Täältä kauppias saa puhelinsoitolla rekkakuorman lohta – 20 tonnia kalaa

Skjervøy, pieni norjalaiskylä, kyyristelee lumisten tunturien suojassa. Satama-altaat kuhisevat kalaa.

Mereltä lipuu laituriin Rohav, sinivalkoinen kuljetusalus. Erikoisessa kaivolaivassa on kaksi valtavaa tankkia täynnä hopeakylkiä, kasvatettua Atlantin lohta.

Kansimies pudottaa paksun putken Lerøyn kalatehtaan varastoaltaaseen. Teräsuumenet tyhjenevät tunnissa: 27 439 kalaa, 160 901 kiloa.

Kunnon vonkaleita, keskipaino on vajaat kuusi kiloa.

Komentosillalla kapteeni Jørgen Raknes tuijottaa pimenevää iltapäivää.

”Huono sää.”

Saman toteamuksen hän on kirjoittanut raporttiin: Dårlig vær.

Tuulee ja pyryttää vaakasuoraan. Tässä säässä työskentely vaikeutuu merellä, sillä lohet on nostettava kasvatuskasseista nosturien ja verkkojen avulla.

”Aallot eivät ole ongelma laivalle”, Raknes sanoo.

Laivassa on kaksi miehistöä. Vuoro kestää kuusi tuntia, sitten vaihto. Työtä on tehtävä yötä päivää, sillä lohet on saatava maailmalle. Pitkin Norjan rannikkoa on tuhatkunta kasvattamoa, reilut miljardi kiloa kalaa.

Skjervøy kuuluu kaivolaivan pohjoiseen reviiriin Tromssan läänissä.

Saari sijaitsee 70. leveyspiirillä, lähes Utsjoen korkeudella.

Tuuli ujeltaa laiturilla, kun 54-metrinen Rohav katoaa pimeään.

 

Norjalaisesta kasvatetusta merilohesta on tullut Suomen epävirallinen kansalliskala.

Kymmenen vuotta siten söimme 1,5 kiloa vuodessa, nyt yli neljä kiloa. Norjalaiset laskevat kulutuksen kokonaisesta kalasta, se tilasto näyttää yli kuutta kiloa. Suomi käyttää lohta toiseksi eniten koko maailmassa, heti isäntämaan perässä.

Gallupeissa kannatamme kotimaista kalaa, mutta kaupoissa valitsemme eniten punalihaista norjalaista tai kestosuosikkia, purkitettua tonnikalaa. Jos ostamme kotimaista, se on useimmiten viljeltyä kirjolohta.

Ammattikalastajien pyytämät meri- ja järvikalat ovat jo erikoistuotteita.

Muikku kelpaa, jos se on vasta pyydettyä. Kuha on kallista, villiä siikaa ei juuri ole, made maistuu ainoastaan sydäntalvella. Hauen maku tökkii, särkikalat mielle­tään roskakaloiksi. Silakan asema ruokapöydässä on romahtanut, sillin sukulainen on leimautunut myrkkypommiksi dioksiinien takia.

Norjan lohi on markettien sisäänvetotuote niin kuin kahvi ja kalja. Tuore, suhteellisen halpa kala myy.

Ja tuotetta on aina tarjolla, läpi vuoden.

Yhdellä puhelinsoitolla kauppias saa tilattua oven taakse rekkakuorman, 20 tonnia lohta.

 

Pitkää vuonoa reunustavat jylhät lumiset vuoret. Huoltovene jyrisee tyvenessä, eilinen myräkkä on pois pyyhkäisty.

Lohikasvattamo Gourtesjohka sijaitsee Skjervøylta etelään. Sen omistaa Lerøy-konserni, maailman toiseksi suurin tuottaja. Yhtiöllä on vesiviljelyä viidellä alueella pitkin vuonomaata.

