Tältä näyttävät Suomen haitallisimmat vieraat kalalajit - voivat uhata muikkuja ja taimenia

Haittaavat myös vesilintuja, sanoo tutkija.

kala
Teksti
Mikko Niemelä

Suomeen rantautunut vieras kalalaji saatetaan havaita vasta vuosien viiveellä. Pahimmillaan vieraslajit voivat tuhota alkuperäisten lajien kannat ja iskevät myös talouskaloihimme, kuten muikkuihin ja taimeniin.

Vieraslajeja on kirjattu noin 25 kappaletta: niistä haitallisimmat ovat hopearuutana, mustatäplätokko ja puronieriä.

Luonnonvarakeskuksen  erikoistutkija Lauri Urho sanoo, että esimerkiksi hopearuutana aiheuttaa haittaa luonnonvaraiselle ruutanalle, joka elää yleensä lammissa ja pienissä järvissä.

Hopearuutana luokiteltiin ennen kultakalaksi ja se on ihmisen toimesta matkannut Suomeen Aasiasta. Tehokkaasti lisääntyvää särkikaloihin kuuluvaa hopearuutanaa viljeltiin entisessä Neuvostoliitossa.

Suomeen hopearuutana on Urhon arvion mukaan uinut Suomenlahden kautta. Tarkempaa tietoa ei ole.