
Susien paikantaminen lopetettiin – taustalla vihapuhetta ja metsästäjien tyytymättömyyttä
Tutkijoiden pitää jatkossa löytää lumijälkien avulla susien DNA:ta riittävästi niiltä alueilta, joilta paikannustietoa ei enää saada.
Suomessa jolkotteleviin susiin on asennettu gps-pantoja vuosittain, jotta susikannan koon arviointi olisi luotettavampaa ja susien liikkeistä saataisiin laadukasta tutkimustietoa.
Nyt pannoittaminen on lopetettu ainakin vuodeksi, eivätkä metsästäjät ja muut kiinnostuneet saa susien liikkeistä tietoa internetin riistahavaintoja seuraavalta verkkosivustolta.
Sivuston tarkoitus on ollut tutkimustyön lisäksi välittää tietoa suden liikkeistä, jolloin metsästäjät ja heidän koiransa osaisivat välttää kohtaamisia susien kanssa.
Gps-pannoituksia on tehty 1990-luvulta alkaen, edellisen kerran paikantamisesta pidettiin välivuosi 2014. Pannoitukseen on käytetty vuosittain noin 200 000 euroa.
Tiedonkeruun lopettamisen syynä ei ole kuitenkaan raha.