Kasvattamon johtaja Rolf Einar Olsen pysäyttää veneen verkkoaltaan reunalle. On kuin mereen olisi heitetty kymmenen jättimäistä sormusta. Suurimman kassin ympärysmitta on 160 metriä

”Kun aloitin, yhdessä kassissa oli kolme tuhatta kalaa”, Olsen sanoo.

”Nyt niitä on satatuhatta.”

Vieressä kelluu ruokinta-asema Fujisan. Tietokoneruudulla ovat päivän tarkat luvut: 934 250 kalaa, yhteispaino 3,7 miljoonaa kiloa. Yhdeksän samankokoista vesifarmia riittää kasvattamaan kaiken Suomen tarvitseman kassilohen.

 

Kuoriutunut lohenpoikanen painaa 0,2 grammaa. Hautomossa jäljitellään joessa elävän villilohen alkutaivalta. Poikanen elää makeassa vedessä yhdeksän kuukautta. Sen aikana se muuttuu suolaiseen veteen sopeutuvaksi smoltiksi.

Lerøylla on uusi, suuri poikaslaitos Keski-Norjan Belsvikissä. Gourtesjohkan verkkoaltaille 10-senttiset ja 70-grammaiset pikkukalat siirretään keväisin ja syksyisin.

”Smoltti kasvaa puolessatoista vuodessa viisikiloiseksi loheksi”, Olsen kertoo.

”Se on lähes käsittämätön juttu.”

Norjan lohi on jalostettu, ja rehu kehitetty huippuunsa. Kaloja myös narrataan kasvamaan, ei lisääntymään. Osaa verkkoaltaista valaistaan joulukuusta toukokuulle. Silloin isot jyrmyt luulevat, että on ikuinen kesä. Jos olisi pimeää, ne valmistautuisivat kutuun ja lihan laatu huononisi.

Lohi viihtyy hapekkaassa, alle kymmenenasteisessavedessä. Mutta ruokahalu on paras lähellä 15:tä astetta. Etelässä Atlantti on lämpimämpi kuin pohjoisessa, siksi Bergenin kassikalat kasvavat vielä kuukausia nopeammin kuin Tromssan lohet.

Meri säätelee myös globaalin kauppatuotteen pörssihintaa.

Syksystä 2012 kevääseen 2013 vesi oli tavanomaista kylmempää. Perattavaa oli vähemmän, mikä nosti hintaa ympäri maailmaa.

Täällä, Gourtesjohkassa, luontokin jättää oman jälkensä. Vaikka kasvatetun kalan punaisuus on peräisin teollisesta väriaineesta, astaksantiinista, valoisat kesäyöt, talven pitkä pimeä ja viileät vedet tekevät lihasta kiinteän. Väri on syvän oranssi.

”Ruoka on vahvaa”, Olsen sanoo. ”Meidän kalassa on paljon rasvaa, 21 prosenttia.”

Norjan kassilohi on lähes vegetaristi, uiva kasvis.

 

Ruokinta-aseman säiliöstä tulvahtaa tyrmäävä haju. Kuivat pelletit muistuttavat koiranmuonaa.

Kymmenen vuotta sitten Lerøyn rehu oli pääosin kalajauhoa ja -öljyä. Nyt kasvispitoisten ainesten osuus on jo yli 70 prosenttia.

Syy muutokseen kätkeytyy mereen.

YK:n maatalousjärjestön FAO:n mukaan maailman kalakannoista 87:ää prosenttia verotetaan äärirajoilla tai kalastetaan liikaa.

Vesiviljelyä on kritisoitu siitä, että se käyttää rehussa enemmän meren antimia kuin tuottaa kalaa. Mutta lohi on silti monin verroin tehokkaampi tapa ruokkia maailman kasvavaa väestöä kuin sika tai nauta.

Gourtesjohkan viisikiloinen hopeakylki syö elämänsä aikana vain kuusi kiloa rehua.

Vaihtolämpöisenä lohi kuluttaa vähän energiaa. Vedenalaiset, kassin pohjalle asetetut kamerat valvovat ruokailua. Kun rehua alkaa tippua kylläisen parven lävitse, ruokinta-automaatti suljetaan.

