Sote-uudistajan raskas tilinpäätös: Lääkärit hoitavat liian vähän potilaita

Etelä-Karjalassa asiakkaat saivat avun ja rahaa säästyi, mutta Timo Salmisaari joutui lähtemään.

Eksote
Teksti
Minea Koskinen Aurora Rämö

Matkalaukun pitää olla koko ajan pakattuna. Niin Timo Salmisaari oli ajatellut alusta saakka. Muutosjohtajan on oltava valmis lähtemään hyvinä aikoina kahden viikon varoitusajalla, huonoina kahden tunnin.

Hän oli juuri palannut kuukauden sairauslomalta töihin Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiriin Eksoteen.

Hän oli toiminut seitsemän vuotta johtajana yhteiskunnallisen osallisuuden palveluissa, joihin kuuluu sosiaalityötä ja mielenterveyden ja päihdeongelmien hoitoa. Siitä saakka, kun ylistetty maakunnallinen Eksote-kokeilu alkoi.

Lokakuun viimeinen päivä oli maanantai. Salmisaari kävi viemässä toimitusjohtajan sihteerin pöydälle irtisanoutumisilmoituksen.

Se oli neljäs kerta, kun hän kävi huoneessa samalla asialla. Koskaan aiemmin paperi ei ollut jäänyt.