Värisokea näkemys

Kronikka: Nykytaiteen museo Kiasma oli "metallisen voisarven" näköinen, mutta ei loukannut Mannerheimin muistoa.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

On samantekevää, montako iskelmälaulajaa tai kirjailijaa kutsutaan Linnan juhliin. Kyse on isommista asioista. Antti Tuuri vertaa Mauno Koiviston kulttuurinäkemystä värisokeuteen.

”Joiltain ihmisiltä vain kerta kaikkiaan puuttuvat vastaanottoelimet taiteelle, tikapuut on poikki. Eihän värisokeudelle mitään voi, mutta ei värisokean silti pidä mennä kieltämään vihreän ja punaisen olemassaoloa.”

Värisokeus on Tuurin mukaan levinnyt laajemminkin. Häntä ihmetyttävät professori Heikki Ylikankaan lausunnot, joiden mukaan Väinö Linna olisi karsinut kaupallisista syistä valkoisten hirmutekoja Pohjantähti-sarjasta. ”Ei romaani ole mikään tilasto. Seuraavaksi Ylikangas varmasti todistaa, että tilastollisen todennäköisyyden mukaan seitsemällä veljeksellä oli sisar, mutta Aleksis Kivi unohti hänet kaupallisista syistä.”