Lehtitalot pala palalta

Neljä yritystä omistaa suurimman osan Suomen kaupallisesta mediasta.

aikakauslehdet
Teksti
Aurora Rämö
Grafiikka
Hannu Kyyriäinen

Mediatalot pyörittävät kirjakauppoja, huoltoasemien diginäyttöjä ja ulkomaisia työnhakusivustoja. Suomalainen media on vahvasti keskittynyttä, osittain jo asukasmäärän ja kielialueen pienuuden takia.

Lähteet: Yritysten tilinpäätöstiedot. * Toimialojen välisen liikevaihdon takia eri osien liikevaihdot eivät täsmää koko konsernin liikevaihdon kanssa.

Eurooppalaisen median monimuotoisuutta ja sananvapaustilannetta seuraavan CMPF-keskuksen mukaan erityisen riskin aiheuttaa televisio- ja radiokanavien omistajien vähyys.

Lehdistö tulee trendissä perässä.

Sanoma on Suomen suurin mediatalo. Se omistaa neljä tv-kanavaa, seitsemän radiokanavaa, Helsingin SanomatIlta-Sanomat ja 22 aikakauslehteä.

Lisäksi Sanoma pyörittää kymmentä verkkopalvelua ja uutistoimistoa.

Vielä 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa Sanoma rönsyili joka suuntaan.

Se omisti kirjankustantamo WSOY:n, elokuvateatteriketju Finnkinon, Suomalaisen kirjakaupan, R-kioskit ja osuudet Motorest-kahviloista ja Pizza Hutista.

Sittemmin yhtiö on keskittynyt mediaan ja oppikirjoihin.

Sanoma julkaisee isoimpien lehtiensä Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien lisäksi lifestyleen keskittyneitä aikakauslehtiä. Niihin lukeutuvat muun muassa ET, Gloria, Me Naiset, Kodin Kuvalehti, Meidän Perhe, Vauva, Aku Ankka ja Urheilulehti.

Tv-kanavista Nelonen, Liv, Jim ja Hero ovat Sanoman.

Radiokanavia on seitsemän: Suomipop, Aalto, Radio Rock, Loop, Groove, Helmiradio ja HitMix.

Uutistoimisto Startel tekee talousuutisia finanssialalle ja sijoittajille.

Lisäksi yhtiö tuottaa verkkopalveluita, joihin kuuluvat esimerkiksi asunnonvälityssivusto Oikotie ja digitaalinen keittokirja Soppa365.

Oppikirjoja ja ammattikoulumateriaalia tekevällä Sanoma Learningilla on seitsemän yritystä kuudessa eri maassa.

Yritykset toimivat Suomen lisäksi Belgiassa, Hollannissa, Ruotsissa, Espanjassa ja Puolassa.

Sanoman suurin omistaja on Jane ja Aatos Erkon säätiö. Toiseksi suurin omistaja on Antti Herlin.

Otava on toiseksi suurin lehtitalo.

Otava omistaa 22 aikakauslehteä, kirjankustantamon, kirjakaupan ja viestintätoimiston.

Laajalevikkisimmät lehdet ovat Anna, Kotiliesi, Seura, Suomen Kuvalehti ja Tekniikan Maailma. Yhtiö omistaa myös muun muassa Koululaisen, Vivan, Parnasson ja Veneen.

Otavamedia julkaisee Hymyä ja Alibia, mutta niitä kustantaa päätoimittaja Mika Lahtosen yritys Pressimiehet.

Viestintätoimisto Oma tekee yritysviestintää, kuten mainosvideoita ja asiakaslehtiä.

Kirjankustantamoon kuuluvat Otavan, Liken, Kariston, Nemon, Moreenin, Satukustannuksen, Finn Lecturan ja F-kustannuksen kirjat.

Kirjapaino sijaitsee Keuruulla.

Otavan tuottoisin bisnes on Suomalainen kirjakauppa, jonka yhtiö osti Sanomalta vuonna 2011. Myymälöitä on yhteensä 66.

Yhtiö omistaa myös käytettyjä oppikirjoja kauppaavan Jameran.

Niin sanottuun markkinapaikkojen liiketoimintayksikköön kuuluu kauppasivustoja, kuten Nettiauto ja Nettivene.

Myös uutispalvelu Ampparit kuuluu Otavaan.

Otava on perheyritys. Sen omistaa 99,7-prosenttisesti Reenpään suku. 0,3 prosenttia kuuluu Otavan kirjasäätiölle.