Lerøyn tärkeimmät rehukalat ovat villakuore ja anjovis. Perussa anjoviksen kalastusta on rajoitettu liiallisen pyynnin takia. Lerøy on lisännyt kalajauhoon enemmän perkaustuotteita ja myyntiin kelpaamatonta valkoista kalaa.

Tärkeimmät kasviöljylähteet ovat rypsi ja soija. Myös kasvisraaka-aineet liikkuvat valtamerien yli. Geenimuunneltumatonta soijaa rahdataan Brasiliasta Suomeen, Uuteenkaupunkiin. Hiljattain perustettu Finnprotein aikoo kaupata jalostettua soijaa kassikaloille.

Koeoloissa norjalaiset ovat kasvattaneet jo täysin vege-lohen.

Luonnossa petokala syö pikkukaloja, eikä kasvatettu lohikaan pysty sulattamaan hiilihydraatteja.Siksi kasviperäiset rehut on käsiteltävä.

Kasvissyöjälohen etu on, että siinä on entistä vähemmän ympäristömyrkkyjä. Perinteinen kassilohi saa dioksiineja ja PCB:tä kalarehusta.

Mutta kun anjovis korvataan soijalla, myös sydämelle terveelliset, hyödylliset rasvahapot hupenevat.

Norjan lohen omega3-pitoisuudet ovat pudonneet. Lerøy ilmoittaa, että sen rasvaisessa fileessä on hyviä rasvahappoja silti viisi kertaa enemmän kuin valkolihaisessa turskassa.

Gourtesjohkan kala on yhä terveysruokaa: sadan gramman fileestä saa viiden päivän omega3:t.

 

Ruokinta-alus Fujisan hohtaa valoa sinertävällä merellä. Verkkokasseilla letkut sirisevät ja kieppuvat, pel­lettejä lentää ympäriinsä.

Tänään Gourtesjohkan lohet ovat syöneet 19 595 kiloa rehua.

Yksi vesiviljelypaikka vastaa pienen kaupungin ravinnepäästöjä.

Lerøy tutkii, voiko kasseista leviävillä ravinteilla kasvattaa simpukoita ja leviä. Se olisi win–win–win-tilanne: fosfori ja typpi kiertoon, uusia rehuraaka-aineita ja lupaavia omega3-lähteitä.

Gourtesjohkassa verkkoaltaiden alla on sata metriä kirkasta vettä. Merivirrat huuhtovat ravinteet.

”Tämä on hyvin erityinen paikka”, Rolf Einar Olsen sanoo.

Vesikään ei ole tavallisen suolaista.

Guortesjohka-niminen joki laskee lähelle kasvattamoa. Makean veden virta on tarpeeksi suuri, jotta meri muuttuu murtovedeksi. Vähäsuolainen vesi tappaa kalanviljelyn sitkeän kiusan.

”Meillä ei ole koskaan ollut lohitäitä”, Olsen sanoo.

 

Lohitäi, lakselus, on ilkeän näköinen ja sentin pituinen loinen.

Kalanviljely levittää loisia ja tauteja. Tiheys lisää riskiä. Yhdessä kassissa on lupa olla 200 000 lohta. Täi imee verta ja lisääntyy tehokkaasti, sadat loiset saattavat olla saman kalan kimpussa.

Loinen uhkaa luonnonlohta, Norjan pandaa, luonnonsuojelun symbolia.

Keväisin nuoret villilohet vaeltavat kotijoestaan verkkoaltaiden ohi merelle. Silloin smoltteihin saattaa tarrautua täitä. Pienikin määrä tappaa kalan.

Täitä torjutaan kemikaalein. Mutta on jo alueita, joilla loinen on vastuskykyinen. Silloin on pakko hätäteurastaa. Syksyllä viranomaiset määräsivät lopettamaan kaksi miljoonaa lohta Viknan alueella Keski-Norjassa.

