Suomen rikoslaki asettaa seksille ristiriitaiset rajat

Seksuaalirikoslain harmaalla vyöhykkeellä ovat muun muassa SM-seksi ja eläimiin sekaantuminen

seksuaalirikos
Teksti
Päivi Lakka

Kansanedustaja Anna Kontulan (vas) mukaan Suomen lainsäädäntö on täynnä. Kyse ei ole pelkästä seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvästä lainsäädännöstä. ”Vanhentunutta lainsäädäntöä ei ole joko viitsitty, ehditty, jaksettu tai huomattu poistaa.”

Kontula vaatisikin lainsäädännön kokonaisperkausta. Hän on nähnyt etenkin Suomen seksuaalilainsäädännön epäloogisena.

”Silloin, kun asia koskee jollakin tavalla seksiä tai seksuaalisuutta, liittyy siihen myös tietty nolouskerroin. Kynnys lähteä purkamaan sellaisiakin asioita, joiden periaatteessa tiedetään olevan nykyisen lainkäytön ja yleisten käsitysten mukaisia, on erityisen korkea.”

Tällöin riski vanhentuneen lainsäädännön jäämiseksi voimaan on Kontulan mukaan suuri. ”Aikansa eläneet lait, joita kukaan ei ole tarvinnut vuosikymmeniin, kertyvät nurkkiin pölyttymään.”

Vanhentuneet lainpykälät aiheuttavat hänen mukaansa turhaa painolastia lainsäädännön sisällä. Kontula antaa esimerkkinä lainkohdan, joka kieltää seksin aikuisten lähisukulaisen välillä. Lakia ei ole hänen mukaansa edes sovellettu Suomessa vuosikymmeniin, se on siis käytännössä kuollut.