Ruuhkaa rokotejonossa
Niin WHO kuin EU patistavat antamaan ylimääräisiä rokotteita köyhille maille. Suomen lahjoittamat annokset kuitenkin viipyvät yhä.
suomi on varannut kansalaisilleen noin 28 miljoonaa koronarokotetta. Rokotekattavuus on jo 80 prosenttia, joten miljoonia annoksia on jäämässä yli. Hallitus päätti syyskuun alussa lahjoittaa 3,65 miljoonaa annosta ylijäämärokotteita köyhemmille maille, mutta toimituksista vastaavan Covaxin listoilla niitä ei näy. Missä rokotteet viipyvät, lähetystöneuvos Eija Limnell ulkoministeriöstä?
”Ne ovat rokotevalmistajien tehtailla. Ne joko odottavat toimitusta eteenpäin tai valmistetaan vasta myöhemmin.”
Miksi toimitus on näin hidasta?
”Rikkaat maat ovat syksyn aikana lisänneet lahjoituksia, kun ne ovat nähneet, paljonko niillä on ylimääräisiä annoksia. Tuotanto on yhä yksi isoimmista pullonkauloista.”