Chilessä koettiin katastrofi viisi vuotta sitten. Norjalainen Marine Harvest, maailman suurin tuottaja, oli lisännyt nopeasti Atlantin lohen tuotantoa suppealla alueella.

Virustauti iski ja romahdutti viljelyn.

Norjan onni ovat sokkeloiset vuonot, rantaviivaa kertyy 21 000 kilometriä. Täitä ja tauteja on eniten maan etelä- ja keskiosissa, jonne viljely on keskittynyt.

Lerøy kasvattaa lohta vain Norjassa. Yhtiö on käyttänyt onnistuneesti koralliriutoilta tuttua biologista torjuntaa: värikkäät huulikalat syövät loisia kalojen iholta.

Täin torjunnassa testataan myös tieteistarulta kuulostavaa menetelmää. Loiseen ammutaan lasersäde, kun kamera tunnistaa sen kalan pinnalla. Täi lämpenee ja kuolee.

 

Marraskuussa Suomessa riehui Eino-myrsky, Norjassa Hilde. Kasseista karkasi jopa kymmeniätuhansia kaloja.

Jalostettu lohi selviytyy huonommin luonnossa kuin villi sukulainen.

Mutta mittakaavaero on valtava. Kaikki kotijokiin palaavat puolisen miljoonaa lohta mahtuisivat kahteen, kolmeen verkkoaltaaseen.

Karkulaisten määrä on vaihdellut vuosittain sadastatuhannesta noin miljoonaan. Osaa tapauksista ei koskaan raportoida. Tulevaisuudessa karkulaisten omistajat yritetään jäljittää kalaan asennettavalla mikrosirulla ja rangaista laiminlyönneistään.

Arviolta joka kymmenes joessa elävä lohi on kassikarkulainen.

Risteymät, hybridit, rapauttavat luonnon lohikannan perimää ja heikentävät sen kykyä lisääntyä.

Suomen WWF on merkinnyt kalaoppaassaan Norjassa kasvatetun lohen keltaiseksi; kuluttajan pitäisi harkita sen ostamista. Kansainvälinen emojärjestö ajaa uutta standardia, joka asettaa tiukat ehdot karkulaisille ja lohitäille. Lohijätit, myös Lerøy, ovat sitoutuneet siihen vuoteen 2020 mennessä.

Varmin tapa estää ympäristöriskit on luopua avoimista kasseista.

Lerøy osallistuu projektiin, jossa testataan kelluvia, kiinteitä altaita. Merivettä pumpataan 30 metristä, sillä lohitäi ei elä syvällä. Jätteet johdetaan maalle. Teoriassa kaloja voidaan kasvattaa nykyistäkin tiheämmässä ja nopeammin, mutta teollisen tuotannon kustannukset ja riskit ovat vielä selvittämättä.

Luonto on yhä Norjan puolella.

Kelluvissa, suljetuissa merikasseissakin lohi tarvitsee paljon vettä. Paljon puhdasta vettä.

 

Skjervøyn varastoaltaissa lohet uivat rauhallisesti kehää. Punainen neonvalo palaa, numerot vaihtuvat näytöllä.

Aamulla kello yhdeksän 22 281 lohta on pumpattu Lerøyn kalatehtaaseen.

Valvomossa allaspäällikkö Jan-Petter Jørgensen seuraa näyttöä, johon vedenalaiset kamerat välittävää kuvaa. Levänneet kalat tarkastetaan ennen perkausta.

”Jos lohen suu nykii, se ei saa happea, sillä on kidusongelma.”

Gourtesjohkan kasvattamolta kaivolaiva saapuu 4–5 kertaa vuodessa kalatehtaalle. Jo ennen kuljetusta lohet ovat paastonneet reilun viikon.

Suoli tyhjennetään, jotta bakteerit eivät leviä. Nälkäisenä kala kestää paremmin myös laivamatkan.

