Suomen ulkopolitiikka kohtaa vaativan kaksoishaasteen
Alexander Stubbin arvopohjaisesta realismista on tullut ulkopolitiikan virallinen linja, joka haastaa perinteisen Venäjä-keskeisyyden. Tapahtuneet ja edessä olevat myllerrykset muodostavat Suomelle kaksoishaasteen, kirjoittaa valtiotieteiden maisteri Henri Vanhanen Kanava-lehdessä.
Kesäkuussa julkaistiin valtioneuvoston ja samalla Suomen tuorein ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevä selonteko. Sen voidaan katsoa olevan laadullisesti edeltäjiinsä nähden poikkeuksellinen, sillä vain muutamassa vuodessa sekä kansainvälisessä toimintaympäristössä että Suomen linjauksissa on tapahtunut suuria muutoksia. Varsinkin Nato-jäsenyys ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat jo itsessään olleet seurauksiltaan välittömiä ja historiallisia.
Muutoksessa ei ole kyse kuitenkaan vain Suomen tekemistä yksittäisistä ratkaisuista vaan yhtä lailla niiden mukana tulleista uusista ulkopolitiikan käsitteistä ja siitä tavasta, jolla Suomea pyritään asemoimaan pitkälle eteenpäin. Uusimmassa selonteossa puhutaan ”uuden ajan ulkopolitiikasta”, jonka ohella kansalliseen keskusteluun on noussut muitakin määritelmiä, kuten ”Nato-Suomi” ja ”arvopohjainen realismi”.
Jälkimmäinen määritelmä tuli suoraan presidentti Alexander Stubbin kynästä jo hänen vaalikampanjansa aikoihin ja muodostui sittemmin Suomen ulkopolitiikan viralliseksi linjaksi. Rautalangasta väännettynä se tarkoittaa liberaalidemokratian arvojen edistämistä niin kotona kuin kansainvälisestikin, mutta samaan aikaan sen hyväksymistä, etteivät ne ole universaalisti hyväksyttyjä.
Tähän yhdistyy lisäksi kansallinen ulottuvuus, jonka ytimessä on pyrkimys yhteistyöhön niissä asioissa ja sellaisten toimijoiden kanssa, jotka jollain tavalla tukevat Suomen kansallista etua. Kyse on siis valikoivasta toimintalinjasta, joka yrittää yhdistellä tilanteen mukaan parhaalla tavalla Suomen etua ja universaaleja arvoja. Joku voi nähdä tämän raadollisena oman edun tavoitteluna, toinen haluna löytää kompromisseja monimutkaisessa maailmassa.