Suomessa kukkii äärioikeistolainen ajatusmaailma – sallivampaa kuin muualla Euroopassa

Ryhmät hakevat kannatusta sanoutumalla irti rotuopista, sanovat tutkijat.

äärioikeisto
Teksti
Päivi Lakka
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomessa suhtaudutaan maltillisempaan äärioikeistoon ja sen ajatuksiin sallivammin moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna, sanoo Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tommi Kotonen.

Nettikeskustelujen perusteella voi hänen mukaansa huomata, että suomalaiset eivät tuomitse äärioikeistolaista ajattelua yhtä vahvasti, kuin esimerkiksi ruotsalaiset.

”Verrattaessa ruotsalaisten suhtautumista Ruotsidemokraattien (Sverigedemokraterna, SD) kaltaisiin tahoihin, on vastarinta länsinaapurissa huomattavasti kärkevämpää.”

Norjassa on Kotosen mukaan herätty radikaalimman äärioikeiston nousuun etenkin Breivikin terrori-iskun jälkeen.

”Tanskalaisten suhtautuminen taas tulee lähemmäs Suomea. Heillä on maltillisen äärioikeiston edustajia parlamentissakin.”