Varastoaltailla turkishaalariset työntekijät vinssaavat verkoilla kalat ryppääksi. Alkaa armoton hyörinä. Stressilohen liha on pehmeää. Tässä vaiheessa vuoden kasvatustyötä ei ole varaa pilata.

”Meidän on rasitettava kaloja, mutta ei liikaa”, Jørgensen sanoo.

Pumppu möyryää, paine työntää hopeakylkiä tehtaalle.

Neon välkyttää: 99 kalaa minuutissa.

Kova paine työntää Lerøyn kalatehtaalle sata lohta minuutissa. © Markus Pentikäinen

Lohet uivat merivedessä viimeisen matkansa. On täysin pimeää, kun pultti iskeytyy päähän. Heti perään kidukset viilletään auki. Sitten lohet pyörivät valtavassa, kolmeasteisessa tankissa tunnin. Veri valutetaan pois.

Aasialaiset ja itäeurooppalaiset työntekijät kiidättävät kaloja linjalla eteenpäin: perkaus, kylmennystankki, tarkastus, lajittelu, fileointi tai kokonaisena pakkaukseen. Vain parhaat lohet, superiorit, kelpuutetaan vientiin, loput jäävät teollisuuden raaka-aineeksi.

Veitset viuhtovat, kädet käyvät. Kahdessa vuorossa käsitellään 300 000 kiloa lohta.

Työntekijöistä erottaa vain silmät. Sinistä takkia peittää essu, hiuksia hattu, käsiä kumihanskat, suuta hengityssuojain, korvia metsurin kuulosuojaimet.

On puhdasta, nenään ei leiju eltaantuneen kalan haju.

Linjan päässä afrikkalainen mies kauhoo ämpärillä lumenvalkoista jäätä styroxlaatikoihin. Maanmies sulkee ja pakkaa ne kuljetuslavoille.

Kahdessa tunnissa lohi on päätynyt merestä lähes nolla-asteiseen kylmävarastoon.

 

Kalatehtaan ruokalassa tuoksuu liha. Tänään lounaaksi on kanankoipia ja riisiä.

Laatupäällikkö Katrine Bones Enger esittelee tehdasta. Aulassa ja auditoriossa on esillä valokuvia.

Sama teema toistuu: vihreät hunnut seikkailevat öisellä taivaalla.

Skjervøy on revontulien maata.

Revontulet, aurora borealis, ovat antaneet nimen myös Lerøyn pohjoiselle lohelle, Auroralle. Se on tuotemerkki, joka myy Aa­sian markkinoilla.

”Japanilaisille lohi on koko paketti revontulineen”, Bones Enger sanoo.

Tokion ravintoloissa Aurora on sushikalaa, kiinteää, rasvaista ja punalihaista marmorilohta.

”Saamme palautetta kilokaupalla. Japanilaiset ovat parhaita laadun tarkkailijoita.”

Lerøyn pohjoinen lohi myydään itään. Eniten Japaniin ja Venäjälle, mutta myös Suomeen ja Ruotsiin.

Japanilaiset haluavat fileen nahattomana, jotta bakteerit eivät lisäänny. Venäläiset ostavat suurimmat vonkaleet. Ruotsalaiset ovat tottuneet pakastettuun loheen mutta ovat alkaneet tuoda myös tuoreena.

Suomessa, mökkikalastajien maassa, vain tuoreista tuorein kelpaa.

Se on vääristynyt käsitys lohesta.

”Kalan on annettava levätä”, Bones Enger sanoo.

”Silloin liha ei repeile, ruodot irtoavat, rakenne paranee ja aromit tulevat esiin.”

Lohen kuolonkankeus, rigor mortis, alkaa muutaman tunnin jälkeen ja kestää jopa 2–3 vuorokautta. Kala on käsiteltävä heti pre rigor -fileeksi tai sitten liha on jätettävä seisomaan. Yleensä se tapahtuu luontevasti kuljetusten aikana.

