Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Talvivaaran kaivoksen tarinaan on mahtunut valtava innostus, suuri hämmennys ja varsinaista toimintaa tehneen Talvivaara Sotkamon konkurssi. Kaivostoimintaa jatkaa nyt valtion kokonaan omistama Terrafame.

Reilu kymmenen vuotta sitten Talvivaaran ympärillä kuhisi. Metallien maailmanmarkkinahinnat olivat korkealla. Talvivaaraan suunniteltiin kaivosta, joka pystyisi uudella kustannustehokkaalla bioliuotusmenetelmällä tuottamaan nikkeliä.

Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Tuotantomäärät eivät yltäneet tavoitteisiin, suureksi ongelmaksi muodostui vesi. Se ei haihtunut valtavista malmikasoista niin nopeasti kuin oli arvioitu. Sadevesi ja lumien sulamisvesi saastuivat, kun ne joutuivat tekemisiin kiviaineksen kanssa. Kaivoksen kipsisakka-altaat täyttyivät vedellä ja lopulta murtuivat.

Ympäristövahinkojen lisäksi kaivoksen alamäkeä vauhditti metallien markkinahintojen alamäki.

Vaikka Talvivaarasta tuli suuri pettymys, näkee toimittaja-kirjailija Marko Erola kaivosyhtiön toiminnassa paljon hyvää ja uskoo että Talvivaara voi nousta kannattavaksi. Hän väittää kirjassaan Kirottu kaivos (Talentum, 2014), että media on käsitellyt Talvivaaraa liian sensaatiohakuisesti.

Mediassa näkyvin Talvivaara-uutisoija on ollut toimittaja Juha Kauppinen. Hän on kirjoittanut Sampsa Oinaalan kanssa kirjan Talvivaaran vangit (Siltala, 2016), jossa kritiikin kohteena ovat olleet ympäristövahingot ja suhmurointi kaivoksen ympärillä.

Kaivoksen kohtalo on eduskunnan käsissä. Se voi myöntää rahoitusta joko toiminnan jatkamiseen tai kaivoksen lopettamiseen. Terrafameen uppoaa nyt yli puoli miljoonaa euroa päivässä. Lakkauttaminen on maksaisi arviolta jopa 300 miljoonaa euroa.

Kuinka vakavia ympäristövahinkoja Talvivaaran kaivos on aiheuttanut?

KAUPPINEN: Se on aiheuttanut vakavaa haittaa luonnolle, useille järville. Merkittävä pilaaminen todetaan viranomaisten lausunnoissa.

EROLA: Talvivaarassa on tapahtunut ympäristövahinkoja, mutta onneksi ne eivät ole kovin suuria. Käytännössä vahingot koskevat viittä kuutta lähijärveä, joista kolmessa on kieltämättä liikaa metalleja ja pohjaeliöstö on hävinnyt sulfaattien takia.

Järvissä, joissa on merkittävissä määrin kesäasutusta, ei ole niin paljon metalleja ja sulfaatteja, että ne olisivat eliöstölle tai ihmiselle vaarallisia.

KAUPPINEN: Eli pilattu on viittä kuutta lähijärveä. Tätä kannattaa pysähtyä miettimään. Onko ok, että mille tahansa järvelle voi tulla teollisuuslaitos, joka lupaa, ettei pilaa järviä, mutta pilaa kuitenkin. Mielestäni järvien arvoa ei mitata vain sillä, onko niiden rannalla mökkejä vai ei. Puhtaat vedet ovat likipitäen parasta, mitä Suomessa on. Viranomaiset eivät ole pystyneet suojelemaan näitä järviä.

EROLA: Kolme järveä on pilaantunut väliaikaisesti, koska Talvivaaran kipsisakka-allas halkesi. Tätä ennen Talvivaaran toiminnan aikana metallipäästöt ovat olleet k oko ajan alle lupaehtojen.

 

Liikavesiongelma sai kipsisakka-altaan vuotamaan. Olisiko Talvivaaran vuonna 2012 kannattanut rikkoa ympäristölupaansa ja juoksuttaa saastunutta vettä lähivesistöihin?

EROLA: Juoksuttamalla olisi luultavasti vältetty allasvuoto ja mahdollisesti myös konkurssi. Juoksuttaminen olisi ollut luvanvastaista, mutta kumma kyllä nyt Terrafamen aikana se on ollut perusteltavissa ja hyväksyttävissä ympäristöturvallisuuden nimissä.

KAUPPINEN: Toki jos Talvivaara olisi aina juoksuttanut raskasmetalleilla ja sulfaatilla saastuneet liemet noin vain pois kaivosalueelta, ei mitään allasmurtumia olisi tapahtunut, mutta sehän tarkoittaisi villin lännen meininkiä. Ei mikään laitos voi toimia niin, että luvista koko ajan poiketaan. Ympäristöluvassa määritellään, mitä luontoon saa päästää.

 

Mikä on Talvivaaran suurin virhe?

