Taitettu indeksi vai palkkaindeksi? ”Eläkeläisten omista säästöistä kyse – ei tässä nuoremmilta anasteta”

Senioriliiton Kimmo Kiljunen ja Työeläkevakuuttajien Suvi-Anne Siimes väittelevät.

eläkkeet
Teksti
Mikko Huotari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jo yli 60 000 kansalaisaloitteen allekirjoittajaa vaatii, että työeläkkeiden pitäisi nousta tai laskea samaa tahtia palkkojen kanssa. Nykyisin työeläke tarkistetaan vuosittain niin sanotulla taitetulla indeksillä, joka otettiin käyttöön vuonna 1996. Indeksi seuraa 80 prosenttisesti hintatason kehitystä ja 20 prosenttisesti palkkojen kehitystä.

Palkat ovat nousseet hintoja nopeammin, joten eläkkeiden kehitys ei ole pysynyt palkkojen nousun tahdissa.

Kansalaisaloitteen takana olevan Senioriliikkeen puheenjohtaja Kimmo Kiljunen on laskenut, että jos käytössä olisi ollut palkkaindeksi, niin kaksikymmentä vuotta eläkkeellä ollut keskivertoeläkeläinen saisi nyt 1 550 euron sijasta 2 170 euroa.

Työeläkevakuuttajien järjestön TELAn toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes puolestaan huomauttaa, että nykyisen indeksin muuttaminen veisi tasapainon työeläkkeiden rahoitukselta ja olisi epäoikeudenmukainen nuoria kohtaan. Ensi vuonna voimaan tuleva eläkeuudistus pohjautuu laskelmien osalta nykyiseen indeksiin.

Taitettu indeksi koskee vain työeläkettä. Kansaneläke seuraa pelkästään hintojen muutosta.