Maskikaupoista ei syytteitä

Syyttäjien mukaan Huoltovarmuuskeskuksen oma huolimattomuus on myötävaikuttanut kauppojen epäonnistumiseen.

huoltovarmuuskeskus
Teksti
Matti Rämö

Liikemies Onni Sarmastetta ja hänen liikekumppaniaan Robert Ahosta vastaan ei nosteta syytettä törkeästä petoksesta Huoltovarmuuskeskuksen kevään 2020 hengityssuojainkauppoja koskevassa tapauksessa.

Sarmaste ja Ahonen myivät Huoltovarmuuskeskukselle (HVK) puutteelliseksi osoittautuneen erän kasvomaskeja ja hengityssuojaimia maaliskuussa 2020. Kaupan arvo oli noin viisi miljoonaa euroa.

Erikoissyyttäjät Mari Mattila ja Tapio Nyrhilä eivät löytäneet syytteen nostamiseen riittävää näyttöä siitä, että Sarmaste ja Ahonen olisivat tahallaan yrittäneet johtaa Huoltovarmuuskeskusta harhaan. Esitutkinnan perusteella Sarmasteen ja Ahosen tarkoituksena on ollut toimittaa Suomeen sovittu erä sovitunlaisia suojaimia.

Syyttämättäjättämispäätöksestä tiedotettiin tänään 19. marraskuuta.