Suomessa on valvontakameroita toiseksi eniten Euroopassa asukasta kohden

tietoturva
Teksti
Jyrki Jantunen
poliisikeskus

Kansalaisten kontrolli on vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen ulottunut askel askeleelta yhä laajemmalle. Isoveli pystyy myös keräämään tietoja entistä helpommin.

Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen johtokeskuksessa voi seurata valvontakameroiden kuvaa Helsingin keskustasta. Kuva on elokuulta 2006.


Arto Paasilinnan romaanissa Jäniksen vuosi (1975) ja siitä tehdyssä Risto Jarvan elokuvassa päähenkilö Vatanen tuhosi tietokonekeskuksessa kaikki itseään koskevat tiedostot ja hävisi jäniksensä kanssa Lapin erämaihin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tosielämässä tuollainen olisi tuskin onnistunut edes vuoden 1975 esitietoyhteiskunnassa, mutta vielä varmemmin se epäonnistuisi nyt. Tänä päivänä ei kukaan voi hävittää kaikkia itseään koskevia tietoja, sillä niitä yksinkertaisesti on niin paljon ja niin monessa paikassa. Isolleveljelle ei ryppyillä.

Tietojen keruu ja kansalaisten valvonta etenee pikku hiljaa.

Uusi poliisiylijohtaja Mikko Paatero ehdotti melkein ensi töikseen kaikkien kansalaisten sormenjälkirekisteriä. Myös dna-rekisteriä on kaivattu.

Ruotsissa kesäkuussa hyväksytty laki antaa puolustusvoimien radiotiedustelulle FRA:lle luvan kuunnella kaikkea Ruotsin rajojen yli suuntautuvaa radio- ja puhelinliikennettä sekä valvoa internet-viestintää.

Suomessa on parhaillaan eduskunnan valiokuntakäsittelyssä televiestintälain muutosehdotus, niin sanottu Lex Nokia, joka antaisi työnantajille oikeuden nykyistä laajemmin tutkia alaistensa sähköpostiliikennettä.

Työpaikkojen huumetestit ovat yleistymässä.

Maassamme arvioidaan olevan valvontakameroita toiseksi eniten Euroopassa asukasta kohden.

Mämmiä ei saa viedä lentokoneeseen.

”Ei ihmisellä ole paljon katvealuetta”, sanoo tietokirjailija Petteri Järvinen. Hän vertaa tilannetta ympäristönsuojeluun, johon alettiin herätä hiljalleen 1960-luvun jälkeen. Yksityisyyden suojelusta ja digitaalisesta saastumisesta voi tulla samantapainen huoli.

Kansalaisten internet- ja muiden tietotekniikkaoikeuksien puolustajaksi perustettu yhdistys Effi (Electronic Frontier Finland) puhuu ”porttiteoriasta”, joka on tuttu huumeiden leviämisessä.

Tietovalvonnassa se tarkoittaa sitä, että uusia, sinänsä pienehköjä kontrollisääntöjä pulpahtelee toinen toisensa perään. Niillä saadaan ehkä torjutuksi pahimpia epäkohtia, mutta huomaamatta voidaan ajautua syvälle sensuuriin.

Aikaisemmin kontrollin lähtökohtana oli tietosuoja, nykyisin tärkeimmäksi perusteluksi on noussut turvallisuus. Ainakin internetin tietoturvaan on ylireagoitu, sanoo Effin perustajajäsen ja varapuheenjohtaja, tutkija Ville Oksanen.

Hiljaiset
ylensyöneet

Käännekohta valvonnassa oli syyskuu 2001, terrori-iskut Yhdysvalloissa. Sen jälkeen uusia määräyksiä alkoi tulla lentoliikenteeseen ja kaikkialle muuallekin.

Informaatio- ja teknologiaoikeuden professori Jukka Kemppinen arvelee, että terrori-iskujen lisäksi isonveljen ryhtiliikettä on edistänyt myös tiedonkeruun tekninen helpottuminen. Samalla ehkä myös yhteiskunta on muuttunut.

”Valvonta tuntuu jäävän niille, jotka tuntevat etunsa uhatuiksi, erilaisille vähemmistöille ja aktivisteille. Enemmistö on hiljaa. Ylensyöneet eivät viitsi pitää meteliä, varsinkin kun he eivät tunne, että heillä olisi mitään salattavaa.”

Kemppinen ihmettelee sitä, kuinka vähällä huomiolla on ohitettu perusoikeuksien kaventuminen turvallisuuden nimissä.

”Yhdysvallat on ollut sananvapauden absolutisti, mutta nyt siellä on jäämässä ainoaksi perusoikeudeksi oikeus kantaa asetta. Minusta se on huolestuttavaa. Tietenkään en tiedä, mihin Suomessa ollaan menossa, mutta lainsäädäntö ja EU:n direktiivit yhdessä viittaavat vahvasti siihen, että kynnys laajojen tietovarastojen keräämiseen näyttää olevan aivan liian matala.”

Lex Nokiaa koskevassa asiantuntijalausunnossaan Kemppinen pitää selvänä, ettei lakia voida säätää tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä, koska se on selvästi viestintäsalaisuuden suojan eli sananvapauden vastainen.

Sormenjälkitunniste
nettiinkin?

Valvontaa lisätään ja tietoja kerätään lähes poikkeuksetta hyvässä tarkoituksessa, kuten lastensuojelun, tekijänoikeuksien tai rikosten torjunnan nimissä – juuri siksi kontrolli etenee askel askeleelta.

