Neljän markan isojako

Pankkikriisi huipentui 1990-luvun alussa säästöpankkien pilkkomiseen kilpailijoiden kesken. Tappioiden takaajiksi joutuivat veronmaksajat.

1990-luku
Teksti
Heikki Vento
Kuvitus
Laura Villi

Reiluun kolmeen liuskaan on kirjattu kaikki olennainen: kuinka Suomen Säästöpankkiin eli SSP:hen liittyneiden pankkien omaisuus, konttorit, luotot ja asiakkaat jaetaan. Jakajina olivat Kansallis-Osake-Pankki, osuuspankkiryhmä, Postipankki ja Suomen Yhdyspankin emoyhtiö Unitas.

”KOP:lle tulee 134 konttorin liiketoiminta, Osuuspankeille 238, Postipankille 168 ja Unitakselle 135 säästöpankin konttorin liiketoiminta”, pörssitiedotteen luonnoksessa luki.

Jokainen peijaisiin osallistuva saisi neljänneksen SSP:n talletuksista. Konttorit jaettiin alueittain siten, että ensimmäisenä sai konttorin poimia se, jonka markkinaosuus oli pienin.

Sain Turun Sanomien toimittajana pörssitiedotteen luonnoksen käsiini 14. lokakuuta 1993. Tajusin heti, että hallussani oli merkittävä uutinen. Olihan valtion haltuun ajautunut SSP ollut markkatalletuksina mitattuna Suomen suurin pankki, ja nyt kilpailijat jakaisivat sen kuin toisen maailmansodan voittajavaltiot Berliinin ja Saksan.