Jos Paasikivi tämän tietäisi
EU-kansanäänestyksessä oli pelissä paljon.
Suurlähettiläs Erkki Liikanen tietää vanhana poliitikkona, että vaalipäivät ovat usein turhauttavia, koska mitään ei oikeastaan voi enää tehdä, vaikka pelissä olisi kuinka paljon.
”Jos Paasikivi heräisi haudassaan ja kuulisi, että Suomi nyt itse saa valita paikkansa ja että kansa saa sen ratkaista, kyllä keppi heiluisi”, Liikanen nauraa.
Suomen EU-edustuston väki kestitsi vaalivalvojaisissa vieraitaan salaateilla, lohella, juustolla ja hedelmillä. Elegantisti liikuskeleva hovimestari Guy Van Keer täytti viinilaseja ranskalaisilla vuoden 1992 puna- ja valkoviineillä, kukkakimput hohtivat sinivalkoista ja taivaalta katseli melkein täysi kuu.
Suurlähettiläs Liikasenkin kasvot kestivät – ellei oteta huomioon hetkeä, jona televisioruutuun ilmestyivät ulkoministeri Heikki Haaviston vakavat kasvot. Haavisto totesi, ettei oikeastaan edes tiedä olevansa ehdokkaana komissaariksi muuten kuin lehtien palstoilla.
”Hyvä, ettei tarvitse olla tuolla”, lausahti naurava Liikanen.
Suomen kannalta päivä oli tärkeä, ja äänestystuloskin arvioitiin lopulta riittävän selkeäksi. Maanantaista alkaen suomalaiset ovat ainakin suhtautumisen tasolla jo melkein kuin EU:n kansalaisia. Silloin asiat parhaassa tapauksessa asettuvat suhteisiinsa, ja huomataan, että EU:n vanhoissakin jäsenmaissa on kyllä- sekä ei-väkeä ja kaikkia tarvitaan.
Leena Häyrinen