Vuoden alussa saa jännittää, toimiiko työpaikan avain

Apurahojen turvin eivät työskentele vain tutkijat, taiteilijat tai urheilijat. Säätiön tuella voidaan esimerkiksi palkata työntekijä turvakotiyhdistykseen.

apurahat
Teksti
Terhi Hautamäki
Kuvat
Markus Pentikäinen

Tutkijatohtori Tuomas Aivelo on toiminut julkisuudessa koronaasiantuntijana. Syksyllä työkiireet alkoivat uuvuttaa niin, että hän olisi kaivannut työterveyshuollon palveluita. Ne eivät hänelle kuulu, sillä hän on apurahatutkija.

”Yliopisto kyllä ottaa riemun irti, kun tutkijana näyn mediassa, mutta varsinaista tukea ei tule”, Aivelo sanoo.

Aivelo tutkii Helsingin yliopistossa loisten ja tautien ekologiaa ja evoluutiobiologiaa. Hän on tehnyt ison osan urastaan apurahoilla: säätiöiden Post doc -poolin ja Nesslingin säätiön rahoituksella ja nyt Emil Aaltosen säätiön apurahalla. Hän johtaa Koneen Säätiön rahoittamaa rottatutkimushanketta, josta hän ei itse saa rahaa, koska hänellä on jo apuraha.

Silloin kun rahoitusta ei ole, apurahanhakijan kalenteri näyttää tältä: