Suomen kielen opetuksen historia on jäänyt pimentoon
Edes äidinkielen opettajat eivät tunne oppiaineensa historiaa, kirjoittaa professori emerita Katri Karasma.
Suomen kielen tulo oppiaineeksi on jännitystarina. Ennen kuin päätös lopulta syntyi oli monia komissioita, joissa uudistusta ei saatu aikaan, koska enemmistö ei kannattanut asiaa. Vasta vuonna 1843 hyväksyttiin opetussuunnitelma, joka tuli voimaan 24.8.1844. Siinä suomen kieli sai kaksi viikkotuntia yläalkeiskouluun ja lukioon. Poliittisen juonittelun avulla Nikolai I saatiin hyväksymään suunnitelma, sillä ruotsi pudotettiin pois ja venäjän tunteja lisättiin.
Opetussuunnitelma oli nimeltään Keisarillisen Majesteetin Armollinen Gymnaasi- ja Koulujärjestys Suomen Isoruhtinanmaalle. Sitä on yliopistojen kirjastoissa. Se ansaitsisi tulla skannatuksi internetiin.
Suomen kielen opiskelu muistutti vieraan kielen opiskelua, sillä opetusmenetelmänä oli Kalevalan kääntäminen ja sanojen selittäminen. Vasta vuonna 1856 suomen kielestä tuli myös opetuskieli ja oppiaine muuttui nykyisen äidinkielen opetuksen kaltaiseksi. Näiden alkuaikojen kehitys pitäisi kertoa oppikirjoissa, mutta nyt eivät edes äidinkielen opettajat tunne oppiaineensa vaiheita. Jos aineen vastustus ja pitkä taistelu kerrottaisiin, oppilaat osaisivat arvostaa äidinkieltään ja tajuaisivat, mikä etuoikeus heillä on esi-isiin verrattuna.