EROLA: Talteenottoprosessin testaamisesta huolimatta Talvivaara arvioi pieleen päästöjen määrät. Toisekseen arvioitiin huonosti, kuinka ympäröivästä maastosta pääsee valumaan sade- ja sulamisvesiä bioliuotuskasoille. Vedet nappaavat metallipitoisuuksia niin paljon, että ne on otettava talteen ja pantava kiertoon mukaan. Luulisi, että insinöörit olisivat osanneet laskea tämän jo pelkällä kartalla, jossa on korkeuskäyrät, kun tiedetään vuotuiset sademäärät.

KAUPPINEN: Lisäksi kipsisakka-altaan rakentamiseen saattaa liittyä tuomittavia virheitä. Asiasta on tällä hetkellä oikeudenkäynti kesken. Allas aiheutti kustannuksina ja imagohaittana Talvivaaralle sellaisen kuopan, josta se ei päässyt enää ylös. Ja allas on tietysti aiheuttanut suurta vahinkoa ympäristölle.

EROLA: Jos todetaan oikeudessa, että allas on rakennettu väärin, niin sen jälkeen täytyy pohtia, onko urakoitsija tehnyt sen väärin ja miksi viranomainen on hyväksynyt sen käyttöönotettavaksi.

KAUPPINEN: Tässä voi olla myös kyse siitä, että väärin tehdyllä työllä on ansaittu rahaa. Jos tahallisesti väärin rakennetulla altaalla on ansaittu rahaa, niin isot korvausvaatimukset odottavat tekijöitä. Tässä vaiheessa kyse on jossittelusta, koska oikeusprosessi on kesken.

 

Onko media lietsonut Talvivaara-vastaisuutta?

EROLA: Mediahan lietsoo aina, suuntaan tai toiseen. Tässä tapauksessa se on johtanut pikemminkin Talvivaara-vastaisuuteen kuin päinvastoin. Kun Talvivaara yritti hakea rahoitusta, negatiivinen media teki tyhjäksi kaikenlaiset yritykset onnistua siinä.

Tosin päästöongelmien jälkeen menestymisen edellytykset ovat olleet hyvin pienet. Olen kuitenkin yrittänyt pitää esillä, että ongelma olisi ollut ratkaistavissa paremmin, jos eri osapuolet olisivat toimineet rakentavammin.

KAUPPINEN: Media uutisoi isoa vuotoa ja jo sitä ennen tulleita massiivisia ympäristöpäästöjä näkyvästi, ja tämä oli täysin oikein. Talvivaarassa on kyse ison kokoluokan munauksesta. Ei sellaista ole mitään syytä hyssytellä Suomen tapaisessa demokratiassa. Rahan saamista tämä ei estänyt, koska Talvivaara keräsi 2013 osakeannilla 260 miljoonaa, ja valtion rahakirstu on edelleen auki.

 

Mikä on suurin Talvivaaran onnistuminen?

KAUPPINEN: Rahankeruu. Pekka Perä on velho siinä. Ihan oikeasti. On uskomaton taidonnäyte, että hän on pystyttänyt valtavan mittaluokan teollisuuslaitoksen syrjäseuduille.

Jos kykenee epäonnistumisista huolimatta tarkastelemaan Talvivaaraan ikään kuin urheilusuorituksena, niin onhan se vaikuttava. Siitä on kuitenkin vaikea löytää mitään positiivista, koska tuotanto ei ole ollut sitä, mitä sen piti, ja päästöt ovat olleet ihan eri tasoa kuin niiden piti.

EROLA: Talvivaaran suurin onnistuminen on nikkelin bioliuotuksen kehittäminen teollisessa mittakaavassa toimivaksi tuotantomenetelmäksi. Menetelmällä on tulevaisuudessa vielä paljon kysyntää, kun perinteisesti hyödynnettävät malmiot loppuvat.

KAUPPINEN: Lisäksi on uskomatonta sinnikkyyttä ja pinnalla pysymistä, että tämä uusi yhtiö eli Terrafame on pystynyt käynnistämään toiminnan vielä uudelleen.

EROLA: Jos kaivos olisi sijainnut isomman järven rannalla, niin sulfaatit eivät olisi johtaneet minkäänlaisiin ongelmiin. Ne ovat suomalaisessa teollisuudessa normaalitasoa.

Bioliuottamisessa kehityttiin hyvin nopeasti, mutta vesitaseesta syntyi ennakoitua suurempi ongelma. Olen ollut jo vuosia sitä mieltä, että menetelmä ja prosessi toimivat, olettaen että kertynyt vesi saataisiin jotenkin haltuun.

KAUPPINEN: Menetelmän toimiminen voi toki olla mahdollista, jopa ympäristön kannalta. Tosin mitään merkkiä sen riittävästä toimivuudesta ei ole tullut julkisuuteen. Haluttuihin tuloksiin on päästy hyvin lyhyillä jaksoilla, mutta edes yhtä kokonaista vuotta suorittaminen ei ole ollut kelvollista.

EROLA: Jos ajateltaisiin Talvivaaraa urheilijana, täytyy huomioida, että matkan varrella sillä on ollut koko ajan polvi kipeänä ja akillesjänne melkein kokonaan poikki.

