Suomi sairastaa: lääkekorvauksiin päivässä 3,5 miljoonaa euroa

Kelan korvaamien lääkkeiden hintalappu kasvoi jälleen viime vuonna.

diabetes
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kallista. Näin voi ajatella, kun käy läpi lääkekorvauksien kehitystä muutamalta viime vuodelta.

Suomen Kuvalehti rajasi tarkasteluajankohdan vuosille 2010–2014. Näinkin lyhyen ajanjakson aikana selviää se, että suomalainen sairastaa yhä enemmän, jos mittarina käytetään Kelan lääkekorvauksia.

Viime vuonna suomalaisille korvattiin sairausvakuutusmaksuin sekä valtion ja kuntien kassoista Kelan kautta lääkkeitä yli 1,3 miljardilla eurolla. Se tekee päivässä yli 3,5 miljoonaa euroa.

Vuonna 2010 sama järjestelmä korvasi lääkkeitä 1,2 miljardilla, eli summa on kasvanut muutamassa vuodessa noin 100 miljoonalla eurolla.

Kokonaissumma on noussut, sillä lääkekorvauksia saa yhä suurempi joukko ihmisiä: Suomi ikääntyy. Osasyy on myös se, että joidenkin lääkkeiden reseptihinnat ovat kallistuneet 2010–2014.