Suomen suurin media-alan palkinto jaetaan taas: kuka journalisti ansaitsisi 10 000 euroa – ehdota!

Suomen Kuvalehden journalistipalkinto jaetaan 45. kerran.

journalismi
Teksti
Suomen Kuvalehti

Sananvapaus on oikeusvaltion ja demokratian perusta. Hyvä journalisti edistää työssään näitä arvoja.

Korostaakseen journalistisen työn merkitystä Suomen Kuvalehti perusti vuonna 1975 nimikkopalkintonsa, joka jaetaan nyt 45. kerran.

Sääntöjen mukaan SK:n journalistipalkinto jaetaan vaikuttavasta journalistisesta toiminnasta tai merkittävistä kansallisia tai yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevistä kirjoituksista, kuvista tai ohjelmista mediassa.

Viime vuonna palkinnon sai Ilta-Sanomien toimittaja Arja Paananen. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa. Tämän Suomen suurimman media-alan palkinnon jakavat Suomen Kuvalehti ja Otavan Kirjasäätiö.

 

Palkinto jaetaan 31. lokakuuta. Samassa tilaisuudessa Otavan Kirjasäätiö jakaa kolmatta kertaa 5 000 euron palkinnon nuorelle aikakauslehtitoimittajalle, joka kirjoittaa persoonallisesti ja avartaa jutuillaan lukijansa maailmankuvaa.

Nuoren aikakauslehtitoimittajan palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015 Otavan 125-vuotisjuhlavuonna. Viimeksi vuonna 2017 palkittiin toimittaja Sonja Saarikoski.

Perustellut ehdotukset palkittaviksi henkilöiksi tulee lähettää palkintolautakunnalle viimeistään 27. syyskuuta sähköpostitse osoitteeseen journalistipalkinto@otava.fi.

 

Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon palkintolautakuntaan kuuluvat kouluttaja, kirjoittaja Hanna Jensen, pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski, päätoimittaja Jouni Kemppainen, kirjailija Sirpa Kähkönen ja päätoimittaja Sirpa Puhakka. Lautakunnan puheenjohtajana ja sihteerinä toimii päätoimittaja Ville Pernaa.