Lerøy lupaa tuoreelle, kokonaiselle lohelle pitkän myyntiajan: 15 vuorokautta.

”Jotkut tuottajat antavat jopa 17–18 päivää”, Bones Enger sanoo.

Yhtiö pelaa varman päälle.

”Voimme taata turvallisen tuotteen tehtaalla. Mutta emme tiedä, mitä tapahtuu, kun kala lähtee meiltä.”

 

Rekkoja seisoo kalatehtaan parkissa. Lastaus on tauotonta. Kello 13.30 kuljettaja Harri Pulkkinen sulkee peräovet ja sinetöi kuorman: 23 730 kiloa lohta jäineen.

Suomalaiskuski istahtaa Volvoon, alla jyrisee 500 hevosvoimaa. Puoliperävaunun nuppi käy toisesta kodista. On sänky, mikro, jääkaappi, televisio.

Pihamaalla mies viittilöi lehtiö kädessä.

Tromssalaisen Nordlysin toimittaja Ola Solvang antaa tilannetiedotuksen. Eilen tieltä oli suistunut viisi, sitä edellisenä päivänä kahdeksan itäeurooppalaista rekkaa.

”Venäläisten ja puolalaisten ei pitäisi tulla tänne talvella kaksiakselisilla autoilla. Kalusto ei sovellu mäkiin”, Pulkkinen sanoo englanniksi.

”Ja he ajavat liian lujaa, keskellä tietä.”

Pajalanmäen kuljetuksen kuski rullaa ikkunan kiinni, asettaa kiekon ajopiirturiin ja työntää vaihteen silmään. Ei ole aikaa viivytellä.

Lerøyn lohen on oltava perillä 20 tunnin kuluttua 1 400 kilomerin päässä lentoasemalla.

Tämä on sushiexpress Helsinki-Vantaan kautta Tokioon.

 

Norjalaiset vievät öljyä, kaasua ja kalaa. Lohella viikinkien jälkeläiset ovat valloittaneet puolet maailmasta. Viime vuonna sitä rahdattiin vähän yli miljoona tonnia 92 maahan.

Lentokala, flygefisk, kulkee valtamerien yli Amerikkaan, Afrikkaan ja Aasiaan.

Suomi on Aasian-viennissä merkittävä sillanpääasema. Kun Finnair Cargo lennättää lohen suorilla reittilennoilla, rahti lyhenee ainakin vuorokaudella Keski-Eurooppaan verrattuna. Ilmasilta kuljettaa vuodessa reilut 13 miljoonaa kiloa kalaa viiteen maahan.

Japanin ja Kiinan suurkaupungit ovat pääkohteita. Listalla on myös eksoottisia nimiä: Intian Delhi, Etelä-Korean Soul, Thaimaan Bangkok ja uusimpana Vietnamin Hanoi.

Eurooppa on päämarkkina-alue. Lohi kulkee laivalla Britanniaan, Ranskaan jonkin matkaa junalla. Valtaosa viennistä lähtee kuitenkin pyörien päällä.

Keskimäärin joka 20. minuutti ympäri vuoden lohirekka ylittää Norjan rajan.

 

Valtatie, E6, on kapea ja vesijäällä, ilman lämpötila viisi astetta. Mereltä puhaltaa. Pölyävä irtolumi hioo tiestä peilikirkkaan.

Harri Pulkkinen on tarkistanut sääennusteen; vasta illaksi on luvassa myrskyä.

”Se huono keli saattaa tulla talvella milloin hyvänsä.”

Kun tunturilla sataa sakeasti lunta, ajetaan kolonnassa. Aura edessä, rekat letkassa, varmistusauto perässä. Vauhti voi hidastua kymmeneen kilometriin tunnissa.

Kuskien kesken on yksi herrasmiessääntö: se, joka laskeutuu jyrkkää alas, väistää aina mäkeä nousevaa autoa.

Pulkkinen nostaa tottuneesti jalan kaasulta ja ohjaa lähelle tien reunaa, kun kaksi 50 tonnin lohirekkaa kohtaa 80 kilometrin tuntinopeudessa.

