25 vuotta sitten

Vuosikymmenen vaihteessa Sirpa Pietikäisellä meni lujaa. Kolmekymppisenä hänestä tuli ensin kokoomuksen varapuheenjohtaja ja pari vuotta myöhemmin ympäristöministeri. Kokoomus kirjoitti ohjel­miaan uusiksi hänen johdollaan. Lyhyen aikaa häntä pidettiin jopa varteenotettavana ehdokkaana puolueen puheenjohtajaksi.

Se oli aikaa, jolloin kokoomus yritti olla pehmeä ja sosiaalinen, vihertää ja vähän punertaakin. Pietikäistä kuunneltiin ja hänelle annettiin tilaa esittää ajatuksiaan, vaikka kaikki eivät olleetkaan hänen kanssaan samaa mieltä. Erilaisuutta pidettiin puolueessa rikkautena ja sitä rohkaistiin.

Kontrasti tähän päivään on raju. Pietikäinen on puolueessa niin sivuraiteella kuin kansanedustaja voi ylipäätään olla. Puheenjohtaja Sauli Niinistö ei edes yritä peitellä ylenkatsettaan Pietikäisen edustamia vihreitä arvoja kohtaan. Niitä pidetään ylellisyytenä, johon Emu-kelpoisuuttaan vaalivalla maalla ei ole varaa.

Vaikka kukaan ei kiistä Pietikäisen asian­tuntemusta ympäristöasioissa, hän ei ole päässyt eduskunnan ympäristövaliokuntaan edes äitiyslomasijaiseksi.