Suomeen syntymässä muukalaislegioona: ”Pitäisi päästä nopeasti rintamalle”

Talvisota SK:n sivuilla: Vapaaehtoisia taistelijoita kaukaisista maista yhdisti halu taistella länsimaisen kulttuurin puolesta.

historia
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Ravintolan suojissa tapasimme pienen ryhmän vieraan näköisiä miehiä”, kertoi Suomen Kuvalehti maaliskuussa 1940.

 

Sana ”muukalaislegioona” tuo mieleemme erämaan polttavan hiekan, hurjia taisteluita ja tarumaista romantiikkaa.

Muukalaislegioona on lukemattomista kuvauksista ja kirjoituksista huolimatta ollut meille suomalaisille jonkunlainen tarumainen käsite, vaikka kymmenet poikamme ovat vuodattaneet vertaan tämän kuuluisan joukko-osaston lippujen alla. Nyt on muukalaislegioona tullut meille hyvin läheiseksi; sellainen on syntymässä omassa maassamme.

Erään rautatieaseman tungokseen asti täyttyneen ravintolan suojissa tapasimme pienen ryhmän vieraan näköisiä miehiä.