Steve Jobs pyysi Anssi Vanjokea Applelle töihin – vain muutamia päiviä Elopin nimityksen jälkeen

Anssi Vanjoki
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Applen edesmennyt toimitusjohtaja Steve Jobs halusi palkata Nokian johtajan Anssi Vanjoen amerikkalaisyhtiöön töihin.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Jobs soitti Vanjoelle syyskuussa 2010 vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun Stephen Elop oli valittu Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi. Vanjoelle kaavailtujen uusien mahdollisten työtehtävien sisällöstä Applella ei ole tietoa.

Anssi Vanjoki vahvistaa Suomen Kuvalehdelle, että tieto puhelusta pitää paikkansa. Hän ei kuitenkaan halua kommentoida Jobsin ehdotusta tarkemmin. Steve Jobs kuoli lokakuussa 2011.

Vanjoki on julkisuudessa puhunut Nokian asioista hyvin harvakseltaan. Tunnetuin seurauksin Vanjoki ei ottanut Jobsin työtarjousta vastaan. Hän on keskittynyt työhönsä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteellisessä tiedekunnassa.

Anssi Vanjoen tiedetään jättäneen Nokian, koska häntä ei valittu yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Olli-Pekka Kallasvuon jälkeen. Vanjoki johti erohetkellään Nokian Mobile Solutions -yksikköä.

Vanjoki teki Nokialla kansainvälisesti mittavan uran ja työskenteli yhtiössä noin 20 vuotta.

“Siirtyminen toisen brändin palkkajohtajaksi ei olisi ollut Anssin luonteelle sopiva homma”, kertoo kolmen vuoden takaisen tilanteen taustoista perillä oleva ict-alan johtaja Suomen Kuvalehdelle.

Kyse tuskin oli siitä, ettei Vanjoki olisi uskonut Applen tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin.

Uudessa kirjassaan Mahdoton menestys (Otava 2013) Jorma Ollilla kertoo ratkaisevasta tilanteesta, kun Kallasvuolle oli valittava seuraaja. Jäljellä oli kaksi vaihtoehtoa: Stephen Elop ja Anssi Vanjoki.

“Anssi Vanjoki oli tehnyt pitkän ja hienon uran Nokiassa. Hän oli uskonut Nokian brändiin jo silloin, kun kukaan muu ei siihen luottanut. Anssi herätti voimakkaita tunteita puoleen ja toiseen itsetietoisuudellaan, ärsyttävyydellään ja hieman amerikkalaisella tyylillään”, Ollila kertoo.

Vanjoki kuului Jorma Ollilan johtamaan Nokian dream teamiin, jonka muita jäseniä olivat muun muassa Sari Baldauf, Matti Alahuhta, Pekka Ala-Pietilä sekä Pertti Korhonen. Kirjassaan Ollila kertoo kuinka oli palkkaamassa Vanjokea Nokialle vuonna 1990.

“Kaksimetrinen, vaaleatukkainen ja kovaääninen Anssi vakuutti minut muutamassa minuutissa. Hänellä oli loistava kyky yhdistää markkinoinnin rationaalinen ja emotionaalinen puoli. Hän oli analyyttinen, mutta hänellä oli myös näkemys, miten kuluttaja vietellään ostamaan tuotteemme.”