.”

”Se oli koomista. Yhdessä vaiheessa rupesi tulemaan viestejä, että olen kadonnut. Piti parille toimittajalle viestittää, että en ole kadoksissa.”

Talvivaara haki 15. marraskuuta yrityssaneerausta ja ehdotti ”tietyille intressitahoille”, että ne antaisivat 40 miljoonan euron rahoituksen saneerauksen ajaksi. Millaisesta kuviosta nyt neuvotellaan Talvivaaran pelastamiseksi ja ketkä neuvottelevat?

”Siitä ei voi kertoa. Pörssisäännöt ovat tiukat.”

On tiedossa, että valtio on mukana keskusteluissa, mutta elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan vain tiukoin ehdoin, jos mukaan tulee yksityisiä rahoittajia. Mitä mieltä olet siitä?

”En voi tietenkään kommentoida, onko valtio mukana ja millä tavoin. Mutta säännöt ovat semmoiset, että valtion rahoitusosuus normaalioloissa on korkeintaan 50 prosenttia, ettei tulkittaisi yritystueksi.”

Voisiko mukana olla kainuulaisia rahoittajia tai sijoittajia, esimerkiksi Talvivaaran yhteistyökumppaneita?

”Sellaista ei ole edes yritetty. On lähdetty normaaleista rahoituskanavista.”

Kuinka happamasti tavallinen kainuulainen asennoituu Talvivaaraan?

”On harhakuva, että ihmiset eivät haluaisi meitä sinne. Ylivoimainen enemmistö on suhtautunut koko ajan sympaattisesti. Se on todettu myös mielipidekyselyissä – viimeksi syyskuussa tehdyssä.”

Kritiikki on kuitenkin kovaa. Teitä syytetään paitsi ympäristöongelmista myös siitä, että ette ole aina jaksaneet pysyä totuudessa.

”En hyväksy väitettä, että emme olisi puhuneet totta. Emme ole valehdelleet koskaan. Ympäristöministeri Ville Niinistö sanoi kipsisakka-altaan vuodon aikana, että Talvivaara salailee eikä tiedota riittävästi. Kuitenkin samaan aikaan meillä vieraili päivittäin jopa kymmeniä toimittajia ja annoimme jatkuvasti tiedotteita ja julkaisimme blogeja. Olemme avoimimpia yhtiöitä mitä yleensä on.”

”Me emme voi valehdella, koska säännösten takia meidän on pakko puhua totta. Sitä velvoitetta ei ole välttämättä muilla osapuolilla. On asioita, joita emme voi kertoa, mutta niiden jotka kerrotaan, on pakko olla totta.”

Vuosi sitten pyysit anteeksi Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon aiheuttamaa ”henkistä haittaa sekä mahdollista ympäristöhaittaa”. Poliisikin tutkii vuotoja. Miksi siis valitsit sanan ”mahdollista”?

”Keskustelussa esitetään väitteitä, joilla luodaan vääriä mielikuvia. Puhutaan esimerkiksi ympäristökatastrofeista. Onko Talvivaaralla ollut vaikutuksia ympäristöön – on. Olisiko ne voitu välttää – ehkä. Onko tehty virheitä – on. Mutta kysymys ympäristökatastrofista on eri asia. Sitä ei ole osoitettu millään mittareilla, ja teemme kovasti työtä sen eteen, että niitä ei tulisikaan.”

”Esimerkiksi Teknoksen myrkkyvuoto Mätäjokeen viime toukokuussa ja Maskun puhdistamon jätevesivuoto elokuussa olivat tilapäisiä katastrofeja. Kukaan ei kuitenkaan vaadi, että Maskussa lopetetaan kunnallinen vedenpuhdistus, kun siellä tuli ylivuoto.”

Paljonko Talvivaaran tuotannon pitäisi olla, että toiminta olisi kannattavaa nykyisin alhaisin hinnoin?