Kiristyksiä ajavat viranomaisten lisäksi yritykset, Oksasen mukaan erityisesti levy- ja elokuvateollisuus, joka vaatii operaattoreita valvomaan, mitä asiakkaat verkossa puuhaavat. Hänen mielestään sensurointi on päättäjille helppoa näennäistoimintaa, jonka mukana häviää myös paljon laillista tietoa.

Parempi keino olisi esimerkiksi poliisin tietojen, taitojen ja yhteyksien parantaminen. Niin ei kuitenkaan ole tehty esimerkiksi lapsipornon valvonnassa, josta olisi ollut saatavissa pätevää tietoa Hollannin poliisilta, Oksanen sanoo.

Hän ei pidä mahdottomana, että kymmenen vuoden kuluttua internetin käyttö on sidottu biotunnisteisiin, kuten sormenjälkiin tai dna-tietoihin.

Kehitys tosin riippuu siitä, millaista keskustelua kansalaisoikeuksien suhteista syntyy. Oksanen näkee muutamia lupaavia merkkejä.

Kun Britanniassa viranomaiset hukkasivat arkaluontoisia tietoja sisältäneitä arkistonauhoja, syntyi keskustelu siitä, kumpi on tärkeämpää, tietosuoja vai rikosten estäminen. Ruotsissa taas nousi kohu nettiviestinnän valvontalaista.

Valtavien tietoarkistojen kerääminen ei sinänsä ole ongelma, ja vaikka olisikin, sille ei enää mitään voida. Tekniikka keruun jatkamiseksi on myös jo olemassa. Huolta aiheuttaa se, miten, missä, milloin ja mihin tarkoituksiin tietoja joskus käytetään ja yhdistellään.

”Nykyoloissa valtiot ja julkinen hallinto Euroopassa ovat pääosin kunnossa, mutta entä tulevaisuudessa, jos olot muuttuvat?” Petteri Järvinen kysyy. ”On vaarallista, että sitä ei tiedetä.”

Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr) muistuttaa blogissaan, että Suomi on liittynyt niin sanottuun Prümin sopimukseen, joka velvoittaa Suomen poliisin avaamaan sormenjälki- ja dna-rekisterinsä myös muiden sopimusmaiden viranomaisille. Tietoturvan säilyminen ei siis enää ole kiinni pelkästään oman maan oloista.

”Ostit viinaa,
saat potkut!”

”Ehkä tämä on sekundaongelma, mutta aina on vaara, että tiedot lipsahtavat vääriin käsiin varsinkin jos ne säilyvät pitkään”, Jukka Kemppinen sanoo.

Hän myöntää itse suhtautuvansa hyvin leväperäisesti siihen, mitä tietoja hänestä kerätään, koska niissä ei suuria salaisuuksia ole.
Hän kertoo kuitenkin tajunneensa tiedonkeruun väärinkäytön vaarat taannoin oikeusteoreetikkojen kokouksessa Saksassa.

Hän ihmetteli kollegoilleen kahvipöydässä, miksi ihmeessä henkilörekistereitä pidetään niin kamalina ja sai selitykseksi paljonpuhuvan esimerkin: Hollannissa oli ennen toista maailmansotaa maailman parhaat henkilörekisterit, mutta kun natsit miehittivät maan, Hollannin juutalaiset olivat jo parissa viikossa matkalla kohti tuhoamisleirejä – väestörekisterin perusteella.

Kemppinen ei panisi pahakseen, jos hänen lähikauppansa ostosrekisterinsä perusteella lähettäisi hänelle tekstiviestin, että kahvia ei ole tullut ostetuksi vähään aikaan, joten olisi aika pistäytyä kaupassa. Hän kuitenkin kummastelee, miksi pelkkiä kauppojen etukortteja varten pitää kerätä valtava määrä tietoa.

”Kaupat sanovat tarkistavansa niistä vain saldorivit, mutta en siihen ihan usko.”

Kaliforniassa kerrotaan jonkin yrityksen irtisanoneen työntekijänsä juopottelun perusteella, koska tämän ostostiedoista oli paljastunut suuria alkoholiostoksia; irtisanomiselta ei pelastanut edes se, että työntekijä kertoi ostaneensa juotavat talkooväelle.”

Tarinan paikkansapitävyydestä ei tosin ole takeita, mutta Kemppinen pitää vastaavia tapauksia ainakin teoriassa mahdollisina.

”Tuomitaanko joku ylipainoiseksi sillä perusteella, että hän ostaa paljon suklaata? Kuinka kauan nuoruuden pikavipit tai maksuhäiriöt säilyvät rekistereissä ja miten ne vaikuttavat tulevaan elämään? Saako ihmisellä ylipäätään olla salaisia häpeällisiä paheita?”

”Eikö jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä omat virheensä ja myös käyttäytyä vähemmän onnistuneesti? Miksi pitää olla lompakko täynnä kortteja – mihin tarvitaan esimerkiksi ajokorttia, kun poliisi ratsiassa näkee tiedot helpommin tietokoneeltaan?” Kemppinen pohtii.

Teksti
Jukka Ukkola
SK 30/2008 (ilm. 25.7.2008)

Kuva
Roni Rekomaa / Lehtikuva


Seuraa keskustelua kontrollista
Electronic Fronetier Finland
Jukka Kemppisen blogi
Eduskunta