Susikiista kuumenee – Kerro miten sudet näkyvät oman kuntasi vaalikampanjoissa

Sudet ovat saaneet poliitikot jopa laulamaan.

Susista tulee todennäköisesti yksi kunnallisvaalien teemoista monissa kunnissa. Lähellä ihmisasutusta liikkuvat sudet nostavat tunnekuohuja eri puolilla maata, vaikka susien määrä on nyt pienempi kuin esimerkiksi vuosikymmen sitten. Viime talvena kaikista Suomen susista metsästettiin ja muuten kuoli noin kolmannes.

Esimerkiksi Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa sudet ovat kuumentaneet tunteita vuosia. Joulukuun puolivälissä kontiolahtelainen kansanedustaja Pentti Oinonen (ps) ehdotti Karjalaisen kolumnissa, että venäläisille susien metsästäjille maksettaisiin tapporahaa. Hän pelkää susien invaasiota Venäjältä Suomeen.

”Venäjän Karjalassa on arvioitu olevan 400–500 sutta, joten niiden maahanmuutto Venäjältä Suomen puolelle tulee lisääntymään, jollei siihen nyt puututa”, Oinonen kirjoitti.

 

Oinonen ei myönnä kirjoitusta vaalikampanjan lähtölaukaukseksi. Hän sanoo Suomen Kuvalehdelle, ettei ole vielä päättänyt, asettuuko ehdolle kevään vaaleissa.