Suomalaisen sotilaan palkka: Korsusta kodittomaksi
Jatkosodasta kotiutui miehiä, joilla ei ollut kotia.
Helmikuisena tiistai-iltana 1946 riihimäkeläisessä Koskelan perheessä itkettiin. Perheen 25-vuotias poika Johannes oli palannut töistä ja kertonut äidilleen, että hän olisi valmis tappamaan itsensä, jos se vain auttaisi hänen vaimoaan ja lastaan pääsemään ihmiskelpoiseen asuntoon.
Johannes oli palvellut rintamalla neljä vuotta ja kotiutunut armeijasta marraskuussa 1944. Siviiliin siirtyminen näytti alkaneen hyvin, sillä hän pääsi jatkamaan valajan työtään konepajalla Helsingissä. Heti joulukuussa hän alkoi hakea omaa kotia Helsingin huoneenvuokralautakuntien välityksellä.
Asunnon saaminen ei kuitenkaan edistynyt, vaikka Johanneksen vaimon raskaus oli jo pitkällä. Kun esikoinen syntyi helmikuussa 1945, perhe oli edelleen vailla kotia. Se joutui hajaantumaan eri osoitteisiin ja eri paikkakunnille. Arja-vaimo ja lapsi majoittuivat Tervakoskelle, vanhaan lautarakenteiseen kesäasuntoon. Johannes itse asui aluksi alivuokralaisena Helsingissä, mutta joutui lopulta muuttamaan lapsuudenkotiinsa Riihimäelle.
Helmikuun 26. päivänä 1946 Johannes Koskela oli odottanut omaa asuntoa jo 447 päivää eli vuoden ja lähes 3 kuukautta.
