Suomi tukee mittavasti kulttuuriyhdistystä, jonka johdossa on Kremlin asiaa liputtava liikemies

Venäläinen Kulttuuridemokraattinen Liitto on saanut muun muassa Taiteen edistämiskeskukselta avustuksia konserttien ja lastenleirien järjestämiseen.

Donetsk
Teksti
Outi Salovaara

Liikemies Kyösti Kosloff, 60, tukee vahvasti Kremlin politiikkaa. Samaan aikaan hänen johtamansa Venäläinen Kulttuuridemokraattinen Liitto -yhdistys (VKDL) saa satojen tuhansien eurojen vuosittaiset julkiset tuet Suomessa.

Helsinkiläinen Kosloff on venäläisen emigranttisuvun vesa, joka on asunut pitkään Venäjällä ja opiskellut ekonomiksi Plehanov-instituutissa Moskovassa. Vuodesta 1994 lähtien hän pyöritti Venäjän-kauppaa käynyttä Finersys-yhtiötä, jolla ei viime vuosina ole enää ollut liiketoimintaa.

VKDL:n hallitukseen hän palasi syksyllä 2018, ja vuoden 2020 alussa hänestä tuli yhdistyksen puheenjohtaja. VKDL:llä on viime vuosina ollut noin sata maksavaa jäsentä.

Yhdistys perustettiin sotien jälkeen 1945 voittajavaltioita edustaneen, neuvostoliittolaisten hallitseman valvontakomission tuella. Komissio valvoi Moskovan välirauhansopimuksen toimeenpanoa Suomessa 1944–1947, ja sitä kutsuttiin myös varjohallitukseksi.

Komissio lakkautti ennen sotia toimineet venäläisjärjestöt liian porvarillisina, ja tilalle tuli VKDL. Järjestö ei korostanut poliittista agendaansa, mutta se jakoi kuitenkin venäjänkieliset eri leireihin: osa vieroksui Neuvostoliittoa myötäillyttä toimintaa.