Mutkat ja mäet ovat selkäytimessä.

”Sanotaanko, että kaikista kuskeista ei ole kalanajoon pohjoisessa.”

Skjervøy on helppo kohde. Jos viimeinen pitkä mäki on liukas, rekan pyöriin tarvitaan ketjut. Etelämpänä Senjan saarella on perkaamo, jonne Pulkkinenkaan ei aja mielellään.

”Se on yhtä serpentiiniä.”

Valtatieltä Pulkkinen kääntää kohti Kilpisjärveä. Lohilasti kiipeää tunturiin, alkaa pyryttää. Vähän ennen rajaa hän näyttää kohdan, jossa puolalainen rekka huristeli viime talvena vastaan keskellä tietä.

Pulkkinen väisti penkkaan mutta pystyi ohjaamaan vauhdissa puoliperävaunun takaisin tielle.

”Muoviosia hajosi. Isompaa ei sattunut.”

Tuore lumihuntu lepää raja-aseman hiljaisuudessa. Kuu mollottaa ainoana seuralaisena. Kalan on liikuttava. Kilpisjärven tulli päivystää ympäri vuoden.

Lyhyt tauko, Pulkkinen ilmoittaa.

”Jos ajan Aasian-kalaa, papereiden kanssa kestää muutama minuutti. Jos kotimaahan, niin puolisen tuntia.”

Kymmenkunta suomalaista kuljetusfirmaa ja yhtä monta kalatukkua hoitaa logistiikkaa Suomeen. Lohi ostetaan pääosin kokonaisena. Lerøy Finland, lohijätin suomalainen tytäryhtiö, on poikkeus, se ajattaa myös tuoretta fileetä.

Useimmiten kala tulee Pohjois-Norjasta. Jos lohi haetaan Kirkkoniemestä, raja-asema on Näätämössä. Jos taas Lofooteilta, rekkaa jyristää Ruotsin halki ja ylittää rajan Torniossa tai Pellossa. Toisinaan kalaa rahdataan etelästä, Bergenistä ja Haugesundista. Silloin lohi seilaa loppumatkan Ruotsin Kapellskäristä Naantaliin.

Mutta kalan päävirta kulkee Kilpisjärven kautta.

Suomen marketteihin on viitisentoista kuormaa viikossa, Aasian lentokalaa neljä lastia. Venäläisiä rekkoja ajaa yhä enemmän, jopa kymmenen päivässä.

Myös halpa työvoima ohjaa lohen liikkeitä.

Norjasta laivataan Aasiaan pakastettua kalaa. Se sulatetaan, käsitellään, pakastetaan uudelleen ja myydään takaisin Eurooppaan. Yhtä lailla tuoretta rahdataan kauemmas. Rekkoja kiitää Suomen ja Ruotsin kautta Puolaan. Siellä toimii Morpol, maailman suurin jalostaja, joka savustaa, marinoi ja pakastaa lännen markkinoille.

Ralli on hurjimmillaan joulu alla.

Vienti kiihtyy joka maahan, etenkin Suomeen. Eri rajanylityspaikoilta saapuu enimmillään satakunta kuormaa viikossa.

Juhlapyhinä lohi on kinkun kevyt seuralainen, savustettuna, kylmäsavuna ja graavina.

 

Kaaresuvannon Rajabaarin mittari näyttää miinus kahdeksaa. Kahvilan vitriinissä on muovikelmuun käärittynä suolapalaa, Norjan lohesta.

Harri Pulkkinen valitsee kahvin ja makkarasämpylän.

Neljän ja puolen tunnin ajon jälkeen on 45 minuutin lakisääteinen tauko. Se on henkireikä, tilaisuus tavata toisia kuskeja. Nyt baarissa maleksii vain paikallisia.

Kalakuskin mittariin kertyy 140 000 kilometriä vuodessa.

