Suurmoskeijaa puuhaava Pia Jardi: ”Minut on leimattu jopa Isisin kannattajaksi”

Muslimipiireissä naisaktiivit ovat harvinaisuus.

al-Qaida
Teksti
Päivi Lakka
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lokakuisena aamuna kolme vuotta sitten Pia Jardi istui kolmasluokkalaisen tyttärensä kanssa autossa koulun porttien edessä. Tytär valitti vatsakipuja eikä suostunut astumaan ulos. Hän oli päättänyt pukea huivin kouluun ensimmäistä kertaa.

Jardi tiesi tunteen. Häntäkin oli aluksi jännittänyt astua hunnutettuna ulos kotiovesta. Tuntui, että kaikki tuijottivat. 1990-luvun alussa huivipäisiin naisiin ei ollut Suomessa totuttu. Mitä tuttavat ajattelisivat ja miten he reagoisivat.

Jardi toisti tyttärelle, ettei noin nuorena tarvitsisi vielä peittää itseään.

”Päätös huivin käytöstä täytyy tulla omasta aloitteesta.”

Lopulta tyttö avasi oven ja nousi autosta.