
Särkeä ja silakkaa pöytiin
Suomessa syödään pääasiassa ulkomaalaista kalaa. Ministeriö on laatinut kunnianhimoisen kotimaisen kalan edistämisohjelman, jonka onnistuminen on monen tekijän summa.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitusohjelmassa on kirjaukset kotimaisen kalan käytön lisäämiseksi. Nyt maa- ja metsätalousministeriö on laatinut asiasta edistämisohjelman, joka on lähetetty lausuntokierrokselle.
Ohjelman kunnianhimo on korkealla: kotimaisen kalan käytön lisäämiselle on vankka kannatus. Suomessa ostetusta kalasta peräti 80 prosenttia tulee ulkomailta – pääosin Norjasta ja Ruotsista.
”Suomi on vienyt tähän asti määrällisesti varsin paljon kalaa, mutta kala on pääosin jalostamatonta raaka-ainetta, erityisesti silakkaa ja kirjolohta”, sanoo maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Timo Halonen.
Ohjelman tavoitteena on kasvattaa kotimaisen kalan syöntiä, jalostusta, vientiä ja kalan kasvatusta. Jos tavoitteet onnistuvat, kalan syönnin ja viennin arvon lisääminen kasvattaisivat kalatalouden yritysten kokonaisarvoa 70 prosenttia 1,7 miljardiin euroon ja lisäisivät alan työpaikkoja 5 000:sta 8 000:een, ministeriö laskee.