Ilo pitkästä itkusta

Kronikka: Yllättävintä ei ollut mestaruus vaan tapa, jolla se hankittiin, Saska Saarikoski kirjoitti.

Vuosikymmenten pettymykset purkautuivat, kun Timo Jutila nosti MM-pokaalin kohti Globenin kattoa. Yllättävintä ei ollut mestaruus, vaan tapa, jolla se hankittiin: voimaa ei haettu häpeästä ja sisusta vaan yhteishengestä ja sydämestä.

Joukkueessa on peräti kolme toisen polven maajoukkuekiekkoilijaa: Sami Kapanen, Ville Peltonen ja Petteri Nummelin. He ovat saaneet kotona kokea Suomen jääkiekon vaikeat vuodet, nähdä kuinka isät ovat kerta toisensa jälkeen palanneet kotiin odotukset pettäneinä, nipin napin putoamispeikon välttäneinä.

Pojista kasvoi pelottomampi polvi. Pienestä pitäen he ovat tottuneet voittamaan. Kaikki entiset möröt – Venäjä, Kanada, Ruotsi ja tsekit – ovat viime vuosina osoittautuneet tavallisiksi kuolevaisiksi, mutta Tukholman kisoissa joukkueella oli edessään viimeinen ja vaikein vastustaja. Sen oli voitettava itsensä.

Loppuottelun alla valmentaja Curt Lindström latasi joukkuetta henkilökohtaisella rakkauskirjeellään. Siinä hän purki pelaajien turhaa jännitystä luettelemalla arkisia asioita vessassa käymisestä alkaen. Sitten tuli tärkein viesti:

”Koko kansa on takananne. He rakastavat teitä, he uskovat teihin, he tukevat teitä.”

Mestaruuden jälkeen Curt Lindströmille tarjottiin heti näkymää Suomen lyhyen kultakauden pikaisesta loppumisesta. Lindström ei tarttunut syöttiin:

”Kun kerran pääsee viidakon läpi, taivaltaminen on jo paljon helpompaa.”

Saska Saarikoski

Lue koko juttu SK:n arkistosta. (Vain SK:n digitilaajille)