Sotilaalliset uhat muuttuvat, mutta yksi pysyy: Metrinkin liian huono Cooper-tulos lopettaa yhä kadetin uran jo ennen sen alkua

Myöskään yliopistoille määrätyt ensikertalaiskiintiöt eivät Maanpuolustuskorkeakoulua koske. ”Me haluamme meille parhaiten soveltuvat henkilöt”, sanoo valintaupseeri.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mäntyjen keskellä on juoksurata, jolla monen yliopistohaave tyssää joka kevät. Jos haluaa sotatieteiden kandidaatiksi ja maisteriksi, pitää juosta Cooperin testissä 2 600 metriä.

Jos rajasta jää metrinkin, niin ylioppilaskokeen laudatureilla tai hyvin suoritetulla varusmiespalveluksella ei ole merkitystä. Edessä on laukkujen pakkaus ja kotiinlähtö heti kaksipäiväisten valintakokeiden aluksi.

Yhdestä asiasta Santahaminassa juoksevat voivat kuitenkin olla välittämättä, toisin kuin muihin korkeakouluihin hakevat: ensikertalaisten kiintiöitä ei ole, tuskin tuleekaan. Aiemmin opiskelupaikan saanut on samalla viivalla noviisin kanssa.

Muita vaatimuksia kyllä löytyy tukku. Tuleva työnantaja, puolustusvoimat, haluaa päästä valikoimaan alalle tulevia jo ensi metreiltä.