SK:n lukijoilta: Presidentin toimikausista ja pitchauksen turmiollisuudesta
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kaksi kautta riittää
Juhani Alaranta pohtii (SK 8/2022), oliko Suomen tasavallan presidentin toimikausien rajaaminen kahteen kauteen oikein. Kyllä rajaaminen on oikein. Lähin ja tuorein esimerkki valtakausien rajaamisen tarpeellisuudesta löytyy itänaapuristamme. Mikäli Putinin valtakaudet olisivat jääneet kahteen, Venäjä ei todennäköisesti olisi hyökännyt Ukrainaan.
Myös Kekkosen olisi pitänyt luopua presidenttiydestään aiemmin, ja tämä muistikuva on edelleen pätevä syy valtakausien rajaamiseen Suomessa. Liian monen hallitsijan kohdalla pätee lausunta, että valta korruptoi – ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti.
Jukka Muhonen Tampere