Suomalaisia KHL-pelaajia uhkaa miljoonien eurojen menetykset

Palkat maksetaan ruplissa. Pelaajat eivät ole ymmärtäneet suojautua valuuttakurssien vaihtelulta.

jääkiekkoilu
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Monet suomalaiset jääkiekkoilijat ansaitsevat Venäjän KHL -liigassa valtavia rahasummia. Kokeneimpien ammattilaisten palkat ovat miljoonaluokkaa. Ne pystyvät kilpailemaan täysin pohjoisamerikkalaisen NHL:n kanssa. Vähälle peliajalle NHL:ssä jääneet pelaajat saattavat siirtyä KHL:ään vain parempien palkkojen vuoksi.

Venäjän heikko taloustilanne uhkaa nyt laskea pelaajien ansioita merkittävästi. Venäläisissä seuroissa pelaajien palkat sovitaan ja maksetaan ruplissa, ja vuoden alusta ruplan arvo on Suomen Pankin lukujen mukaan heikentynyt noin 32 prosenttia. Kurssin alamäen vuoksi euromääräiset palkat ovat käytännössä huomattavasti pienemmät kuin vielä kolme kuukautta sitten.

Toistaiseksi ruplan kurssin lasku ei ole realisoitunut suoraan tappioina, koska suurin osa palkoista on kuukausia myöhässä eikä niitä ole vaihdettu länsivaluutaksi ja siirretty esimerkiksi suomalaisille pankkitileille. Menetykset ovat laskennallisia. Tällä hetkellä kyse on erään arvion mukaan kuitenkin jopa neljästä miljoonasta eurosta. KHL:ssä pelaa noin 2025 suomalaista jääkiekkoilijaa.

Suuria vaikeuksia on sen sijaan aiheuttanut se, että kuluvan kauden aikana vain muutama rikkain seura on pystynyt huolehtimaan maksuista ajoissa. Osa pelaajista on saanut palkkaa viimeksi elokuussa.

Seuroilla onkin todennäköisesti suuria taloudellisia vaikeuksia. Tietyissä seuroissa palkat tulevat milloin sattuu. Päinvastoin kuin usein luullaan, rikkaat oligarkit omistavat vain muutaman joukkueen Venäjällä.