”Me olemme kannattavia tälläkin hinnalla, kun nykyisen ympäristöluvan sallima 30 000 tonnin kapasiteetti saadaan täyskäyttöön. Tuotanto oli hyvällä kasvukäyrällä jo 2010 ja 2011, mutta sitten tulivat viime vuoden vesiongelmat. Tuotannon ongelmat johtuvat puhtaasti niistä. 30 000 tonnia riittää siihen, että saamme nenän pidettyä veden pinnalla.”

Talvivaara on kaivoksen ja metallitehtaan yhdistelmä. Sama yhtiö omistaa molemmat ja ne toimivat samassa paikassa. Kuinka harvinainen yhdistelmä tämä on?

”Koko maailmassa tällaisia ei ole hirveän monta, mutta ne yleistyvät ja uusia on tulossa koko ajan. Aikaisemmin oli tavallista, että oli kaivos, josta fysikaalisesti valmistettu rikaste meni sulatukseen ja sieltä metalliksi, mutta meillä on sekä kaivos että hydrometallurginen tehdas. Hydrometallurginen tehdas on Suomen isoimpia hydrometallurgian teollisuuden yksiköitä.”

Kuinka suuria investointitarpeita teillä on Talvivaarassa? Jotkut asiantuntijat puhuvat jopa 150 miljoonan euron ympäristöinvestoinneista.

”Mistä media oikein löytää näitä asiantuntijoita? En keksi mitään järkevää puhtaasti ympäristöinvestointikohdetta sille rahalle. Kaikki järkevät investoinnit laitetekniikkaan on jo tehty eikä tällä aikataululla uusista laiteinvestoinneista tulisi lisäarvoa. Metallitehtaassa on jo nyt suljettu kierto, eli käytännössä se kuluttaa vettä eikä laske jätevettä luontoon. Jos vanhaa vettä ei olisi, niin alueelle pitäisi tuoda muualta uutta vettä.”

”Ongelma on vain siinä, että ympäristöluvan takia meidän on vaikea saada pois kertynyt ylimääräinen vesi. Lupa sitoo päästettävän veden määrän laskupuron virtaamaan. Viime kesänä puro oli käytännöllisesti katsoen kuiva, emmekä pystyneet päästämään vanhoja puhdistettuja vesiä pois. Ja koska johdettavan puhtaan veden määrää rajoitetaan, lupa suosii siis käytännössä epäpuhtaamman veden päästämistä luontoon ja hyvälaatuisiksi puhdistettujen vesien välivarastointia. Välivarastoissa veden laatu itse asiassa heikkenee, kun luonnostaan hapan maaperä laskee hyvälaatuiseksi puhdistetun veden pH:ta. Tämä ei ole järkevää.”

Kenen vika se on? Ja miten ongelma pitäisi mielestänne ratkaista?

”Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut tämmöisen päätöksen, mutta Talvivaara on hakenut muutosta. Olemme ehdottaneet, että lupa rajoittaisi sulfaattipäästöjä eikä veden virtaamaa. Sillä tavoin lupa palvelisi luonnon etua.”

Milloin päätös on tulossa?

”Sitä en osaa sanoa. Yksi ratkaisu voisi olla se, että johdettaisiin putki esimerkiksi Nuasjärveen. Natriumsulfaatti ei nimittäin ole myrkky, vaan sitä voi syödä tai juoda. Pienikin sellutehdas päästää enemmän natriumsulfaattia kuin Talvivaara. Putki olisi jo rakennettu, mutta lupaprosessi kestää vuoden. Sen jälkeen ylimääräiset vedet olisivat poissa alueelta lyhyessä ajassa. Suuremmassa vesistössä sulfaattipitoisuus myös laimenee olemattomiin. Talvivaaran lähimmät järvethän ovat hyvin pieniä, ja niissä pitoisuusmuutokset näkyvät herkästi.”

