Suomalaisesta maidosta riidellään: Edessä ehkä dramaattinen muutos - Valio ei halua myydä nykyehdoin

Maidon hankinnassa ei ole kilpailua, sanoo Arlan Suomen tytäryhtiön toimitusjohtaja.

Arla
Teksti
Petri Pöntinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Valio on pieni meijeri maailmalla mutta suuri kotimaassa.

Yhtiön reilun 6 400 maitotilallisen navetoissa lypsetään vuodessa noin 1 900 miljoonaa litraa raakamaitoa. Määrä on noin 80 prosenttia kaikesta Suomen maidosta.

Jo 15 vuoden ajan kilpailuviranomainen on velvoittanut Valion myymään kiintiön, 185 miljoonaa litraa maitoa, kilpailijoilleen.

”Velvoitteeseen sisältyvät ehdot eivät ole tätä päivää”, sanoo Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme.

Valio on hakenut muutosta ehtoihin kilpailu- ja kuluttajavirastosta. Hurmeen mukaan yhtiö kantaa kaiken riskin muun muassa kiintiömaidon toimituksista, tasauksista, määrästä ja hinnasta.