Tällainen oli sää, kun venäläiskoneet koukkasivat Suomeen - miksi eivät kääntyneet takaisin?

Ukkoset eivät voi tulla yllätyksenä lennonvalmistelunsa huolella hoitaneelle pilotille.

alueloukkaukset
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kahden venäläisen sotilaskoneen tekemät, suurta kohua Suomessa herättäneet ilmatilan loukkaukset tiistaina 20. toukokuuta johtuivat Rajavartiolaitoksen tekemän virallisen tutkinnan mukaan osittain säästä.

Molemmat koneet väistivät Suomenlahdella ollutta ”voimakasta ukkosrintamaa, joka vaikutti lentoliikenteeseen laajalla alueella”.

Asiallinen viranomaiskieli kätkee Ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan taakseen todella rajuja ukkosia, joihin yksikään pilotti ei hevin halua lentää.

Sää on kuitenkin harvoin todellinen yksittäinen syy sen paremmin lento-onnettomuuksiin kuin alueloukkauksiinkaan. Jos lentäjä ei halua mennä edessä möyrivään myräkkään eikä voi sitä väistää joutumatta kielletylle alueelle, lentäjän on käännyttävä takaisin.

Suomi on pyytänyt Venäjältä selvitystä alueloukkauksista. Mahdollisessa vastauksessa ehkä kerrotaan, miksi molempien kuljetuskoneiden lentäjät kuitenkin lensivät Suomen puolelle, ensimmäinen kello 17.06 noin kilometrin ja toinen 51 minuuttia myöhemmin jopa 28 kilometrin verran.