Alma Media omistaa IltalehdenKauppalehden, Uuden Suomen ja yhdeksän aikakauslehteä.

Yhtiö myi vastikään Sanomalle viisitoista aluelehteään. Omistajaa vaihtoivat muun muassa Aamulehti, Satakunnan Kansa ja Valkeakosken Sanomat. Kauppaan kuului myös sanomalehtipaino.

Alma Media on jaettu kolmeen osaan: Consumeriin, Talentiin ja Marketsiin.

Consumeriin eli kuluttajaliiketoimintayksikköön kuuluu Iltalehden lisäksi viisi verkkopalvelua. Niihin lukeutuvat muun muassa tv-ohjelmasivu Telkku.com, matkailusivu Rantapallo ja seuranhakupalvelu E-kontakti.

Talent on talousammattilaisiin erikoistunut yksikkö. Se julkaisee Kauppalehteä, Talouselämää, Arvopaperia, Markkinointia & Mainontaa, Tekniikkaa & Taloutta, Mikrobittiä, Mediuutisia, Tiviä ja Uutta Suomea. Lisäksi se kustantaa erityisesti johtamiseen, esimiestyöhön ja sijoittamiseen liittyvää ammattikirjallisuutta.

Markets eli markkinapaikkayksikkö koostuu kahdestakymmenestä verkkopalvelusta viidessä eri maassa. Niistä tunnetuimpia ovat asunnonvälityssivusto Etuovi ja työnhakupalvelu Monster. Toimintaa on Suomen lisäksi Tšekissä, Slovakiassa, Unkarissa ja Kroatiassa.

Alman suurin omistaja on Otava. Seuraavaksi suurin on edesmenneen Niklas Herlinin sijoitusyhtiö Mariatorp, kolmanneksi suurin eteläpohjalainen mediatalo Ilkka-Yhtymä.

Mediatalo Keskisuomalainen toimii Jyväskylästä käsin. Se on kymmenen viime vuoden aikana kasvanut voimakkaasti ja ostanut useita pienempiä toimijoita alalta.

Keskisuomalainen omistaa 16 sanomalehteä, 28 paikallislehteä, 28 kaupunkilehteä, kolme aikakauslehteä, 20 asiakaslehteä ja neljä radiotaajuutta.

Tilattaviin lehtiin kuuluvat muun muassa Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa, Etelä-Suomen Sanomat, Itä-Häme, Iisalmen Sanomat, Keski-Uusimaa, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat ja Savon Sanomat.

Ilmaisia kaupunkilehtiä ovat esimerkiksi Helsingin Uutiset, Vantaan SanomatLänsiväylä, Turkulainen, TamperelainenMäntsälän Uutiset, Vihdin UutisetSeinäjoen Sanomat ja Pikkukaupunkilainen.

Uusi radiokanava, Jyväskylän alueella kuuluva Radio Keskisuomalainen, aloittaa lähetyksensä 6. toukokuuta. Konserni omistaa myös Lahdessa toimivan Radio Voiman ja suunnittelee kanavaa Kuopioon.

Yhtiöllä on myös kuusi painoa, kaksi tutkimusyhtiötä ja jakeluyhtiö. Lisäksi se omistaa huoltoasemien ja bussien ulkomainontanäyttöjä.

Tutkimusyhtiöt ovat nimeltään Iro Research ja Tietoykkönen. Iro on vanha ja tunnettu yritys, joka tekee markkinointitukimuksia suurysritysten lisäksi esimerkiksi Sanomalle, Almalle ja Otavamedialle.

Jakeluyhtiö Suomen Suoramainonta jakaa ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia. Keskisuomalainen työllistää yhteensä noin 6 000 henkeä, joista noin 3 500 on jakajia.

Konserni harjoittaa myös varhaisjakelua Päijät-Hämeessä sekä Pohjois- ja Etelä-Savossa.

Painotalot sijaitsevat Jyväskylässä, Pieksämäellä, Tuusulassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Kouvolassa.

Keskisuomalaisen on pörssiyhtiö, jonka omistaa muutama perhe.

Suurin osuus kuuluu Kangaskorven perheelle.

Lähteet: Yritysten tilinpäätöstiedot. * Toimialojen välisen liikevaihdon takia eri osien liikevaihdot eivät täsmää koko konsernin liikevaihdon kanssa.

Lue myös: Median omistus keskittyy, mutta mediapomojen mielestä se ei ole ongelma – minkälaisia tunteita se sinussa herättää?