25 vuotta sitten

suomelle lankeaa kuin automaattisesti jälleen välittäjän asema idän ja lännen välillä – nyt kaasubisneksessä.

Jos maamme kautta rakennetaan iso kaasun siirtoputki, joka liitetään Euroopan verkkoon esimerkiksi Tanskassa, Venäjältä Suomeen virtaavan kaasun määrä voi kymmenkertaistua.

Tätä nykyä Kaakkois- ja Etelä-Suomeen tulee Venäjältä vuosittain noin 3,5 miljardia kuutiometriä maakaasua. Putken jatkaminen Keski-Eurooppaan voisi nostaa määrän 30–40 miljardiin kuutiometriin. EU:n koko vuotuiseksi kaasun kysynnäksi vuonna 2010 lasketaan 440 miljardia kuutiometriä, eikä sellaisia määriä ajan mittaan riitä mistään muualta kuin Venäjältä.

”Tänä vuonna on tapahtunut enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja mielenkiinto on kasvanut aivan uusilla tahoilla”, sanoo Nesteen viestintäjohtaja Matti Saarinen.