Suomen aseteollisuus on pikkuriikkinen mutta kannattava – Ei eettisiä ongelmia, sanovat yritykset

Yhden ruotsalaisen hävittäjävalmistajan liikevaihto on kaksi kertaa suurempi kuin Suomen koko puolustusteollisuuden.

aseteollisuus
Teksti
Mikko Niemelä

Ugandassa kuolleen suomalaisliikemiehen tapaus nosti Suomen aseteollisuuden ja -viennin taas julkiseen keskusteluun.

Edellisen kerran aseiden viennistä kohistiin tammikuussa 2018, kun muun muassa norjalainen sanomalehti Verden Gang kirjoitti, että Patrian valmistama panssaroitu miehistönkuljetusvaunu oli nähty Jemenin sodassa.

Muun muassa kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) on arvostellut viime vuosina useasti Juha Sipilän (kesk) hallitusta siitä, että se on myöntänyt puolustustarvikkeiden vientilupia Lähi-Idän maihin.

Poliittisesti asevienti on eittämättä kiistanalainen aihe. Mistään valtavasta rahasammosta siinä ei kuitenkaan ole kyse.

Puolustusministeriön tilastojen mukaan puolustustarvikkeiden viennin arvo vuonna 2016 oli noin 133 miljoonaa euroa. Eniten puolustustarvikkeita vietiin Arabiemiraatteihin, Norjaan, Turkkiin, Saudi-Arabiaan ja Etelä-Afrikkaan. Aseviennin arvo on kasvanut 2010-luvulla.