Raivattu tie

Veikko Sinisalo tuupertui aivoinfarktiin joulukuussa 1988. Se halvaannutti vasemmat sivut. Toinen aivomyrsky oli 1993. Silloin lamaantui oikea puoli. ”Periksi ei pidä antaa. Toivon, että se viesti otettaisiin vastaan.” Hän on opetellut kolmasti kävelemään.

Suomessakin on päästy vaiheeseen, jossa jokaisesta julkisen henkilön julkisesta kyynelpisarasta väännetään isoja otsikoita. Sinisalo ei ole suostunut tunteen ja älyn erotteluun. ”Pää huono oli, arveltiin, mutta sydän paikallaan”, hän puhuu itsestään siteeraten Runebergiä.

Toisen toipumisen jälkeen hän on valmistellut Platonin tekstiin perustuvaa Sokrateen puolustuspuhetta. Veikko on lähes 50 vuotta pysytellyt suomalaisten Suuressa Kertomuksessa. Hän on ollut sisällä teksteissä, jotka kuvaavat suomalaista todellisuutta. Tietäähän Sinisalo sen, millaista tunnustusta on jaossa, kun tamperelaiset taksimiehet tervehtivät kysymällä ”mitäs meidän Veikko?”

”Enkä minä ole muuta tehnyt kuin lausunut runoja ja ollut muutamassa elokuvassa.”