”Yksinäistähän tämä työ on tien päällä”, hän sanoo.

”Ei paljon vastaantulijoita, pimeää.”

Mutta vapaus ja komeat maisemat palkitsevat. Silti aikataulussa on pysyttävä, kelissä kuin kelissä.

”Eteenpäin vaikka tuntuisi että laittaisi auton parkkiin ja löisi nukkumaan.”

 

Rekan kylmälaite hyrisee Rajabaarin pihalla. Lastitilassa on pakkastaseitsemän astetta, lohet lepäävät laatikoissa aavistuksen plussan puolella.

Tuoreella kalalla on kiire pöytään.

Lohi ennättää Norjan vuonoista Suomen kalatukkuihin yhdessä kahdessa vuorokaudessa. Usein matkaa hidastaa se, että yhdellä kuskilla on pidettävä yölepo. Hätälän kalatukku lupaa nopeimmillaan lohen Oulun marketteihin kymmenessä tunnissa.

Kaupassa tuoreen lohen tunnistaa kirkkaista silmistä ja kimmoisasta lihasta. Yllättävän usein laatu heikentyy matkalla merestä markettiin. Helsinki tutki kalojen mikrobiologista laatua vuonna 2010. Vajaat puolet näytteistä oli välttäviä tai huonoja, Norjan lohessa selvästi harvemmin kuin kuhassa tai silakassa.

Kalan välittäjät epäilevät, että lohta säilytetään myymälöissä liian kauan ja lämpimässä. Kauppa uumoilee, että liikkeellä on ollut alun perin liian vanhaa kalaa.

S-ryhmä, maan suurin vähittäiskauppaketju, on ottanut käyttöön uuden laatutakuun. Kassikalan nostopäivä merkitään joka tuotteeseen, myyntiaika on enimmillään yhdeksän päivää.

S-ryhmän lohi tulee 11 perkaamosta, niiden joukossa on Lerøyn tehdas Skjervøylla. Suomessa kala kulkee 11 alueterminaalin kautta kauppoihin. Tavoiteaika on kolme vuorokautta, nyt keskiarvo on vähän sen alle, 67 tuntia.

Kauppa käy, tuoreen lohen hävikki on kaksi prosenttia.

Mutta Skjervøyn varastoaltaasta kassikalat matkaavat kauemmin Toholammin S-markettiin kuin Tokion sushibaariin.

Lentokalan on oltava perillä 36 tunnissa.

 

Kura täplittää tuulilasia, musta tie on märkä. Tuulimyllyjen varoitusvalot vilkkuvat pimeässä.

Kello 2.45 kalarekka kääntyy Tupoksen ABC:lle Oulussa.

Harri Pulkkinen tankkaa auton, kuittaa työvuoron ja kerää petivaatteet kassiin. Volkswagen Passat hyrisee rekan edessä. Esko Koto alkaa kiidättää kyytiä Helsinki–Vantaalle, ilman toista kuskia sushiexpress ei onnistu.

Miehet vaihtavat autoja. Pulkkisella alkaa 220 kilometrin kotimatka Veteliin.

Lohilasti saapuu lentokentän tullialueelle ennen puoltapäivää, täsmälleen aikataulussa. Paperit kuntoon, sinetti auki. Sitten kalalavat siirretään Aasian lennoille.

Finnairin lento AY073 Tokioon lähtee kello 17.17. Ruumassa on 10 497 kiloa lohta. 

 

Jutun haastateltavat: Jaakko Erkinaro, RKTL; Matti Isohätälä, Hätälä; Hannu Kiviranta, THL; Knut-Olof Lerche, Raisioagro; Juho Niemelä, Lerøy Finland; Milla Nyholm, Finnair Cargo; Olli Paavola, Pajalan­mäen kuljetus; Jari Simolin, SOK; Erik Sterud, Norske Lakseelver; Harald Sveier, Lerøy ; Jouni Vielma; RKTL.

 

Juttu on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 51–52/2013.