Suomalainen lapsi
Vuoden 1994 koululaisille Simpsonit ei ollut enää kova juttu, mutta parempaakaan ei ollut.
Arttu Sipilä käy Käpylän ala-asteen kolmatta luokkaa, pitää teknisistä töistä, inhoaa tappelemista ja on menettänyt uskonsa joulupukkiin. Hän on yksi Suomen runsaasta 64 000 yhdeksänvuotiaasta.
Artun huone on yläkerrassa. Pöydällä Artun tämänhetkinen lempilelu, keltainen tasapäinen Bart Simpson skeittaa penaalin päällä epäsuosioon joutuneiden mutanttikilpikonnien seuratessa suoritusta nöyränä rivistönä äidinkielenkirjan takaa. Tyytyväisestä ilmeestään päätellen Bart ei arvaa aikansa ykkössuosikkina olevan vähissä. Simpsonit eivät nimittäin enää ole mikään kova juttu, mutta kun ei ole parempiakaan. Kummelikin loppui. No, onhan sentään Vintiöt.
Päiväpeite on pingotettu niin tiukkaan, että sen päältä kolikko hyvinkin pompahtaisi. Toistaiseksi Leena-äiti on vastannut petauksesta. Mutta uhka vaanii jo:
”Kohta ne alkaa pakottaa mut petaa sängyn. Ihan näinä lähiaikoina.”
Isän firman fuusio ja äidin koulun palkkasäästöt ovat luoneet epävarmuutta, jonka lapsikin on huomannut.
”Kun mä pyydän äidiltä rahaa, se sanoo, että ei ole, nyt on lama.”
Työttömyysprosentin mukaan laskien Artun luokan 60 vanhemman joukossa pitäisi olla 20 työtöntä, mutta ainakaan Artun kaverit eivät ole puhuneet työttömyydestä sanaakaan. Eivätkä opettajat.
”Kyllä mä vähän epäilen, että ehkä yhden kaverin äidillä ei oo työtä.”
Saska Saarikoski