Kadonnut: kansallisloinen

Lapamato imi sekä porvaristoa että vasemmistoa 1970-luvulle saakka. Nyt se on joutunut ahtaalle.

historia
Teksti
Antti Oksanen Sakari Jokiranta
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Loisiminen on luonnossa yleisin elinkeino. Siksi se ei kai voi olla lähtökohtaisesti sen halveksittavampi elämäntapa kuin esimerkiksi saalistus. Lisäksi loinen on ravintoketjussa yläpuolellamme, ottaahan se ihmisestä ravintonsa.

Usealla loisella on varsin kehittynyt, jopa mielikuvituksellinen elämänkierto. Hyviä esimerkkejä ovat nisäkkäiden ja lintujen suolessa elävät Diphyllobothrium-suvun heisimatolajit. Yksi iso mato voi tuottaa jopa miljoona munaa vuorokaudessa. Ulosteen mukana kulkeutuvasta munasta kuoriutuu vedessä uiva ripsitoukka, joka päätyy hankajalkaisäyriäisen ravinnoksi. Kun kala syö hankajalkaisen, toukka jatkaa elämänkiertoaan sen lihaksissa tai sisäelimissä.

Tätä kautta loinen päätyy kalaa syövän ihmisen tai eläimen suoleen ja varttuu aikuiseksi. Suvun heisimadot ovat usein metrien mittaisia.

Komein laji on Diphyllobothrium latum, ihmisen loinen, jonka ennätyspituudeksi on mitattu jopa 20–25 metriä. Kyseessä on lapamato, Suomen kansallisloinen.