KAUPPINEN: Tässä on ehkä kyse urheilijasta, jonka merkittävin ongelma on se, että hän on niin loukkaantumisherkkä. Hän ei saa yhtäkään täyttä kautta, ja ura loppuu.

 

Viranomaisten toimintaa Talvivaarassa on kritisoitu. Minkälaista toimintaa heiltä olisi pitänyt odottaa?

KAUPPINEN: Talvivaaraa valvova Kainuun ely-keskus ei tarttunut yhtiön ongelmiin riittävän nopeasti riittävän tiukoin keinoin, kuten hallintopakolla. Tämä todetaan sekä oikeuskanslerin lausunnossa että ympäristöministeriön Talvivaara-raportissa.

Lisäksi ely-keskuksen valvonnan löperöys tulee esille sekä Vaasan hallinto-oikeuden että korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä. Siellä on palautettu ympäristöasioita takaisin ely-keskukseen päätettäväksi, kun ne on alun perin tehty Talvivaaran etua myötäillen.

EROLA: Talvivaara on ollut poikkeuksellisen tarkasti valvottu kaivos, mutta ennen vuotta 2013 ely-keskuksella ei ollut edes laillisia perusteita käyttää pakkokeinoja. Ei ollut varmasti halujakaan, koska sulfaattipitoisten vesien juoksutusten keskeyttäminen olisi aiheuttanut suuren ympäristöonnettomuuden. Syksyllä 2012 ely-keskus valitettavasti taipui valtavan poliittisen ja julkisen painostuksen alla ja teki huonon päätöksen kieltämää lisäjuoksutukset. Myöhemmillä hallintopakkopäätöksillä on onnistuttu vain pahentamaan vesiongelmaa. Talvivaaran tapahtumat eivät todista ely-keskuksen löperyydestä vaan siitä, miten poikkeuksellinen tilanne oli kaikille osapuolille – niin toiminnanharjoittajalle, luvittajalle kuin valvojallekin.

 

Voiko Talvivaaran toimintaa jatkava Terrafame tuottaa nikkeliä kannattavasti, ilman valtion tukia?

KAUPPINEN: Ehkä se voi toimia kannattavasti ja miksei myös ympäristöystävällisesti, mutta mitään viitteitä tällaisesta ei toistaiseksi ole nähty. Osin varmaan tämän vuoksi yhtiötä ei ole saatu kenellekään myytyä, vaan se on kaatunut valtion syliin.

EROLA: Taloudellisesti kannattava on hyvinkin mahdollista. Kaivoksella on hyvin kilpailukykyinen tuotantomenetelmä. Terrafame on arvioinut, että sillä voisi olla vuoden 2017 lopulla positiivinen kassavirta. Arvio perustuu tietenkin nikkelin hintaennusteisiin. Tällä hetkellä nikkelistä on hieman ylitarjontaa, mutta kysynnän ja tarjonnan balanssi saattaa muuttua hyvinkin nopeasti, jolloin hinta voi nousta paljon. Nikkeliä tarvitaan jatkuvasti, koska se on merkittävä osa ruostumattoman teräksen tuotannossa.

KAUPPINEN: Tässä on mielestäni kuitenkin se ongelma, että bioliuotusprosessi ei ole toiminut. Nikkeliä on tuotettu murto-osa yhtiön tavoitteista. Kun mikään ei ole toiminut ja toimintaa on siitä huolimatta jatkettu seitsemän täyttä vuotta, voi sanoa, että taloudellisen kannattavuuden hakeminen on jyrännyt puhtaan elinympäristön ja luonnon.

EROLA: Bioliuottamisen tulokset paranivat johdonmukaisesti vuoteen 2011 asti, kunnes suunnitteluvirheistä ja luvituksesta juontava vesiongelma paisui yli äyräidensä. Liuotustulokset olivat hyviä myös Talvivaaran viimeisenä vuonna ja ovat olleet Terrafamen alkutaipaleella. Vaatimattomien tuotantolukujen syy ei ole prosessin toimimattomuus vaan liiallinen vesi. Vesi pois ja kaivos toimii.

Suurimman vahingon ympäristölle on aiheuttanut ympäristöluvan noudattaminen syksyllä 2012, ei taloudellisen kannattavuuden hakeminen.

KAUPPINEN: Talvivaara arvioi useina vuosina tuottavansa 30 000 tai 50 000 tonnia nikkeliä vuodessa. Todellisuudessa paras tuotanto on ollut vuonna 2011, se oli 16 000 tonnia. Talvivaara on koko olemassaolonsa aikana, seitsemässä vuodessa, tuottanut yhteensä 60 000 tonnia nikkeliä.

Marko Erola

• 47-vuotias toimittaja-kirjailija

• YTM

• Kirottu kaivos – totuuden jäljillä Talvivaarassa (Talentum 2014)

Juha Kauppinen

• 40-vuotias toimittaja

• Filosofian maisteri, biologia

• Talvivaaran vangit (yhdessä Sampsa Oinaalan kanssa) (Siltala 2016)