Miksi päätitte kuukauden seisokista metallitehtaassa? Eikö Talvivaara tarvitsekaan kipeästi tuloja tuotannosta?

”Meillä on alueella neljä ensisijaista malmimurskeen liuotuskenttää, suunnilleen Seutulan lentokentän kokoinen alue. Niistä saatavan liuoksen metallipitoisuus on oleellinen asia. Syksyn aikana liuos ei ole sisältänyt tarpeeksi nikkeliä.”

”Pystymme ajamaan tehtaassa 1 800 kuutiometriä tunnissa. Jos kuutiossa on yksi gramma nikkeliä, meidän tuotantomme on 1 800 kiloa nikkeliä tunnissa, mutta jos siinä onkin kaksi grammaa, se on 3 600 kiloa ja käytännössä yhtä suurin kustannuksin. Kun mennään kuukausi eteenpäin, metallipitoisuus nousee ja samalla nousee tuotannon kannattavuus.

Oliko Talvivaaralla liian pienet henkiset voimavarat? Oliko johtamista ja riskienhallintaa varten liian vähän väkeä?

”Julkisuus on antanut väärän kuvan yhtiöstä tässä suhteessa. Ei tämä ole mikään ’yhtiö olen minä’ -juttu. Meillä on käytössä esimerkiksi hydrometallurgiasta paras osaaminen, mitä Suomesta löytyy. Toiminnan kaikilla osa-alueilla olemme aina käyttäneet parasta saatavilla olevaa asiantuntemusta.”

”Toisaalta biokasaliuotus on uusi teknologia, jossa ammattilaisia ei ole markkinoilla eikä osaamista voi ostaa. Siinä pelin henki on trial and error, yritys ja erehdys. Aluksi kopioimme ratkaisut kuparioperaatioista. Sitä teknologiaa on jalostettu ja meillä on erittäin laaja koetoimintaa. Ympäristökysymykset eivät johdu biokasaliuotuksesta.”

Kaikessa yritystoiminnassa on riskinsä, mutta Talvivaara vasta onkin oikea riskikeskittymä: liiketoiminnan, teknologian, luonnon, rahoituksen riskit ja niin edelleen. Mitä ajattelet näistä riskeistä?

”Mainitsemasi riskit kuuluvat kaikkeen perusteollisuuteen, ei Talvivaara ole poikkeus. Joskus riskit toteutuvat. Riskit pitää ymmärtää, mutta jos niitä alkaa pelätä, ei tee enää mitään. Jos niitä ei osaa suhteuttaa omassa päässään, halvaantuu. Suomihan on pikkuisen lamaantunut ja luottaa, että yhteiskunta hoitaa kaiken. Mitä tässä nyt yrittämään – siinähän on riski, että joutuu tekemään töitä ja menettää rahaa.”

Kumpi marraskuu on ollut pahempi, tämä vai viime vuoden, jos mittarina on työn ja stressin määrä?

”Ne ovat vastaavia, vähän erilaisia. Kumpikin johtuu samasta syystä: 2012 sateista ja kipsisakka-altaan vuodosta. Ellei sitä olisi ollut, tuotanto olisi ollut paljon suurempi ja tilanne paljon parempi.”

”Vuoto oli tuotantomielessä katastrofi hyvän vuoden 2011 jälkeen. Viime syksynä yhtiö oli erittäin vaikeassa tilanteessa, liuotuskasat sammutettu, louhos täynnä vettä. Se oli nollapiste.”

Mitä harrastat vapaa-aikana?

”Vapaa-aika – mitä se on? Ennen lueskelin paljon sotahistoriaa, mutta viime aikoina se on jäänyt pois. En ole jaksanut lukea. Lähinnä olen perheen ja ystävien kanssa, syödään hyvin ja semmoista. Toivottavasti ehtisi metsälle.”

 

Kustaa Hulkon Talvivaara-jutut on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehden numerossa 47/20013.